Feb 27, 2012

Movie Monday #38 - Oscarit

Vielä palataan vähän Oscar-aiheeseen, sillä Movie Mondayn haaste oli kertoa Oscareiden merkityksestä itselle. Yritin itseasiassa viime yönä gaalaa katsoessani miettiä, että koska olisin katsonut Oscareita ensimmäisen kerran. Siis sellaisen koostelähetyksen, muistan kyllä ensimmäisen kerran kun valvoin läpi yön livelähetyksen seurassa. Se oli vuonna 2003, kun Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä oli ehdolla ja muistaakseni olenkin siitä lähtien katsonut ihan joka vuosi nuo livelähetykset. Koostelähetyksiä olin kuitenkin katsonut jo monta vuotta aiemmin ja muutenkin seurannut lehdistä Oscar-huumaa.

 
Joten kyllä, voisi sanoa, että Oscareilla on itselleni suuri merkitys. Tai siis sillä Academy Awards -tapahtumalla, joka järjestetään vuosittain. Se on yksi vuoden kohokohtia. On hienoa nähdä tunnettujen näyttelijöiden ja elokuvantekijöiden kokoontuvan yhteen ja aistia se rakkaus leffoja kohtaan. Pukuloisto kiinnostaa siinä mielessä, että tuollaiseen tapahtumaan kuuluu pukeutua näyttävästi ja tyylikkäästi. Kuten aiemmin kirjoitin tämän vuoden gaalasta ja joka vuosi takerrun vastaavanlaisiin seikkoihin, olen aika tiukkis Oscareiden suhteen. En tykännyt siitä, kun joku vuosi lavalla hyppi lapsia tavallisissa t-paidoissa, enkä tykännyt siitä, kun jonakin vuonna esiintymislava oli lähes samalla korkeudella kuin yleisö. Tapahtuman kuuluu olla hienostunut ja arvokas, sellainen kun se on alusta asti ollut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita tylsää ja huumori ehdottomasti kuuluu juhlaan! Juontajan kuuluu mielestäni olla pidetty tyyppi ja sellainen, jolta on sallittua se pieni ilkeily kollegoilleen.

Niin huvittalta kun se ehkä kuulostaakin, sillä itse pystien jakautumisella ei ole minulle edes kovin suurta merkitystä. Toki kiinnostaa nähdä mitä milloinkin palkitaan, mutta harvoin tulee valittua leffaa katseluun vain sen takia, että se on Oscar-voittaja. Tai jos leffa on mielestäni huono, niin silloin se on mielestäni huono, vaikka olisi saanut ties kuinka monta Oscaria. Muutenkin katselen Oscar-leffoja aina monta vuotta myöhässä. Siitä itse Oscar-gaalasta tosiaan tykkään, mielestäni se on hieno juhla elokuvalle. Ei vain niille ehdolla oleville leffoille vaan yleensä sille, että on olemassa elokuvia ja ihmisiä, jotka haluaa niitä tehdä ja katsoa.

2 comments:

  1. Mielenkiintoista kuulla että näinhän se on. Ei kaikkia kiinnostaa pystien jakautuminen. Onhan se itse show elämys. :)

    ReplyDelete
  2. Kyllä mua tavallaan kiinnostaa se pystien jakautuminen, mutta sillä ei vain ole mulle niinkään merkitystä onko joku leffa Oscar-voittaja vai ei :) Jos joku leffa palkitaan Oscarilla, se ei muutu silmissäni mihinkään suuntaan.

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...