Apr 6, 2018

I don't want to need you, 'cause I can't have you.

The Bridges of Madison County (1995) sijoittuu 60-luvun maaseudulle. Francesca (Meryl Streep) on hieman elämäänsä kyllästynyt maatalon emäntä, jonka mies ja lapset lähtevät muutamaksi päiväksi matkoille. Pian naisen pihaan ilmestyy eksyksissä oleva valokuvaaja Robert (Clint Eastwood), joka on tullut kuvaamaan lähistöllä olevia katettuja siltoja. Francesca lähtee näyttämään reittiä ja päivä venyykin yhteiselle illalliselle ja myöhäisillan drinkeille tuttavuutta tehden. Robert ja Francesca huomaavat löytävänsä toisistaan juuri sen puuttuvan palasen ja he kokevat kiihkeän muutaman päivän kestävän suhteen.


Tämä Robert James Wallerin kirjaan perustuva Clint Eastwoodin ohjaama Hiljaiset sillat ei ole oikein koskaan herättänyt mielenkiintoani, en ole oikein kokenut olevani sen kohderyhmää. Nyt kuitenkin flunssapotilaana sohvalla maatessani päätin jostakin syystä katsella sen. Eikä leffa ihan juttuni ollut, mutta syy ei ollutkaan se mitä olin ajatellut. Olin nimittäin ajatellut sen olevan liian siirappista rakkaushöttöä siitä kuinka löydetään se loppuelämän ihana kumppani ja vuosisadan rakkaustarina on valmis. Sitähän tämä ei tosiaan ollut, mutta mielestäni leffan tarina oli aika kuvottava. Jep, tämä niin monien hehkuttama suuri rakkaustarina oli mielestäni kuvottava.


Aloitetaan kuitenkin sillä, että Meryl Streep tekee tässä todella upean roolisuorituksen italialaisena herkkänä kotirouvana. Tämä viestii pienillä eleillä ja ilmeillä niin paljon tunteita, että niissä on helppo elää mukana. Eastwood jää (varmaankin tarkoituksella) vähän tämän varjoon, mutta ei tästäkään löydy moitittavaa ja kemiat heillä toimivat hyvin yhteen. Pidin myös elokuvan kauniista maalaismaisemista ja sen rauhallisesta tunnelmasta. Nyt kun tämä on saatu pois alta, päästään siihen kiukkuun. Kaunis tunnelma ei pelastanut sitä, että tämähän oli ihan vain tarina tylsistyneen kotirouvan syrjähypystä! En pysty näkemään mitään suurta rakkautta siinä, että miehensä poissaollessa vaimo hempeilee vieraan miehen kanssa perheen yhteisessä kodissa. Vaimo, jonka parisuhteessa on periaatteessa kaikki hyvin, mutta vähän vain tylsistyttää. Eikä tätä jälkikäteen edes kaduta tai harmita aviomiehen puolesta. Elokuvassa tehdään Francescasta uhri, se raukka, joka joutuu elämään loppuun asti väärän miehen kanssa tylsää elämää. En voi ymmärtää, miten tämä on niin monien mielestä kaunis rakkaustarina. Enkä nyt voi vastustaa kiusausta todeta, että tuskin näin myönteisesti suhtauduttaisiin asetelmaan, jossa vaimo ja lapset lähtevät reissuun ja mies kutsuu vieraan naisen seuralaisekseen siksi aikaa... Hiljaiset sillat voi ehkä olla jollekin keski-ikäiselle tylsistyneelle kotirouvalle kiva pako todellisuudesta, mutta minut se näemmä sai vain pahalle päälle!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...