Dec 25, 2014

Christmas Vacation Moose Mug


Sain ystävältäni varsin mieluisan ja riemua herättäneen joululahjan: Griswold Moose Mugin! Viimeksi eilen mainitsemassani jouluelokuvassa Christmas Vacationissa nähdään Clarkin ja Eddien hörppivän munatotia juuri tällaisesta mukista joulukuusen ääressä rupatellessaan. Mukihan on vieläpä muotoiltu ensimmäisessä Vacation-elokuvassa nähtävän Walley Worldin maskotin Marty Moosen mukaan. Voisi siis olettaa, että kyseiset mukit ovat ostettu matkamuistoiksi Griswoldin perheen kokoelmiin juuri tuolta kuusi vuotta aiemmin tehdyltä reissulta. Tämä upea muki päätyy varmasti hyllyyni koristeeksi, mutta jos joku päivä tulen maistaneeksi munatotia, tulee se ehdottomasti tehdä tästä mukista!


Paketin mukana tuli toinenkin mukava yllätys, nimittäin Chevy Chase -kirja. Esittelen kuitenkin tämän tarkemmin myöhemmin, sillä joulupukki toi muutakin uutta elokuvakirjallisuutta, joista teen perinteisen kirjapostauksen jossakin vaiheessa. Chevy Chasen elämäkerta on varmasti mielenkiintoista luettavaa, aika värikästä elämää on ymmärtääkseni tämäkin mies viettänyt.



Kiitos paljon lahjanantajalle mahtavista lahjoista, tiedän että luet tätä!

Dec 24, 2014

Can I refill your eggnog for you? Get you something to eat? Drive you out to the middle of nowhere and leave you for dead?

Jouluaaton elokuva on tietysti se sama kuin joka vuosi: täydellinen jouluelokuva National Lampoon's Christmas Vacation eli Joulupuu on kärvennetty. Vaikka kyseinen elokuva mainitaankin täällä joka vuosi, niin yhtäkään kunnollista arvostelua en ole siitä tehnyt, enkä tietysti tee tänäkään vuonna. Sen sijaan toivotan kaikille jälleen kerran oikein Griswoldimaisen

HYVÄÄ JOULUA!

Dec 19, 2014

He's lost his reindeer and if he doesn't get to Lapland, Christmas is off!

Seitsemäs jouluelokuva oli brittiläinen Get Santa (2014). Joulupukin () reki hajoaa Lontoon nurkilla ja porot pääsevät karkuun ikävästi juuri ennen joulua. Yrittäessään pelastaa teljetyt poronsa, joutuukin pukki pidätetyksi ja vankilan kalterien taakse.  Juuri vankilasta vapautunut Steve () ja tämän poika Tom () yrittävät auttaa tätä etsimällä reen ja porot. Steve myös neuvoo Pukin hakeutumaan vankilan parturin seuraan saadakseen vinkkejä, kuinka pärjätä vankilaympäristössä sillä aikaa.


Tajusin tätä katsellessani, että olen nähnyt hyvin vähän muita kuin amerikkalaisia jouluelokuvia. Toki ne muutamat suomalaiset (jotka ovatkin varsin hyviä) on nähty, mutta noin muutoin katselemani jouluelokuvat ovat pitkälti jenkkimeininkiä. Olikin siis todella virkistävää nähdä eurooppalainen joululeffa, jossa Joulupukin kirjeetkin ohjattiin oikeaan osoitteeseen "Lapland"! Muutenkin tämä oli aika virkistävä elokuva, se nauratti ja siinä oli hyvää seikkailuhenkeä. Vankien seassa oleva pukki oli aika hauskaa seurattavaa. Tosin, vaikka pieruhuumori naurattaakin, niin Get Santan piereskelemällä kommunikoivat porot oli aika heikko läppä ja sen olisi voinut jättää pois. Toisaalta tämä on kuitenkin lapsille osoitettu leffa ja lapsiahan pierut naurattavat. (Nimim. Teimme 9-vuotiaina kaverini kanssa uskonnontunnille käsinukke-esityksen, jonka kantavana idea oli ilmavaivoista kärsivät nunnat. Nauratti kaikkia muita paitsi opettajaa. Mitäs antoi ohjeistukseksi vain sen, että tapahtumien tulee sijoittua luostariin!) Noin muutoin Get Santassa kuitenkin oli poikkeuksellisen hyvää huumoria näin lastenleffaksi, osittain selvästi aikuisillekin osoitettuja vitsejä. Pidin myös tässä olleista pienistä leffaviittauksista, esimerkiksi jotkin kohtaukset toivat elävästi mieleen Shawsank Redemptionin. Jos kaikenikäiset löytävät elokuvasta viihdettä, niin silloinhan kyseessä aika kelpo koko perheen elokuva! Tämä oli myöskin oikein jouluinen elokuva, siinä soi monet tutut joululaulut ja joulupukin maa oli upean näköinen. Get Santa oli siis mielestäni oikein onnistunut jouluelokuva, joka sai jouluiselle mielelle. 

Dec 18, 2014

I just feel like there are so many things that I could be doing and probably want to be doing that I'm just not.

Boyhood (2014) on in elokuva, jota on kuvattu 12 vuoden ajan vähän kerrallaan. Se kertoo yhden pojan, Masonin (), tarinaa tämän varttuessa 5-vuotiaasta pojasta nuoreksi mieheksi. Mason asuu äitinsä () ja siskonsa Samanthan () kanssa. Viikonloppuisin he tapaavat myös isäänsä (), joka on ollut poissa kuvioista, mutta asuu taas lähellä. Vuosien varrella Masonin kasvaessa maisemat ja kaverit vaihtuvat tämän ympärillä.


Richard Linklater on tehnyt useammankin hyvän elokuvan, joista parhaimmat ovat tosin ilmestyneet jo 90-luvun alkupuolella (mahtavat Before Sunrise ja Dazed and Confused), mutta miehen nimi herättää minussa aina positiivisia mielikuvia. Ilokseni sainkin huomata, että Linklaterilta oli tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa -festareilla näytillä uusi elokuva. Olin hankkimassa siihen lippua noin 10 minuuttia myynnin alettua ja hämmästyksekseni sain huomata, että se olikin myyty loppuun! Tämän jälkeen selvitin vähän taustoja tästä Boyhoodista ja selvisi sekin, mikä houkuttelee ihmisiä katsomaan sitä. Elokuvan hienoushan on tuo fakta, että leffaa on tosiaan kuvattu 12 vuotta samoilla näyttelijöillä, joka vuosi hieman materiaalia lisäten. Toimivan tästä ideasta tekee se, että elokuva on ihan saumattoman oloinen, se ei tunnu yhtään yhteenliimatulta, vaikka sitähän se juuri on! Se on pystytty yhdistämään niin, että ajan kulumisen näkee ihmisten muuttuvista hiustyyleistä, kehoista ja kasvoista, eikä näitä muutoksia ole tehty millään meikeillä ja muilla vippaskonsteilla. Ajan kuluminen ja muuttuminen on tässä todellista totta. Esimerkiksi ihan alkumetreillä näkyvä Patricia Arquette oli niin nuoren näköinen, että siinä vaiheessa todella tajusi sen, että nyt en katsokaan ihan tuoretta elokuvaa. Mutta sitten elokuvan loppupuolella katsoinkin taas tuoretta elokuvaa! On se ihmeellistä.


Jotkut ovat kritisoineet Boyhoodia sen vuoksi, ettei siinä tapahdu mitään. Tottahan se on, ei tässä elokuvassa varsinaisesti tapahdu hirveästi mitään. Se kuvaa aika tavallisen pojan elämää tämän lapsuudesta nuoruuteen ja varhaiseen aikuisuuteen. Omasta mielestäni koko elokuva olisi mennytkin pilalle, jos siihen olisi yritetty lisätä jotain suuria käänteitä ja yllätyksiä. Se toimi juuri näin. (Kuten myös vaikka se Before Sunrise, jota kritisoidaan siitä, että siinä ei tapahdu mitään muuta kuin kahden ihmisen keskustelua. Sehän se taika juuri onkin!) Vaikka Boyhood kesti lähes kolme tuntia, se ei missään vaiheessa pitkästyttänyt, vaan piti tiukasti otteessaan. Se oli koko ajan mielenkiintoinen ja tuntui hyvin aidolta, ihan kuin olisi saanut seurata todellista elämää 12 vuoden ajan kasvavan pojan näkökulmasta. Pidän muutenkin tämän tyyppisistä kasvukertomuksista ja tässä sen kasvun pystyi vieläpä oikeasti konkreettisesti näkemään. Pääosien näyttelijät olivat myös toimivia valintoja, Arquette ja Hawke olivat oikein hyviä kasvavina vanhempina, joissa myös tapahtui näkyvää muutosta (enkä tarkoita pelkästään ulkoisia muutoksia). Ohjaaja Linklaterin Lorelei-tytär ei ollut suosikkini, mutta tämäkin kuitenkin hyvin aidon tuntuinen. Masonia esittänyt Ellar Coltrane oli taas mielestäni aika erinomainen valinta, vaikka vaikeahan se on ollut nähdä pikkupojasta millainen tästä kasvaa vanhempana. Uskonkin että Coltranen oma persoona on myös muokannut aika paljon Masonia matkan varrella. Niin ja hienoa, että nämä kaikki ovat jaksaneet pysyä projektissa noin pitkään mukana! Suurin kunnia kuuluu tietysti Richard Linklaterille, joka on luonut ja toteuttanut näin hienon kokonaisuuden vuosien varrella. Boyhood hyppäsi suosikkieni joukkoon kertaheitolla.

Dec 17, 2014

They can't evict you on Christmas! Then you'd be ho-ho-homeless!

Kuudes jouluinen elokuva oli Go (1999), joka kertoo kolmesta eri näkökulmasta tarinaa huumekaupan ympäriltä yhtenä jouluaattoiltana. Simon () lähtee kaveriporukan kanssa pitämään hauskaa Las Vegasiin, mutta ilta kuitenkin päättyy pakomatkaan ja aseiden räiskintään. Ronna () tekee Simonin työvuoron kaupassa ja saa asiakkaakseen ekstaasia tiedustelevan homopariskunnan Adam () ja Zack (), jotka ovat tosiasiassa huumekytän asialla. Ronna ottaa yhteyttä Simonin diileriin Toddiin (), mutta huijauksen vuoksi ajautuukin ongelmiin tämän kanssa.


