That's what everybody's been saying: You'll feel better and don't worry. And this is all fine and like, it's not.

50/50 (2011) on tositapahtumiin perustuva elokuva 27-vuotiaasta Adamista (Joseph Gordon-Levitt), joka saa tietää sairastavansa syöpää. Adam aloittaa hoidot ja tätä tukemassa on paras ystävä Kyle (Seth Rogen) sekä tyttöystävä Rachael (Bryce Dallas Howard). Kun Kyle ei tunnu ottavan asiaa ollenkaan tosissaan, Rachael tuntuu etäiseltä ja Adamin äiti (Anjelica Huston) lähinnä hysteeriseltä, saa Adam tukea nuorelta terapeutiltaan (Anna Kendrick).

Odotukseni olivat korkealla 50/50:n suhteen jo tietäessäni sen pääosanäyttelijät. Gordon-Levitt on mielestäni tällä hetkellä yksi lupaavimmista näyttelijöistä ja Rogenin huumori vaan uppoaa. Jännää oli myös nähdä parivaljakko näyttelemässä yhdessä ja vieläpä näin traagisen kuuloisessa tarinassa. Sain muuten vasta jälkikäteen tietää, että tämä leffa pohjautuu Rogenin kaverin elämään ja Rogen "esittää itseään" leffassa. (Köh, joku voisi kommentoida tähän, että milloin Rogen ei esittäisi itseään...) Syöpään sairastuvista ihmisistä on tehty kymmeniä nyyhkyleffoja, joten oli ihan virkistävää nähdä tällainen elokuva, joka ei vain vellonut siinä surussa. 50/50 olikin draaman lisäksi myös selvä komedia, josta irtosi monet hyvät naurut. Huumoripuoltakaan ei kuitenkaan vedetty överiksi, vaan näiden kahden genren välillä tasapainoteltiin hienosti. Leffan käänteet oli osittain aika ennalta-arvattavia, mutta se ei häirinnyt katsomista. Miellyttävät näyttelijät pelastivat senkin puolen. 50/50 on hyvä draamakomedia, suosittelen!

Tässä viime aikoina on tullut törmättyä monilla keskustelupalstoilla ja blogeissakin keskusteluun Finnkinon palveluista ja ihmisiltä tuntuu löytyvän vain huonoa sanottavaa. Haluan sen vuoksi kirjoittaa tästä omasta erittäin positiivisesta kokemuksesta. Itselleni kävi nimittäin niinkin nolosti, että ehdin hukata kotona ostamani leffaliput matkalla teatteriin! Kaverin kanssa etsittiin niitä pitkään, kunnes kello oli jo niin paljon, että leffaa edeltävät mainokset jo pyörivät kovaa vauhtia. Lopulta menin tiskille kysymään, että olisiko tässä enää mitään tehtävissä. Parin työntekijän pohdittua asiaa, he soittivat kyseisen salin ovimiehelle, että päästää meidät sisälle ilman lippuja. Saimme kurkistaa olivatko paikkamme vielä vapaana (muistin onneksi meidän paikkanumerot) ja nehän olivat, joten pääsimme saliin. Kyseessä oli täysin oma mokani, mutta kiitos teatterin ystävällisen henkilökunnan, pääsimme katsomaan tämän leffan!

Kuvat: listal.com