Go kuului suosikkileffoihini nuorempana, mutta nyt muistikuvani siitä olivat aika hatarat. En esimerkiksi muistanut sitä, että tässä eletään joulun aikaa! Lueskelin jotain listausta jouluelokuvista ja tuttu nimi osui silmiini, jonka vuoksi päätinkin vihdoin kaivaa sen hyllystä esiin. Sen muistin, että tämä pyöri huumeiden ympärillä ja huumeleffat ovatkin jostain syystä aina jaksaneet aina viihdyttää minua. Nyt tosiaan edellisestä katselusta oli vierähtänyt reilut kymmenen vuotta, enkä ollut ollenkaan vakuuttunut siitä, että vieläkö tämä teinileffa uppoaa. Mutta kyseessä ei, lukuisista tutuista nuorista ysärinaamoista huolimatta, ole mikään perinteisin teinileffa. Go pääsee yllättämään, sen näyttelijälistaus tai kansikuva eivät oikein lupaa sitä mitä on tiedossa - ja näin onneksi vain hyvässä mielessä! Go:ta on useasti verrattu jopa Pulp Fictioniin ja kyllähän tässä jotakin samaa on. Esimerkiksi jätkäporukan keskustelut autossa matkalla Vegasiin olivat hyvin tarantinomaisia, niin ja onhan tietysti nuo samanaikaiset tarinat ideana tuttu.  Elokuva on mielenkiintoinen ja hauska sekä hienosti toteutettu. Koko ajan tapahtuu paljon, siinä on hyvä nopea tahti ja lukuisia eri hahmoja, joilla kaikilla kuitenkin tuntuu olevan paikkansa tarinassa. Mietin katsellessani, että olisiko tämä parempi jollain eri maineessa olevilla tai tuntemattomammilla näyttelijöillä, mutta toisaalta juuri tuo yllättävyys on osa sen viehätystä. Ja ainakin näin vuosia myöhemmin on hauska nostalgisesti bongailla niitä tuttuja kasvoja.! Kuten arvata saattaa, niin tämä ei ole se kaikista jouluisin jouluelokuva, joten joulutunnelman nostattajaksi tämä ei ole ehkä se varmin valinta. Erilaisena jouluelokuvana ja ihan noin muutenkin Go on kuitenkin varsin viihdyttävä pätkä!

Dec 15, 2014

I want the whole family to be there - for the best Christmas yet.

Coming Home for Christmas (2013) oli valintani viidenneksi jouluelokuvaksi. Kun parikymppisten siskosten Katen () ja Melanien () vanhemmat ilmoittavat muuttavansa erilleen, päättävät siskokset viiden vuoden välirikon jälkeen yrittää yhdistää perheen uudelleen. He haluaisivat kokoontua koko porukalla heidän lapsuudenkotiin, mutta se on jo myyty uusille asukkaille. Kate kuitenkin tekee tuttavuutta talossa asuvaan Mikeen () ja idea ei olekaan enää niin mahdoton.


Tämä elokuva oli juuri sitä, mitä sen olettikin olevan. Kepeä, ennalta-arvattava ja täysin epäuskottava jouluinen tv-elokuva. Sellainen leffa, jota en todellakaan jaksaisi katsella ilman joulua, mutta joulun varjolla siedän katsella. Onhan tässä ihan kaunis idea saattaa vuosia välirikossa ollut perhe yhteen jouluksi ja siinä välissä luoda romanssia sen aina yksin jäävän tyttären ja vanhan kotitalon uuden asukkaan välille. Enkä usko, että on kenellekään suuri yllätys, että tämä kaikki päättyy onnellisesti. Valitettavasti vaan toteutus ei ollut kovin onnistunut. Näyttelijät tässä olivat aika rasittavia ja hahmot yhtä epäuskottavia kuin koko elokuva noin muutoinkin. Coming Home for Christmas ei siis ole ihan minun makuuni oleva joululeffa, mutta sen jo toki tiesinkin tämänkertaista valintaa tehdessäni.

Dec 14, 2014

We skip Christmas!

Neljäs jouluelokuva oli Christmas with the Kranks (2004), josta olen kirjoittanut arvostelun vuonna 2011 tänne. Elokuvan idea lyhyesti on se, että aviopari päättää jättää joulun kokonaan väliin, mutta tiivis naapurusto ei ihan hyväksykään tätä ratkaisua ja aloittaa taiston heidän päätöstään vastaan. Katselin tämän aika monen vuoden ajan joka joulu, mutta tuossa kirjoittamassani arvostelussa totesinkin, että kaipasin leffasta muutaman vuoden taukoa. Siitä ei vain enää saanut iloa irti samalla tavalla kuin aiemmin. Tänä vuonna sitten totesin, että ehkä nyt olisi aika antaa sille jälleen uusi mahdollisuus. Tauko oli selvästi tehnyt taikansa, sillä Skipataan joulu tuntui jälleen ihan viihdyttävältä jouluelokuvalta! Mielipiteeni ei ole juuri muuttunut vuosien varrella, joten en viitsi toistaa itseäni tässä sen enempiä: Christmas with the Kranks on sopivan jouluinen hössötyselokuva koko perheelle, mutta se ei kestä sitä ihan jokajouluista katselua. (Eikä se näin ollen pysty kilpailemaan parhaiden jouluelokuvien paikoista, sillä esimerkiksi se kaikkein paras, Joulupuu on kärvennetty, on nähty kymmeniä ja kymmeniä kertoja joka vuosi, eikä sen hohto ole heikentynyt pätkääkään!)

Dec 12, 2014

My biggest fear is losing memory because memory is what we are.

20,000 Days on Earth (2014) on elokuva muusikko Nick Caven kuvitteellisesta vuorokaudesta: miehen kahdeskymmenestuhannes päivä maan päällä. Mies herää kotona vaimonsa vierestä, käy läpi muistojaan ja luo musiikkia uudelle levylle.


Olen aina pitänyt Nick Cavesta, niin tämän musiikki kuin persoonakin ovat erittäin kiehtovia. Tämän biiseissä on ihan uskomattoman hieno tunnelma ja mielettömiä sanoituksia. Kuultuani tästä miehen elokuvasta halusin tietysti nähdä sen, vaikka en ollut ihmeemmin etukäteen tutustunut mistä siinä on kyse. Jostain syystä oletin sen olevan jokin hyvin musiikkivideomainen pitkä elokuva, ehkä sen vuoksi, että juuri sellaista voisi Cavelta odottaakin. Hieman yllätyksekseni leffa kuitenkin oli enemmän dokumenttimainen, enkä meinannut aluksi saada sitä otetta. Sitten asennoiduin siihen dokumenttina, mutta sellaiseksi se ei oikein sammuttanut tiedonjanoani. Vaikka osa 20,000 Days on Earthin taikaa olikin juuri se todellisuuteen sekottuva fiktio, niin olisin toivonut elokuvan valitsevan jomman kumman suunnan: joko se olisi ollut se musiikkivideomainen pitkä trippi tai sitten selkeämpi elämäkertaelokuva. Nyt se poukkoili näiden kahden tyylin välillä ja tuntui jäävän molemmilta puoliltaan hieman vajaaksi, elämäkertaelokuvaksi se ei antanut tarpeeksi tietoa ja siksi pitkäksi musiikkivideoksi siinä taas oli liian vähän musiikkia ja sen fiilistelyä.


20,000 Days on Earth oli kuitenkin hyvin tyylikäs elokuva, siinä oli monia hienosti toteutettuja ja vaikuttavia kohtauksia. Eniten pidin elokuvan loppupuolesta, joka todella keskittyi siihen musiikkiin, oli mahtavaa mm. katsella Caven bändiä jammailemassa studiossa uutta biisiään. Tuo kymmenminuuttinen oli leffan parasta antia; tietysti siinä kuultavan musiikin ansiosta, mutta myös sen vuoksi, että siinä pääsi seuraamaan näiden musiikkojen ilmeitä ja eleitä lähietäisyydeltä heidän luodessa musiikkia. Toinen kohta, josta erityisesti pidin, oli Caven ja tämän bänditoverin Warren Ellisin keskustelu ruokapöydässä, jossa nämä mm. muistelivat Nina Simonen konserttia, jossa olivat molemmat olleet paikalla. Nämä kohtaukset tuntuivat hyvin aidoilta, toisin kun taas leffan alkupuolella ollut terapiaistunnon haastattelu, joka tuntui turhan käsikirjoitetulta (jota se toki olikin vaikka siinä puhuttiinkin todellisista muistoista) ja sanat liian tarkoin harkituilta. Näistä kritisoinneistani huolimatta elokuvasta jäi lopulta todella hyvä maku suuhun, se vain vahvisti mielipidettäni Caven persoonan ja musiikin kiehtovuudesta. Suosittelen 20,000 Days on Earthia hyvin yllättävästi Nick Cavesta pitäville!

Screw Christmas. Nobody is getting anything this year.

Kolmas jouluilu oli All American Christmas Carol (2013). Cindy () on nuori äiti, jolla on kolme lasta eri isien kanssa. Yksinhuoltajaäiti asuu asuntovaunualueella, eikä tätä juuri kiinnosta huolehtia lapsistaan. Rahaakaan ei ole, sillä Cindyn mielestä työnteko on luusereita varten ja vuokrankin maksaa naiseen ihastunut kiltti nuori mies, Cindyä ei tosin kiinnosta kuin tämän rahat. Missattuaan poikansa joulunäytelmän liian pitkäksi venyneen ryypiskelyn jälkeen, Cindyn luona tulee vierailemaan kolme haamua. Nämä menneiden, nykyhetken ja tulevien joulujen haamut yrittävät ohjata Cindyä oikeille raiteille elämässään.


All American Christmas Carol on jälleen kerran yksi hieman erilainen versiointi Charles Dickensin joulutarinasta. Laittaessani leffan pyörimään olin varautunut pahimpaan, white trash -versio tarinasta ei kuulostanut kovin lupaavalta. Eikä tämä kyllä hyväkään ollut, mutta kuitenkin katsottavampi kuin pelkäsin. Tarina on tuttu: pääroolissa itsekäs tyyppi, jota ei muiden jouluilo kiinnosta ja tämä saakin haamuilta oppitunnin elämästä. Kovin suurta yllätyksellisyyttä leffalta ei siis kannata odottaa. Tässä tapauksessa "Scrooge" oli tuo juhliva entinen teiniäiti, nykyinen yh-äiti kolmella lapselle, jotka odottavat aina joululta enemmän, mutta saavat pettyä vuosi toisensa jälkeen. Näyttelijät tässä olivat ihan siedettäviä, itseasiassa tässä oli sivurooleissa muutamiakin tunnettuja nimiä (esim. Beverly D'Angelo Cindyn edesmenneenä äitinä). Leffan huumori oli typerää hölmöilyä, eikä tässä pyritty mihinkään iloiseen lapsille suunnattuun jouluelokuvaan; siinä heiluivat niin alkoholi kuin muutkin päihteet. Niin ja toki se äidin edesvastuuttomuus oli isossa osassa, mutta kyseessä oli kuitenkin komedia, niin asioita ei synkistelty sen ihmeemmin. En siis erityisemmin ihastunut All American Christmas Caroliin, mutta kyllä sen kerran katseli aika kivuttomasti ja olihan se jouluinen elokuva. Traileri

Dec 5, 2014

Could you make my mom like Christmas better, Gideon?

Tämän vuoden toinen jouluelokuva oli One Magic Christmas (1985). Jouluenkeli Gideon (Harry Dean Stanton) saa tehtäväkseen näyttää joulun todellisen merkityksen joulusta piittaamattomalle perheen äidille Ginnylle (Mary Steenburgen). Ginnyn lapset ovat murheellisia kun äiti ei pidä joulusta, lapset eivät ole koskaan edes kuulleet äidin toivottavan kenellekään hyvää joulua. Nuori tytär Abbie (Elisabeth Harnois) tutustuu Gideoniin ja ottaa tehtäväkseen auttaa äitiä löytämään taas joulun ilon.


Jo toinen tänä vuonna katselemani jouluelokuva osoittautui sellaiseksi, jota tältä leffaputkelta kaipasinkin: hyvä, kunnolla jouluinen elokuva, jota en ole nähnyt aiemmin! En nyt ihan varmaksi mene siitä, etten olisi nähnyt joskus lapsena tätä Joulun taikaa, mutta minkäänlaisia muistikuvia siitä ei ainakaan ollut. Tässä elokuvassa on rutkasti hyviä puolia juuri jouluelokuva-mielessä. Ensinnäkin se todella pyörii joulun ympärillä, eletään selvästi joulunaikaa ja sen ideana on levittää joulumieltä sillekin, joka ei sitä millään meinaa saavuttaa. Tuohan on kerrassaan ikävä ja haasteellinen tilanne, kun on pienten lasten äiti, joka ei voi sietää joulua. Ei ole kiva väkipakolla juhlistaa joulua, mutta lastenkin jouluilosta menee iso osa, jos aikuiset ympärillä eivät osallistu kunnolla. Tästä päästäänkin toiseen hyvään puoleen tässä elokuvassa, sen näyttelijät nimittäin olivat oikein mainioita. Pikkutyttöä näytellyt Harnois oli juuri niin herttainen kuin tämän tulikin olla ja vaikka Gideon-enkeli olikin lasten perässä hiippailevana pitkään takkiin pukeutununeena miehenä vähän epäilyttävä, niin tästä kuitenkin huokui turvallisuus. Steenburgen äitinä sitten taas oli mielestäni aika erinomainen. Tämän eleistä ja ilmeistä välittyi erittäin hyvin tuo tilanteen vaikeus: näki kuinka paljon tämä rakasti lapsiaan ja miten lämmin suhde hänellä oli heihin, mutta toisaalta taas tämän kylmä suhtautuminen jouluun viilensi perheen välejä, joka oli selvästi ikävä tilanne äidille. One Magic Christmashan on muuten Disneyn elokuva ja disneyksi tämä onkin aika synkkä elokuva. Tuo pelkkä joulunvastainen äiti on pientä siihen verrattuna, millaista yllättävää tragediaa elokuvaan mahtui. Leffassa on myöskin eräs vaikuttava kohta, jossa jouluvaloja syttyy vauhdilla Ginnyn ympärillä ja taustalla soi hyvin kauhuleffamainen musiikki. Lopulta kuitenkin niin elokuva kuin (tämä on niin epäyllättävää, että uskallan spoilata) äitikin löytävät jouluilon ja katsojalla on hyvä mieli. One Magic Christmas on siis mielestäni erittäin hyvä jouluelokuva, suosittelen!

Dec 3, 2014

Elokuvateatteri Maxim

Viime viikon loppupuolella sai kuulla kerrassaan ikäviä uutisia: Helsingin Maxim-elokuvateatteri lopettaa toimintansa. Tämä on erittäin harmillista, vuonna 1909 perustettu Maxim on ollut ehdottomasti elokuvateattereiden aatelia ja tällä on pitkä historia. Käyn itse lukuisia kertoja vuodessa juuri Maximissa, osaksi ihan niissä perusnäytöksissä, mutta suureksi osaksi käyn siellä katsomassa elokuvafestareiden näytöksiä (mm. Night Visions, Rakkautta & Anarkiaa, DocPoint). Vuoden aikana taidan katsella 15-20 elokuvaa tuossa teatterissa! Tänä syksynä Maxim oli kuitenkin vesivahingosta johtuneen remontin takia suljettuna, jonka vuoksi festarinäytöksetkin oli siirretty toisiin teattereihin. Ja kyllä sitä tulikin Maximia ikävöityä! Kirjoitin viimeksi Maximum Halloween 3014 -tapahtuman jälkeen siitä, kuinka sijaisena toiminut Kinopalatsi ei vain saavuttanut sitä Maximin omaa tunnelmaa. No mutta, ensi vuonna pääsee sitten taas nauttimaan vanhoista tutuista nurkista. Kunnes tuli nämä suru-uutiset. 

Kuva: hs.fi
Pienenä toivonpilkahduksena on kuitenkin Facebookiin perustettu Pelastetaan Maxim -sivu, joka hakee elokuva-alalta tukijoita, joiden avulla Maximin elokuvateatteritoimintaa saataisiin ehkä jatkettua. Onneksi kannattajia onkin kertynyt ihan mukavasti, toivottavasti sillä olisi jotakin merkitystä ja vanha elokuvateatteri saataisiin pelastettua. Niin monet Helsingin vanhat pienet elokuvateatterit ovat kohdanneet karun kohtalon ja pelottaa ajatus siitä, että niitä ei ole kohta enää ollenkaan jäljellä. On ihan eri kokemus käydä katsomassa vanhaa taide-elokuvaa pienen teatterin parvella kuin jättimenestysleffaa monisalisen elokuvateatterin valtavassa salissa. Puhumattakaan siitä Maximin kakkossalista (kuvassa), jossa on säilytetty vanha tyyli kullattuine yksityiskohtineen. Siellä käydessä todella pääsee aikamatkalle vanhan ajan elokuvateatteriin. Miten tästä ainutlaatuisesta tunnelmasta voitaisiin luopua vain sen takia, että yritykset saisivat taas yhden kokoustilan lisää?!

Maxim avautuu jälleen perjantaina 5.12. ja elokuvateatterina sen toiminta jatkuu ensi toukokuuhun asti. (Ainakin.)

Dec 1, 2014

She's not a responsible person.

Taas on edetty siihen aikaan vuodesta, kun tänne blogiin alkaa ilmestyä jouluelokuva-arvosteluita. Aiempien vuosien tapaan täällä käsitellään siis vähintään kaksi jouluelokuvaa viikossa aina jouluaattoon asti. Lisäsin myöskin tuonne yläpalkkiin totuttuun tapaan jouluelokuville omistetun välilehden, josta löytyy kaikki koskaan blogissa tekemäni joululeffa-arvostelut. Tämän vuoden joululeffailun sai aloittaa tuore Joe Swanbergin Happy Christmas (2014). Parikymppinen Jenny (Anna Kendrick) muuttaa joulun alla veljensä Jeffin (Swanberg) perheen luokse asumaan ikävän eroprosessin jälkeen. Jo ensimmäisenä iltana tämä kuitenkin töppäilee humalassa keskellä yötä, jonka jälkeen veljen vaimo Kelly (Melanie Lynskey) ei pidä tätä toivottuna vieraana pienen lapsen kotona. Pikkuhiljaa naiset kuitenkin ystävystyvät ja Jenny auttaa Kellyä taas saamaan kirjoitustyönsä alkuun. Jenny alkaa myös tapailla uutta miestä, mutta parisuhteilu ei suju ihan ongelmitta.


En taida oikein olla tämän tyyppisten elokuvien ystävä. Kaikesta yritetään tehdä hyvin realistista, puhe ja liike takkuilee vahvan improvisoinnin vuoksi ja tuntuu kiusalliselta. (Tämän tyyppiset mumblecore-elokuvat eivät ole helppoa katseltavaa tällaiselle helposti myötähäpeää potevalle henkilölle! Kiusallisuutta näkee ja kokee ihan tarpeeksi arkielämässäkin.) En noin muutenkaan erityisemmin ihastunut tähän Happy Christmasiin, se ei ollut kovin mielenkiintoinen elokuva. Vähän toiveikkaana odotti jotain kiinnostavaa käännettä tai tapahtumaa, mutta sellaista ei tullut ja sitten se elokuva vain loppui. Hahmot olivat vähän turhankin tylsiä taviksia, ne eivät vain herättäneet mielenkiintoa. Ja sitten se joulupuoli. Vaikka elokuvan nimi lupailee jotain hyvinkin jouluista pätkää, niin sellainen tämä ei kyllä ollut. Elokuvassa ei ollut oikeastaan mitään jouluista, mitä nyt välillä näkyi joulukuusta ja näperreltiin paketteja. Joululla ei kuitenkaan ollut tarinan kannalta mitään merkitystä, ihan yhtä hyvin olisi voinut olla vaikka helmikuu. Joulu tuntui lähinnä myyntikikalta, jouluun viittava nimi varmaankin houkuttelee ihmisiä tutustumaan siihen näin joulun alla. Ei Happy Christmas ole varsinaisesti huonokaan elokuva, mutta siinä ei vain ole mitään ihmeellistä!

Nov 29, 2014

I thought the movie was cool.

Pidimme pitkästä aikaa ystäväni kanssa leffaputken, jonka oli tarkoitus olla melkoisen mittava ysäriteinileffaputki (keksittiin hyviä hyllystäni löytyviä ehdokkaita varmaan parikymmentä!), mutta lopulta se sitten kutistuikin vain kolmeen elokuvaan. Joista yksi ei edes varsinaisesti ole ysäriteinileffa... En siis enää tiedä mikä tämän putken teema on, mutta tulipahan katseltua!


10 Things I Hate About You (1999) on elokuva siskoksista, joiden ylisuojelevaltava vaikuttava isä ei halua tyttäriensä tapailevan poikia. Vanhempaa siskoa Katia (Julia Stiles) ei kiinnostakaan koulun pojat, josta innostuneena isä keksiikin säännön, että nuorempi sisko Bianca (Larisa Oleynik) saa käydä treffeillä vain silloin kun Katkin tekee niin. Biancaan ihastunut Cameron (Joseph Gordon-Levitt) palkkaa koulun pahiksen Patrickin (Heath Ledger) tapailemaan Katia päästäkseen itse tutustumaan Biancaan, mutta juonittelee maksajaksi rikkaan Joeyn (Andrew Keegan). Bianca tosin sattuukin olemaan kiinnostunut juuri Joeysta! Diileistä tietämätön Kat alkaa sen sijaan ihastua tosissaan Patrickiin.


10 Things I Hate About You on yksi suurimmista juuri teini-ikäni aikoihin ilmestyneistä teinileffoista ja katselinkin tätä tuolloin hyvin usein. Nykyään ei tule ihan niin usein katsottua (tosin tämän vuoden puolella jo kahdesti, sillä halusin katsella tämän ennen Seattlen vierailua ja sen jälkeen uudestaan, tämä kun on kuvattu siellä), mutta hyvin tämä on tämä säilyttänyt hohtonsa vuosien varrella. Elokuva onnistuu vieläkin viihdyttämään ja on ehdottomasti 90-luvun teinileffojen parhaimmistoa. Tämähän on tosiaan versiointi Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään -tarinasta ja vieläpä varsin onnistunut sellainen. Suurena plussana leffasta löytyy paljon mielenkiintoisia hahmoja ja oikeasti hyviä näyttelijöitä esittämässä niitä! Vaikka tämä onkin vahvasti nostalginen elokuva, joka tuo oman teini-ikäni mieleen, niin en näe mitään syytä, miksei nykyteinitkin löytäisi sitä 10 Things I Hate About You:n hohtoa.

____


Empire Records (1995) on tarina yhdestä tapahtumarikkaasta päivästä Empire Records -levykaupassa. Eikä kyseessä olekaan ihan mikä tahansa päivä, It's Rex Manning Day!


En halua kirjoittaa tästä elokuvasta. Empire Records on ihan liian rakas elokuva arvosteltavaksi, en osaa sanoa siitä mitään muuta kuin listan hehkuttavia adjektiiveja. Jos vielä jonakin päivänä innostun kirjoittamaan tästä, tulee sen olla oma juuri tälle elokuvalle omistettu merkintä. Tyydyn siis nyt vain toteamaan, että Empire Recordsissa on parasta kaikki. Täydellinen elokuva.
_____


Book of Shadows: Blair Witch 2 (2000) kertoo ajasta Blair Wich Project -elokuvan ilmestymisen jälkeen. Ihmiset ovat siitä innostuneina turisteilemassa tuossa kohutussa metsässä, jossa järjestetään nyt opastettuja kierroksiakin. Yksi elokuvasta ja tarinoista sen ympärillä kiinnostunut ryhmä lähtee tutkimaan metsää videokamerat mukanaan ja viettää yhden yön siellä. Kostea ilta päättyy kunnon rällästämiseen ja aamulla herätessään kukaan ei muista yön tapahtumista yhtään mitään. Jotain hyvin outoa ja karmivaa on kuitenkin tapahtunut ja he alkavatkin selvittää yön kuvioita kuvaamiltaan nauhoilta.


Blair Witch 2 on elokuva, jota vihaavat noin kaikki. Vastasinkin tämän elokuvan aikoinaan Movie Mondayn nolo suosikki -haasteeseen, vaikka en sitä mitenkään nolostelekaan, eikä se nyt suosikkinikaan ole. Mutta se ei mielestäni ollenkaan niin surkea kun sen sanotaan olevan! Tosin, pakko myöntää, muistin tämän olevan hieman viihdyttävämpi kuin se tällä katsomalla oli. (Kenties sen hohtoa tällä kertaa himmensi myös se, että se tuli katseltua yhden kaikkien aikojen lempileffani jälkeen...) Se mistä kuitenkin tässä Blair Witch kakkosessa pidän, on sen kekseliäs idea noin jatko-osaksi. On hyvä, ettei se lähtenyt yrittämään mitään varsinaista jatkoa ensimmäiselle elokuvalle, olisi ollut aika tylsää katsella sitä samaa tarinaa räkäisistä nenistä hytkyvissä kameroissa. Se on jo kerran tehty ja hyvin onnistuneesti, kopiolle ei ole tarvetta. On mielenkiintoista katsella millaista sekopäisyyttä onnistuneesti tehty ja erityisesti onnistuneesti markkinoitu elokuva saa aikaan ihmisissä. Muistan itsekin varsin hyvin sen kuohunnan ensimmäisen Blair Witchin ilmestymisen aikoihin, kyllä sitä vielä leffateatteriinkin jonotellessa kuhistiin jotain oikeasti kadonneista näyttelijöistä. Ja Blair Witch 2 jatkaa siitä todellisuudesta, missä ykkönen on menestynyt elokuva, joka on herättänyt suuresti kuohuntaa. BW2:n hahmot ovat mielestäni ihan onnistuneita, esimerkiksi sen goottineito ja wicca-noita edustavat niin mainiosti aikaansa, että niistä on ihan pakko pitää. Harmillisesti elokuvan parhaita puolia ei vain todellakaan ole sen näyttelijät, erityisesti se sheriffin esitys on aika kamalaa katseltavaa. Juonessakaan ei kaikki ole kohdallaan, siinä on muutamia hyvin irrallisilta ja turhilta tuntuvia kohtauksia (ei ihme, ne ovatkin viime hetkillä tehtyjä studion vaatimia lisäyksiä). Paikoitellen elokuvassa on kuitenkin ihan onnistuneen hyytäväkin tunnelma ja pidän siitä, ettei tarina jää hieman arvoitukselliseksi. Pysyn kannassani: Book of Shadows: Blair Witch 2 on mainettaan parempi elokuva, vaikka se ei ihan onnistunut olekaan.

Nov 22, 2014

DVDs

Pitkästä aikaa muutama syksyn ostos. Ensimmäinen hankinta oli tanskalainen Jahti (2012), joka oli yksi parhaista viime vuonna katsomistani uusista elokuvista, halusin tämän ehdottomasti hyllyyni. Teimme tästä noin vuosi sitten samaan aikaan useampaan blogiin arvostelut, oma versioni on nähtävillä täällä. Keskeltä löytyy Halloween III: Season of the Witch (1982), joka on muiden Halloweenin jatko-osien tapaan vielä uupunut hyllystäni. Haluaisin ehdottomasti loputkin omakseni, mutta en ole onnistunut löytämään mitään hyvää boksia inhimilliseen hintaan. Joitakin vuosia sitten sellainen julkaistiin ja olinkin ostamassa sen, mutta jostain typerästä syystä viivyttelin sen kanssa liian pitkään. No jospa sellaisen saisi joskus hankittua, mutta sitä odotellessa oli hankittava tämä kolmas osa, sillä halusin katsella sen syksyn kauhuputkessani, kyseisen arvostelun voi lukea täältä. Viimeisenä rivissä on erinomainen pellekauhistelu Killer Klowns from Outer Space (1988), joka jostain käsittämättömästä syystä vielä puuttui hyllystäni! Lyhyt ja ytimekäs hehkutus siitä viime vuodelta luettavissa täällä.

Nov 8, 2014

Maximum Halloween 3014, la-su

Halloween-kauhuputki huipentui tietysti Night Visionsin koko yön puristukseen elokuvateatterissa. Tänä vuonnahan nämä festarit järjestettiin Kinopalatsissa totutun Maximin sijaan ja kokemuksena tämä teatteri olikin aika erilainen, Kinopalatsi kun on huomattavasti isompi ja siellä on useampia saleja. Näin ollen mitään varsinaista tungosta ei päässyt muodostumaan, sillä, vaikka tänä vuonna oli taas enemmän kävijöitä kuin koskaan aiemmin, levittäytyivät ihmiset isommalle alueelle. En nyt tiedä kuinka kivaa on olla puristuksissa hikisten kainaloiden välissä, mutta kyllähän se ahdistava tungos kuuluisi asiaan! Lisäksi aikatauluissa ei myöhästelty oikeastaan ollenkaan, joka tuntui perin oudolta sekin. Onneksi kuitenkin täyteen ahdetun pikkusalin ilma pysyi mukavasti tutun tunkkaisena aamuyön leffojen aikana - eihän se olisi festariyö eikä mikään, jos ei meinaisi pökertyä sinne salin kuumuuteen ja hapen puutteeseen!

Erinomaiset festarit on takana jälleen kerran, tässä siis vielä niistä viimeisen yön elokuvista:

Let Us Prey (2014) 

Skontlantilaisen poliisiaseman uusi konstaapeli Rachel Heggie (Pollyanna McIntosh) näkee kuinka nuorisorikollinen ajaa vanhemman miehen (Liam Cunningham) päälle, joka kuitenkin katoaa kuin tuhka tuleen. Kadonnut mies ilmestyy myöhemmin poliisiasemalle, mutta miehen henkilöllisyydestä ei saada selvää ja tämä käyttäytyy muutenkin oudosti, jonka vuoksi mies heitetään selliin muiden sekaan. Pian mies saakin koko aseman porukan tunnustamaan syntinsä, tuomaan ne julki ja myös maksamaan synneistään.


Mielestäni tämä Let Us Prey oli melkoinen sekametelisoppa. Sillä oli alkussa aika kylmänrauhallinen tahti, mutta loppupuoliskoltaan se olikin melkoista tykitystä. En olisi osannut odottaa tällaista kehityssuuntaa, elokuvan alun tyylitellyt synkistelyt olivat ihan eri maailmoista kuin sen lopun aseräiskinnät. Leffassa oli myöskin koko ajan aika paljon huumoria ja erityisesti sitten loppua kohden myös yleisö pääsi nauramaan. Siinä vaiheessa kun porukan synnit alkoi käydä ilmi, oli hyvin vaikeaa enää erottaa, että kummat olivatkaan niitä pahempia pahiksia: ne kaltereiden taakse lukitut vai asemaa pyörittävä väki! Näyttelijät leffassa olivat ihan ok, erityisesti Cunningham oli vakuuttava tuona mystisenä lähes ilmeettömänä miehenä. En itseasiassa oikein tiedä mitä mieltä olen tästä elokuvasta, omalla tavallaan se oli mukavan outo sekä viihdyttävä ja alkupuoliskoltaan aika tyylikäskin, mutta en oikein saanut otetta koko elokuvasta. Tätä vaikeutti se, ettei se oikein ollut valinnut linjaansa, vaan se oli sekoitus erilaista kauhua, toimintaa ja komediaakin. Tekisi oikeastaan mieli katsella tämä vielä toiseen kertaan ennen kuin pystyn muodostamaan siitä lopullisen mielipiteen. Nyt en osaa sanoa muuta kuin sen perinteisen: ihan ok. Traileri

_________


Amerikkalainen perusperhe; äiti, isä ja kaksi lasta on lähtenyt varsin perinteiselle lomalle Floridan Disney Worldiin. Perheen isän silmissä hauskana huvittelupaikkana tunnettu maailma alkaa kuitenkin saamaan pahoja piirteitä, siellä tuntuu piilevän jokin suuri pahuus. Toisaalta mies on mielissään kun nuoret ranskalaistytöt tuntuvat flirttailevan tälle ja mies viihtyykin mielellään samoissa laitteissa heidän kanssaan. Perheen äiti ei kuitenkaan jaksa katsella miehen omituista käytöstä ja mukava loma meneekin riitelyksi.


Escape From Tomorrow on paljon puhuttu elokuva sen vuoksi, että se on oikeasti kuvattu Floridan Disney Worldissa ja Kalifornian Disneylandissä, mutta täysin salaa ja tietysti täysin luvatta. Tässä näytöksessä olikin paikalla elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Randy Moore, joka kertoi sen mielenkiintoisesta tekoprosessista. Elokuvaa ei tarvinnut varsinaisesti kuvata salassa, kameroita ei tarvinnut piilotella, sillä tunnetustihan huvipuistot ovat täynnä kameroiden kanssa heiluvia turisteja. Koko työryhmä, niin näyttelijät kuin kuvaajatkin, olivat puistossa ns. tavallisina asiakkaina. Kaikilla oli kuukausikortit ja siellä liikuttiin päivittäin kuin turistit muiden joukossa. Ihmeen ongelmattomasti hommat olivatkin sujuneet, eikä vieläkään ollut kuulemma Disneyn suunnalta kuulunut mitään älähdystä. Tämä elokuvan tekoprosessi oli niin mielenkiintoinen, että olihan se nyt nähtävä millainen lopputulos siitä saadaaan aikaiseksi. Valitettavasti täytyy vaan sanoa, että lopputulos ei sitten ollut ollenkaan niin mielenkiintoinen. Elokuva vaikutti kyllä hyvältä ja koko ajan odotti jännityksellä, että koska se saa sen hyvän käänteen. Lupaavia toimivia ja pelottavia välähdyksiä siitä määrittelemättömästi uhasta oli paljon, leffaan oli saatu onnistuneesti kuvattua iloista Disney-meininkiä täysin eri valossa hyvin kauhumaisesti. Mutta sitä hyvää ja mielenkiintoista käännettä ei sitten koskaan tullutkaan. Suurin osa elokuvasta oli perheen lomariitelyn katselemista ja vasta ihan lopussa alkoi ratketa jotain, mutta sekin oli ihan turhan outoilua. Elokuvalla oli siis erinomainen idea, kekseliäs kuvaustapa, lupaava ja hyvä tunnelma, mutta valitettavasti juoni ontui pahemman kerran. Harmittaa ihan, ettei tämä ollut parempi. Traileri

_________

Starry Eyes (2014) 

Nuori Los Angelesissa asuva näyttelijätär Sarah (Alex Essoe) työskentelee pikaruokaravintolan tarjoilijana, mutta haaveilee läpimurrosta elokuva-alalla. Sarah saakin kutsun mielenkiintoisen kauhuelokuvistaan tutun yhtiön koekuvaukseen, joka kuitenkin menee todella huonosti. Koekuvauksen jälkeen nainen saa omissa oloissaan raivokohtauksen, jonka sattuu näkemään elokuvayhtiön edustaja ja nainen saakin sen ansiosta uuden mahdollisuuden The Silver Screamin päärooliin ja kutsun tapaamaan yhtiön johtajaa. Tapaaminen ei sekään mene kovin hyvin, mutta lopulta uhrausten jälkeen asiat kääntyvät niin, että tämä saa roolinsa. Pian Sarah saa kuitenkin huomata sitoutuneensa johonkin täysin muuhun kun aikoi ja tämä alkaa kokea melkoisia muutoksia niin omassa kehossaan kuin käytöksessään.


Tämä Starry Eyes oli mielestäni yön uusista elokuvista paras ja pidin tästä aika paljonkin. Yksi sen parhaista puolista on Alex Essoen hieno roolisuoritus. Alun kiltistä, kunnollisesta ja kauniista nuoresta naisesta muuntuu loppua kohden jotain täysin vastakohtaista ja vielä vähän enemmän. Muutenkin tulin kiinnittäneeksi paljon huomiota leffan näyttelijöihin, hekin olivat toki ihan hyviä, mutta enemmänkin sen vuoksi, että lähes jokainen näytti jostain yhteydestä tutulta. (Esimerkiksi yksi jota en millään osannut yhdistää mihinkään olikin Gene Simmonsin Nick-poika!) Starry Eyesia tunnutaan useammassakin yhteydessä verrattavan Rosemary's Babyyn (josta kirjoitin muuten hiljaittain arvostelun tänne) ja voin kyllä jossain määrin yhtyä tähän. Niin tuo Sarahin muuntautuminen kuin muutenkin elokuvan tunnelma ja ehkäpä hieman myös idea, muistutti tuota vanhaa klassikkoa ja vain hyvässä mielessä. Starry Eyesissa on mielenkiintoinen idea, miten pitkälle Hollywood-tähteydestä haaveileva, kamalassa pikaruokapaikassa sinnittelevä nuori on todella valmis menemään ja sitten näytetään hieman ylilyöntinä esitettynä se, mihin se sitten voi lopulta johtaa. Pidin tämän elokuvan painajaismaisesta tunnelmasta ja siinä oli hienot musiikit ja se myös näytti upealta. Traileri

_________


Liza (Catriona MacColl) perii vanhan hotellin, joka kaipaa pahemman kerran kunnostusta. Kummasti vain kaikki kunnostamaan saapuvat ihmiset päätyvät kammottavilla tavoilla tapetuiksi. Lähistöllä asuva sokea tyttö Emily (Cinzia Monreale) käy vierailemassa Lizan luona ja kertoo tälle hotellin historiasta ja lopulta uudelle omistajalle alkaa valjeta, että todellisuudessa hotellin tulvivasta kellarista löytyy yksi seitsemästä helvettiin johtavista porteista!


Ei ehkä kovin yllättävä tieto, mutta tämä Lucio Fulcin ohjaama The Beyond oli kaikista yön elokuvista suurin suosikkini. Olen itseasiassa nähnyt tämän joskus vuosia sitten, mutta en enää muistanut siitä erityisemmin mitään. Hankin kyllä tuossa pari vuotta sitten Fulcin Gates of Hell -boksin, mutta en ole vieläkään katsellut näitä leffoja niiltä levyiltä. Mutta olihan se hienoa nähdä tämäkin ihan valkokankaalta! Kyseessähän on kerrassaan upean näköinen elokuva, jossa todella herkutellaan verellä ja raakuuksilla. Näitä ei kuitenkaan roiskita vauhdilla katsojan silmille, vaan jokaista hetkeä luodaan rauhallisesti ja sitten kun jotain kamalaa tapahtuu, sille annetaan kunnolla aikaa ja sitä jäädään tarkastelemaan lähietäisyydeltä. Ja mielellään niitä katseleekin ja ihastelee, kaikki raakuudet elokuvassa on todella tyylikkäästi toteutettuja. Kun taustalla soi vieläpä hieno hyytävä musiikki, on tässä erinomainen kauhutunnelma kohdillaan. Ja se juoni, no, eipä se tosiaan ole elokuvan vahvin puoli, mutta kaikki muu hienous antaa sen anteeksi ja The Beyondista ei voi kuin nauttia. Traileri

_________ 

Masters of the Universe (1987) 

Skeletor (Frank Langella) on kaapannut lukkoseppä Gwildorin (Billy Barty) luoman maagisen avaimen ja aikoo universumin valtiaaksi. He-Man (Dolph Lundgren) ja Gwildor ystävineen aikoo estää tämän ja he saavatkin haltuunsa avaimen ja päätyvät sen luoman portin välityksellä maapallolle. Avain kuitenkin hukkuu kaikessa rytäkässä ja sen löytävät teini-ikäiset Julie (Courteney Cox) ja Kevin (Robert Duncan McNeill). Skeletor on pistänyt He-Manin perään omat joukkonsa ja nyt he kaikki seikkailevat maapallolla etsien tuota maagista avainta!


Odotellessani tämän elokuvan alkamista, aloin miettiä, että miksiköhän muuten valitsin kyseisen elokuvan katsottavakseni. Muiden saliin pääsyä jonottavien keskustelut pyörivät lapsuuden He-Man-leikeissä ja itse muistelin, kuinka lapsena nämä olivat minulle vain isoveljen tyhmiä leluja. (Itseänihän kiinnosti tuohon aikaan enemmänkin Lady Lovely Locksit.) No yksinkertainen syy tähän leffavalintaan oli varmaankin se, että toisessa salissa meni samaan aikaan jotain vähemmän mielenkiintoista ja kyllä minua itseasiassa kiinnosti vihdoin tutustua tähän niin monille isoon, mutta itseltäni aikoinaan täysin väliin jääneeseen, juttuun. Siihen nähden, ettei minulla ollut oikeastaan minkäänlaisia odotuksia elokuvasta, oli tämä ihan positiivinen kokemus. Siinä oli hyvää seikkailumieltä, hyvää kasariutta, hyvää lapsenmielisyyttä ja kökköä näyttelemistä. Siis oikeasti, miksi se He-Manin näyttelijä oli niin käsittämättömän pökkelö? Pohdin, että vaikka He-Man taitaa olla niitä tärkeimpiä hahmoja (ainakin omissa vähäisissä mielikuvissani He-Man on nimenomaan pääroolissa leikeissä/sarjoissa), niin tämän näyttelijän kohdalla on varmaankin todettu, että sen on vaan parempi useimmiten olla hiljaa ja taustalla. No onneksi muut näyttelijät olivat sitten ihan päteviä ja veivät tarinaa eteenpäin. Kerrassaan viihdyttävä elokuva, joka sai aikaan hyvät naurut ja aplodeja myös kesken elokuvan! Traileri

_________ 

WolfCop (2014) 

Lou Garou (Leo Fafard) on melkoisen huono poliisi, sillä tämä myöhästelee jatkuvasti töistä, eikä työt oikeastaan kiinnosta pätkääkään ja alkoholi maistuu niin työajan jälkeen kuin myös sen aikana. Yhtenä vahvasti alkoholilla läträtyn illan jälkeen mies herää normaalin krapulaisena työaamuun, mutta pikkuhiljaa tälle alkaa tulla omituisia muistikuvia yön tapahtumista. Täysikuun aikaan sitten paljastuukin, että mies on muuttunut ihmissudeksi! Arvatenkin poliisin hommat alkavat nyt ihmissutena kiinnostamaan enemmän.


Voi apua. Koko festareiden ajan olin katsonut kauhulla WolfCopin traileria tietäen, että minulla on lippu siihen näytökseen. Se näytti ihan kamalalta, mutta elin kuitenkin pienessä toivossa, että se olisi kuitenkin jotenkin katsottava elokuva. Ei muuten ollut. En muista kertaakaan aiemmin olleeni yhtä tuskastunut festarinäytöksessä elokuvan huonoudesta! Kyseessä ei ollut väsymys, tylsistys tai yleinen uupumus, vaan ihan vain huonon elokuvan aiheuttama ahdistus. Eikä tämä tosiaankaan ollut niitä elokuvia, jotka on niin huonoja, että ne on hyviä. Siihen tosin elokuvan tekijät olivat varmaan yrittäneet pyrkiä, sillä ei tästä ainakaan hyvää oltu yritetty tehdä. Liika yritys paistoi kuitenkin pahemman kerran läpi ja tämä oli ihan vain huono. Kyseessä oli siis (kauhu)komedia, mutta sen huumori oli vain ihan käsittämättömän surkeaa, en muista yksiäkään kunnon nauruja koko salista. Pari heikkoa hörähdystä. Saatoin itsekin kerran hymyillä jollekin jutulle hetken, mutta sitten tuli jo seuraava läppä, joka hyydytti senkin hymyn nopeasti. Tämä saattoi muuten olla ensimmäinen kerta koskaan, kun annoin NV-yleisöäänestyksessä elokuvalle vain yhden tähden (jossa oli jo yksi liikaa)! Oli se vaan huono. Traileri

_________ 


Joukko japanilaisia lähtee avaruusalus AAB-Gammalla käymään Marsissa tutustumaan paikkoihin, joissa on tehty ufohavaintoja. He kohtaavatkin lentäsen lautasen matkallaan ja saavat Maahan viemisiksi erikoisia näytteitä. Maassa näytteistä kehittyykin valtavan kokoinen jättiläisavaruusolio, joka lähtee seikkailemaan ympäri Japania murskaten alleen kaiken mitä eteen sattuu!


Perinteisesti aamun viimeisen elokuvan aikana alkaa silmät lumpsumaan silkasta väsymyksestä oli kyseessä mikä tahansa elokuva, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Onneksi kuitenkin tämä X oli erittäin viihdyttävä pätkä ja vaikka silmät välillä tykkäsivät jäädä useammaksi sekunniksi kiinni, niin pysyin tälläkin kertaa koko yön hereillä! Tosin en aivojumiltani tajunnut ihan heti, että katselemamme versio oli tosiaan englanniksi päällepuhuttu, joten ruotsinkieliset tekstitykset säikäyttivät ihan hyvin hetkeksi. Siinä olisi muuten takuulla maistunut uni, jos olisin katsellut japaniksi puhuttua leffaa ruotsiteksteillä... Eihän tässä leffassa hirveästi järkeä ollut, mutta nämä vanhat japanilaiset hirviöelokuvat ovat vain niin ylilyöntejä, ettei voi kuin viihtyä. Eikä pelkästään hirviöiden ulkomuodon vuoksi (katsokaa nyt tuotakin otusta kuvassa!), mutta myös leffan muista käänteistä ja dialogeista löytyy ihan käsittämättömiä juttuja. Tässäkin oli yhtäkkiä joku ihan hirmuinen kolmiodraama meneillään tutkijoiden välillä, joka sitten loppua kohdin meinasi nousta tärkeämmäksi jutuksi kuin tuo alienin taltutus! Juuri sopiva lopetusleffa, se nauratti ja kiinnosti, yleisö tykkäsi. Traileri

Nov 3, 2014

Maximum Halloween 3014, pe

Kauhuputken kahdestoista päivä meni myöskin Night Visionsissa, vuorossa oli yksi vanha klassikko ja kaksi tuoreempaa elokuvaa, toinen ranskalainen ja toinen amerikkalainen. 


Kolme ranskalaista 13-vuotiasta kaverusta päättävät lintsata kevään viimeisen koulupäivän ja harhailevat vanhalle suljetulle Blackwoods-elokuvastudiolle. Siellä pojat löytävät sidotun naisen auton takakontista ja saavat huomata, että studio ei olekaan täysin autio. Naamioitunut mies näkee pojat, jotka pääsevät livahtamaan karkuun. Mies ei kuitenkaan jätä asiaa siihen, vaan seuraa heitä kotiin asti vaanimaan.


Tämä Among the Living on muutamia vuosia sitten ilmestyneen Insiden tekijöiltä ja tämän yhteyden saikin huomata heti alkumetreillä sen kovasta veri- ja ällöttävyysrevittelystä, mutta kuitenkin tyylillä toteutettuna. Suunta kuitenkin muuttui tämän jälkeen enemmän perinteisemmäksi slasheriksi, kun naamioitu mies hiippaili poikien kotinurkilla ja ties missä sängyn alla säikyttelemässä. Tässä vaiheessa elokuva ehkä tarjoile mitään kovin uutta nähtävää, mutta tunnelma on erinomainen ja säikyttelyä sekä kauhistuksia on sopivissa määrin. Maskissa heiluva murhaaja on oikeasti aika pelottava (naamioituna tai ilman sitä) ja säälimätön, tämä ei varmasti jätä jotakin tekemättä, koska se olisi liian kammottavaa. Joistain asioista olisin kaivannut vähän lisäselvityksiä, kuten juuri tämän murhaajan perhetaustoista, joista selkeästi yritettiinkin kertoa jotakin, joka olisi myös selittänyt tämän tekoja paremmin. Pidin siitä, että elokuva kai ajoittui ihan nykyaikaan, mutta ainakin nämä pojat oikeasti lähtivät seikkailemaan vanhoille studioille (vaikka ei ehkä olisi kannattanut) ja lukivat kauhusarjakuvia, eikä näillä näkynyt mitään älypuhelimia kourassa. Välillä tuntui siltä, että olisi katsellut jotain kasarileffaa. Viihdyttävä elokuva! Traileri

_________


Viiden nuoren porukka matkaa Texasin maaseudulle ja jo matkan varrella he saavat kohdata erikoista porukkaa. Määränpäässään kaverukset lähtevät tutustumaan lähiympäristöön ja käyvät vuorotellen tutustumassa naapuritaloon, josta löytyykin vaikka mitä kauheuksia ja vieläpä moottorisahan kanssa heiluva mielipuolinen Leatherface! Nuoret saavat kiljua, juosta ja taistella, jotta eivät päätyisi karmean talon lihakoukkuihin roikkumaan.


En ollutkaan katsonut tätä varmaan lähemmäs kymmeneen vuoteen, joten olikin jo korkea aika taas nähdä tämä vanha kauhuklassikko. Vaikka tämä toki löytyy omastakin hyllystä, niin olihan se nyt kokemus käydä katsomassa elokuvateatterissa näin leffan 40-vuotisjuhlan kunniaksi! (Ja valitettavasti myös aika hiljattain menehtyneen päätähden Marilyn Burnsin muistoksi.) Texasin moottorisahamurhat on tosiaan sieltä Tobe Hooperin (elokuvallisesti) paremmilta ajoilta ja ilmestyessään se olikin melkoisen vaikuttava tapaus. Oli vielä suhteellisen uutta, että kauhuelokuvat olivat näin realistisia (tämäkin osittain perustuu todelliseen sarjamurhaajaan Ed Geiniin) ilman mitään fantasiahahmoja ja se myös näytti ihan uudella tavalla julmaa ja raakaa väkivaltaa. Leffa kiellettiinkin monissa maissa ja Suomessakin se esitettiin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1996! Elokuvan kuvaukset kuulostavat nekin aika realistisen kammottavilta: näyttelijät satuttivat itseään sekä toisiaan ja elokuvassa vuodatestusta verestä osa onkin ihan todellista, kuvauksissa oli niin järkyttävä haju että ihmiset pyörtyilivät siellä ja halvin mahdollinen luuranko kuvauksiin oli sekin ihan aito ihmisen luuranko! Mahdollisesti juuri nämä seikat antavatkin osansa siihen elokuvan mahtavan sekopäiseen tunnelmaan. Tunnelma on muutoinkin elokuvan valttikortti, siinä on alusta asti aika uhkaava tunnelma, vaikka ei vielä tiedetä mikä se uhka on. Sitten on sitä varomatonta toisten nurkissa hiippailua, sitten moottorisahan jylinää, sitten kirkumista, sitten lihakoukkua, sitten sekopäistä naurua, sitten takaa-ajoa ja sitten vähän lisää kirkumista. Kerrassaan erinomainen kauhuelokuva ja kyllä oli hieno kokemus päästä näkemään se ihan valkokankaalta. Traileri

_________


Andy (Charlie Tahan) sairastaa lamauttavaa tautia, jonka vuoksi tämä on kotona vuodepotilaana. Onneksi apu löytyy läheltä, sillä tämän äiti (Samantha Morton) on ammatiltaan lääkäri ja isä (Michael Shannon) hoitaja. Poika on kuitenkin aika syrjäytynyt, sillä tätä ei päästetä ulkoilmaan, eikä tällä ole yhtään kaveria. Eräänä päivänä naapuriin kuitenkin muuttaa Maryann (Natasha Calis), joka tulee kurkkimaan Andyn ikkunasta ja he ystävystyvät. Äiti ei kuitenkaan hyväksy tätä ystävyyttä ja käskee tytön pysyä kaukana heistä. Maryannista alkaa tuntua siltä, ettei Andyn kotona asiat olekaan ihan niin kuin päällepäin näyttäisi.


Tämä elokuva kiinnosti mm. sen ohjaajan John McNaughtonin takia ja mies oli jopa esityksessä itse paikalla vastailemassa yleisön kysymyksiin. Leffasta ja erityisesti Andyn äidin roolista tuli hyvin vahvasti mieleen Stephen Kingin Misery, josta mieheltä kyseltiinkin. Omien sanojensa mukaan tämä ei kuitenkaan ole koskaan lukenut tätä kirjaa tai nähnyt leffaa. Samantha Mortonin roolisuoristus kuitenkin toi niin vahvasti mieleen Kathy Batesin, että näyttelijätär on kyllä takuulla katsonut Miserynsä. Mutta tarkoitan tätä vain hyvässä mielessä, Morton ei ollut mikään suora kopio, vaan tämä oli ehdottomasti vain erittäin vakuuttava hyytävän äidin roolissaan. Ja hyvin pelottava, tämän hahmo tekikin tästä muutoin vahvasti draamapainotteisesta elokuvasta kauhua. Muutenkin elokuvan parhaita puolia olivat sen näyttelijät, jotka kaikki tekivät oivat roolisuoritukset. Leffassa oli myöskin onnistuneen jännittävä tunnelma ja se piti otteessaan hyvin. Traileri

_________ 

P.S. Tässä vaiheessa voisin mainita, että viimeinen osa kauhuputkesta ilmestyy sitten joskus. Siinä tulee taas kertaheitolla seitsemän elokuvaa ja joskus täytyy nukkuakin.

Oct 31, 2014

Maximum Halloween 3014, to

Kauhupäivistä yhdestoista meni edellisen tapaan Night Visionsissa kahden elokuvan parissa, molemmat tällä kertaa tuoreita Yhdysvaltoihin sijoittuvia leffoja.  

It Follows (2014)

19-vuotias Jay (Maika Monroe) deittailee hiljattain tapaamaansa nuorta miestä ja päätyy pian petipuuhiin tämän kanssa. Yllättäen mies kertookin siirtäneensä Jaylle "seuraajan", josta pääsee eroon pääsee vain siirtämällä sen jollekin toiselle. Tätä jotakin pelottavaa seuraajaa ei kukaan muu pysty näkemään, mutta se muuttaa muotoaan ja saattaa välillä olla jopa jonkun läheisen muodossa. Se kävelee hitaasti kohti ja sen ei saa antaa koskettaa tai se tappaa! Jayn elämä muuttuu jatkuvaksi peloksi ja pakoon juoksemiseksi.


Tämä oli näistä näiden festareiden elokuvista ensimmäinen todellinen positiivinen yllätys, pidin tästä oikein paljon. Siinä oli pitkästä aikaa hyvin kekseliäs idea ja se oli myös aika pelottava. Tunnelma oli karmiva ja pari ihan toimivaa säikäytystäkin siinä oli. Soundtrack tässä oli myös mainio, erityisesti silloin kun seuraajan oletettiin ilmestyvän jostain näkyville, muuttui musiikki hyvin pahaaenteileväksi ja se toimi erinomaisesti. Vaikka tämä paha seuraaja kävelikin vain hyvin hitaasti kohti, niin se oli silti saatu pelottavaksi, koska se saattoi ilmestyä milloin, minne ja kenen ihmisen muodossa tahansa. Tämä paha kuitenkin näkyi loppujen lopuksi aika harvoin, mutta pelko sen ilmestymisestä oli koko ajan läsnä, jonka vuoksi elokuvassa olikin hyvin onnistunut tunnelma. Toisinaan katsojat saivat jo kauhulla seurata, kuinka seuraaja lähestyi takaapäin, mutta Jay ei vielä tiennyt tätä. Toisinaan taas suuresta ihmisjoukosta ei voinut erottaa seuraajaa ennen kuin katsoi tarkemmin ja huomasi jonkun heistä kävelevän suoraan kohti. It Follows oli erittäin onnistunut uusi kauhuelokuva! Traileria ei ilmeisesti vielä ole.

_________


David Cronenbergin ohjaama elokuva kertoo Hollywoodin asukeista. Ikääntyvä näyttelijä Havana (Julianne Moore) havittelee roolia, jossa tämä näyttelisi omaa jo edesmennyttä äitiään. Samaan aikaan tämä avautuu psykiatrilleen (John Cusack) kokemuksistaan äidin hyväksikäyttämänä. Psykiatrin omista lapsista toinen, Benjie (Evan Bird) on päässyt liian nopeasti liian korkealle ja on 13-vuotiaana tähtinäyttelijänä jo huumekoukussa ja toinen, Agatha (Mia Wasikowska) taas on pyromaani. Piireissä pyörii vielä tähdeksi haikaileva Jerome (Robert Pattinson), joka toimii julkkisten autonkuljettajana. Näiden kaikkien ongelmat kietoutuvat jollain tapaa yhteen. 


Tämä sitten taas oli pienoinen pettymys, odotin Cronenbergiltä jotain vähän spesiaalimpaa elokuvaa. Vaikka tässä rankkoja teemoja Hollywoodin pimeämmästä puolesta käsiteltiinkin (mm. insesti), niin tämä jäi kuitenkin vähän liian "tavalliseksi leffaksi", sellaiseksi mitä tehdään enemmän kuin teattereissa ehditään näyttää. Hyviä hahmoja tähän oli kyllä poimittu, Hollywoodista löytyy näitä viisikymppisiä naisnäyttelijöitä, joiden on yhä vaikeampi saada töitä ja he varmasti painivat tämän asian kanssa. Julianne Moore oli myöskin hyvä valinta tähän rooliin, vaikka tälle taitaa vielä ihan hyvin löytyä töitä, niin ei varmasti samalla tavalla kuin nuorempana. Hollywoodista löytyy myös näitä ongelmallisia tähtiä "auttavia" psykiatreja ja huumeongelmaisia lapsitähtiä (tästä hahmosta tuli varmasti ihan tarkoituksellisestikin vahvasti mieleen Justin Bieber). Hahmot olivat siis hyviä ja samoin Hollywood-maailma kiinnosti, mutta tarina jäi vähän olemattomaksi ja jollain tapaa vajaaksikin. Leffaan oli sekoitettu vähän yliluonnollistakin puolta, sillä osa hahmoista näki haamuja, mutta tämä puoli jäi mielestäni aika merkityksettömäksi. Valitettavasta Maps to the Stars oli siis pettymys. Traileri

Oct 30, 2014

Maximum Halloween 3014, ke

Kymmenes kauhuleffapäivä menikin Night Visions -festareilla kahden elokuvan parissa. Kyseessä oli oikeastaan keskenään hieman samanlaiset elokuvat, molemmat kun olivat tuoreita espanjalaisia found footage -tyylillä tehtyjä elokuvia.


Viisi kaverusta lähtee telttaretkelle saarelle videokameran kanssa. Kovan juhlistamisen jälkeisenä päivänä he löytävät rannalta luolan, jonka uumeniin he lähtevät seikkailemaan taskulamppujen kanssa. Kuinka ollakaan uloskäyntiä ei enää löydy ja he ovat jumissa muutamien lamppujen, yhden vesipullon ja videokameran kanssa. Keino päästä ulos olisi löydyttävä, mutta päivä päivältä epätoivo ja nestehukka saa porukan välit kiristymään.


Tämän elokuvan kohdalla minulla oli tosi pahasti sellainen tunne, että olen nähnyt tämän jo aiemminkin. Tapahtumaympäristönä tuollainen pimeä luola oli tuttu esimerkiksi The Descent-elokuvasta ja toisaalta taas nämä heiluvin kameroin kuvatut found footage -pätkät ovat melko kulunut idea. Ensin löytyy videota hauskanpidosta kaveriporukalla ja sitten tapahtuu jotakin kamalaa, joka toki halutaan myös ikuistaa lomavideolle. Olisin saattanut pitää tästä leffasta huomattavasti enemmän, jos se ei olisi ollut niin nähty. Hyviä puolia siinä oli kuitenkin paljon, näyttelijät olivat varsin taitavia ja heidän ahdistus ja lähenevä sekoamispiste välittyi hyvin. Näytöksessä oli haastateltavana yksi näyttelijöistä (pahoittelen, tämän nimi meni ohi), joka kertoi, että kuvausolosuhteet olivat oikeasti todella haastavat ja osalle näyttelijöistä se oli hyvinkin ahdistava kokemus. Vaikka tuo heiluva käsinkuvattu video onkin vähän liian nähty juttu, niin kyllä se myös toimi tässä leffassa. Kuvaajan panikoitunut hengitys, pikaiset liikkeet ja tietoisuus siitä, kuinka lähellä kaikki seinämät olivat, välittyivät tällä kuvaustavalla erinomaisesti. Pidin myös siitä puolesta, että kauhua todellakin luotiin vain sillä suljetulla tilalla ja niillä tutuilla ihmisillä ympärillä. Hyvin ahdistavan klaustrofobinen elokuva! Traileri

_________

Hooked Up (2013)

Amerikkalaiset kaverukset Tonio (Jonah Ehrenreich) ja Peter (Stephen Ohl) matkustavat Barcelonaan etsimään naisseuraa. Peter kuitenkin hangoittelee vähän vastaan, sillä tämä kaipailee yhä entistä tyttöystäväänsä. Kaverin suostuttelun ja lukuisten juomien jälkeen molemmat kuitenkin onnistuvat löytämään seuralaiset ja he lähtevätkin espanjalaisen kaunottaren (Natascha Wiese) talolle jatkoille. Talolla kuitenkin kaikki alkaa mennä pahasti pieleen, veri roiskuu ja jenkkikaverukset eivät pääse pakoon.


Mielenkiintoiseksi tämän elokuvan tekee se, että se on kokonaisuudessaan kuvattu iPhone 4 -puhelimen kameralla! Paikalla näytöksessä oli elokuvan ohjaaja/käsikirjoittaja Pablo Larcuen, joka kertoi tämän olleen täysin rahoituksen puutteesta johtunut valinta. Onneksi tätä kuvaustapaa ei kuitenkaan yritetty mitenkään peitellä, vaan se todellakin oli toisen kaveruksen puhelin, jolla tämä halusi ikuistaa lomasekoilua (ja taas sitten sitä loppupuolen karmeutta) puhelimeensa. Ohjaaja myös kertoi avoimesti siitä, miten tämä haluaisi menestyä Amerikassa, jonka vuoksi elokuvassa puhuttu kieli oli englanti ja sen päänäyttelijät jenkkejä. Valitettavasti tämäkin elokuva tuntui hyvin nähdyltä ja pelkkä kuvausvälineen vaihto ei asiaa muuttanut (varsinkin kun siinä oli pari ihan identtistä kohtaa tuon edellisen leffan kanssa!), vaikka se sitten loppua kohden ottikin aika yllättävää käännettä. Tosin se lopun käänne oli mielestäni aika typerä... Toimintaa elokuvassa kuitenkin riitti, eikä päässyt tylsistymään. En siis erityisemmin ihastunut Hooked Upiin, mutta oli se kuitenkin ihan viihdyttävä leffa. Traileri

Oct 29, 2014

They use blood in their rituals, and the blood with the most power is baby's blood!

Kauhuputken yhdeksännen päivän elokuva oli Roman Polanskin Rosemary's Baby (1968). Rosemary (Mia Farrow) ja Guy (John Cassavetes) muuttavat New Yorkissa erinomaisella seudulla sijaitsevaan taloon, jossa on kuitenkin tapahtunut vuosien varrella lukuisia omituisia kuolemantapauksia. Naapureista löytyy hyvin ystävällisiä ihmisiä, mutta varsin nopeasti he alkavatkin tuntua liian tungettelevilta. Pian Rosemary saa ilokseen huomata odottavansa lasta, mutta raskaudesta tulee hyvin kivulias, vaikka sekä naapurit että heidän vinkkaamansa lääkäri antaa tälle rohtoja. Rosemarysta alkaa tuntua siltä, että kaikki juonivat tätä vastaan, mutta edes oma aviomies ei usko tätä.


Halusin taas ottaa katsottavakseni jonkun varman valinnan ja Rosemaryn painajainen on tietystikin sellainen. Se on paitsi yksi lempikauhuleffoistani, niin lasken sen myös muutenkin parhaimpien elokuvien joukkoon. Elokuvahan perustuu hyvin uskollisesti Ira Levinin samannimiseen kirjaan, jota itseasiassa luen tällä hetkellä. Polanskille ei vielä tässä vaiheessa ollut kovin tuttua (tämähän on siis miehen ensimmäinen Hollywood-leffa) toisten kirjoittaman materiaalin käyttö käsikirjoituksessa, niin suuria muutoksia siihen ei tosiaan sitten tehty. Rosemary's Babyn paras puoli on ehdottomasti sen tunnelma, jota rakennetaan todella tyylikkäästi pikkuhiljaa. Alussa kaikki vaikuttaa niin onnelliselta (tosin mielestäni sellainen tietty synkkyys löytyy jo ensimetreiltä), mutta hyvin pian homma alkaa mennä aina vain painajaismaisemmaksi. Niin ja elokuvan hienoin kohtaushan on tietysti se varsinainen "painajainen", jonka jälkeen Rosemary huomaa olevansa raskaana. Kohtauksesta olisi voinut liian helposti tehdä todella revittelevän, mutta tyylikkyydestä pidetään tässäkin kohtaa kiinni. Muutenkaan mitään veriroiskintaa tältä ei kannata odottaa, kyseessä on aika hidastempoinen elokuva, mutta se sen rauhallinen tahti juuri luokin sitä erinomaista kauhutunnelmaa ja sopii tämän tarinan kerrontaan. Näyttelijätkin tässä ovat hyviä, erityisesti Mia Farrow loistaa samalla hyvin vahvana ja haavoittuvana Rosemaryna. Rosemary's Baby on siis todella upea ja tyylikäs kauhuklassikko.

Oct 28, 2014

If demons could possess seven people over the course of one Halloween night, they'd be free.

Kahdeksannelle kauhuelokuvapäivälle elokuvaksi osui Night of the Demons (2009). Maddie (Monica Keena) ystävineen on saanut kutsun Angelan (Shannon Elizabeth) suuriin halloween-juhliin. Iso porukka kokoontuu hylättyyn vanhaan kartanoon, jossa musiikki pauhaa ja ihmiset bilettävät villisti naamiaisasuissaan. Ikävästi poliisit kuitenkin paukahtavat paikalle varsin nopeasti ja pistävät stopin juhlille. Seitsemän juhlijaa jää kuitenkin vielä taloon, jossa he saavatkin ryyppämisen ja rietastelun lomassa huomata, että rakennus on kirottu ja demonit yrittävät vallata heidän kehonsa. Halloweenista tuleekin taistelu siitä, että kuka selviää talosta hengissä ulos.


Tilasin muutamia vuosia sitten vuoden 1988 Night of the Demonsin jostakin nettikaupasta, mutta suureksi pettymyksekseni postiluukusta kolahtikin tämä tuoreempi versio. Sain kyllä rahani takaisin ja vieläpä pitää tämän leffan ilmaiseksi, mutta sitä oikeaa elokuvaa heillä ei ollutkaan toimittaa. Tästä ärsyyntyneenä en olekaan katsonut tätä uutta Night of the Demonsia koskaan aiemmin. Olin asennoitunut jo valmiiksi niin, että en tule pitämään siitä. Osittain elokuva oli kuitenkin ihan positiivinen yllätys, pidin mm. siitä, että se oli paikoittelen hyvin musiikkivideomainen. Esimerkiksi alkupuolen biletykset oli kuvattu vahvasti siinä soivien musiikkien mukaisesti ja pidin muutenkin leffan soundtrackista, siinä soi erinomaista raskaampaa kauhumusiikkia (mm. Wednesday 13 ilahdutti suuresti). Hyväksi puoleksi lasken myös sen, että leffan demonit olivat aika tyylikkään näköisiä, samoin demoneiksi muuntautumiskohtaukset olivat ihan näyttäviä. Elokuvan näyttelijöistä en sitten taas välittänyt erityisemmin, Monica Keena ja Shannon Elizabeth nyt olivat ihan ok, mutta ne (minulle) tuntemattomammat näyttelijät olivat kyllä ihan vaan kehnoja. Niin ja se Edward Furlong, tulen aina surulliseksi tämän nykyisestä pöhöttyneestä ja turvonneesta ulkomuodosta, mutta valitettavasti miehen roolisuorituskin tässä oli yhtä väsynyt. Koko tämän hahmokin tuntui ihan päälleliimatulta, jotta saadaan iso nimi mukaan. (Joka varmasti suostui siihen vain rahan vuoksi.) En myöskään jaksanut arvostaa elokuvan jatkuvaa seksillä revittelyllä, sitä oli jo vähän liikaa ja se alkoi tylsistyttää. Kyllähän seksi ja paljas pinta ovat kuuluneet kautta aikojen kauhuelokuviin, mutta tässä sitä puolta korostettiin liiaksi; esimerkiksi demonien keskinäiset orgiat vaikutti siltä, että leffan tekijät halusivat näyttää vain jotain mahdollisimman ällöttävää ja revittelevää ilman varsinaista syytä. Pelottavakaan elokuva ei onnistunut olemaan missään vaiheessa, eivätkä sen hahmotkaan vaikuttaneet erityisen pelokkailta. Tämä tuoreempi Night of the Demons ei siis oikein vakuuttanut, mutta se oli kuitenkin paikoitellen ihan viihdyttäväkin. Olisi varmasti toiminut paremmin jonkun hyvän horror punk -biisin musiikkivideona!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...