Aug 27, 2014

Violet

Kävin Espoo Cinéssä katsomassa belgialaisen Bas Devosin elokuvan Violet (2013). Elokuva kertoo 15-vuotiaasta Jessestä (Cesar De Sutter), jonka ystävä puukotetaan hengiltä tämän silmien edessä. Jesse ei pysty kauhusta lamaantuneena tekemään mitään muuta kuin katsella tapahtumia lähietäisyydeltä. Tapauksen jälkeen poika jatkaa entiseen tapaan kaveriporukassa temppuilua pyörällä, mutta asia kuitenkin pyörii jatkuvasti Jessen mielessä. Tämän kavereilla ja vanhemmilla on vaikeuksia ymmärtää, mitä poika käy läpi.


Tässäpä taide-elokuvaa kerrakseen. Pidän kyllä vähän taiteellisemmistakin elokuvakokemuksista, mutta nyt täytyy sanoa, että tämä oli jo vähän liikaa minulle. Rehellisesti kertoen: minulla oli oikeasti vaikeuksia pysyä hereillä elokuvasalissa! En halua teilata elokuvaa täysin surkeaksikaan, joten sovitaan niin, että minulla vain on liian sivistymätön maku tähän. Violet oli hyvin hiljainen ja vähäeleinen elokuva. Vuoroja sanoja siinä oli hyvin vähän, kameraa liikutettiin vähän. Siinä saatettiin kuvata viisi minuuttia täysin pysähtynyttä maisemaa täydessä hiljaisuudessa. Sitten kameraa siirrettiin muutama sentti ja sama uudestaan. Joskus taustalla saattoi kuulua hieman tuulen huminaa ja lehdet heiluivat tuulessa. Alla oleva traileri antaa jopa vähän liian toimintarikkaan kuvan elokuvasta! Usein minulle ei myöskään ihan valjennut syy, miksi jotakin tiettyä asiaa haluttiin kuvata. Mikä merkitys jollain maisemalla tai talolla oli? Itseasiassa en ihan hirveästi tajunnut elokuvan tapahtumista enää sen ilmeisimmän, eli ostoskeskuksessa tapahtuneen puukotuksen jälkeen. Menköön tämäkin tyhmyyteni piikkiin. Jotkin kohtaukset olivat hieman helpommin luettavissa ja ne olivatkin mielestäni ihan toimivia kohtia. Esimerkiksi kohta, jossa Jesse pyöräili niin, että tämä piti toisella kädellä vierellään pystyssä kuolleen ystävänsä pyörää, kuvasi hyvin Jessen tuntemuksia. Toinen kohta josta pidin, oli keikkakohtaus, jossa musiikki pauhasi täysillä ja kuvattiin Jessen pysähtyneitä kasvoja heiluvan yleisön joukossa. (Oli muuten virkistävää yleensäkin kuulla ääntä ja nähdä liikettä.) Nämä ja muutamat muut lyhyet kohdat eivät kuitenkaan pelastaneet tätä elokuvaa omalla kohdallani. Tuomioni on, että Violet oli vain todella tylsä elokuva. Suosittelen sellaisille taide-elokuvan ystäville, jotka osaavat arvostaa pysähtyneisyyttä ja hiljaisuutta.

Aug 16, 2014

DVD

Tein jälleen yhden uuden hankinnan liian täyteen leffahyllyyni, mutta tämäkin on sellainen dvd, jota olen jo pidemmän aikaa haikaillut kokoelmiini. Etsin tätä itseasiassa ympäri Seattlea, sillä oletin, että sieltä jos mistä sen voisi löytää! Ei löytynyt, mutta onneksi sain sen tilattua nettikaupasta ja vieläpä R2-julkaisuna. Kyseessähän on siis dokumentti nimeltään Hype! (1996), jota hehkutinkin jo alkuvuodesta täällä. En toista itseäni enempää, mutta suosittelen tätä yhä erittäin suuresti hyvän musiikin ystäville!


Pienoinen pettymys oli kuitenkin se, että toisin kuin nettikaupan kuvassa, ei tässä julkaisussa ollutkaan dokumentin hienoa alkuperäistä kansikuvaa. Olen aiemminkin kertonut miten tarkka olen siitä, minkälaiset kannet haluan hyllyyni päätyviin kirjoihin; en voi sietää sitä, että kirjan kanteen laitetaan myöhemmin julkaistujen elokuvien/tv-sarjojen kuvia! Jep, ihan varmasti moni kirja myy paremmin, kun siinä on kannessa se elokuvista tuttu Elijah Wood, mutta onko silti pakko. Eikä asiaan vaikuta se, onko se kirjasta tehty elokuva nyt sitten hyvä vai huono, mutta kun se ei vain ole sen alkuperäistekstin kuva! Hieman sama pätee elokuvienkin kansiin, monesti jostain syystä hienot alkuperäiset kansitaiteet vaihdetaan huomattavasti huonompiin kuvitukset uusissa julkaisussa. Monille tuttu surullinen esimerkki tästä on vanhemmat kauhuelokuvat, joilla on ollut todella upeat kansikuvat vhs-julkaisuissa, mutta jostain syystä myöhempiin dvd-julkaisuihin halutaan erilaiset ja huonot kannet. Liian usein hienot piirrokset vaihdetaan rivistöön näyttelijöiden kasvokuvia.


Palatakseni tähän hankkimaani Hypeen, en tosiaan ymmärrä miksi sen hieno alkuperäinen julistekuva on haluttu vaihtaa toiseen tässä julkaisussa. Tai no ymmärränhän minä tavallaan, toki koko kansan tuntema Kurt Cobain myy paremmin kuin ihmismassa, josta ei voi tunnistaa yksiäkään kasvoja. Mutta kun tämä ei ole dokumentti Kurt Cobainista tai Nirvanasta! Kyllä Cobain tietysti mainitaan tässä, mutta niin mainitaan kymmeniä ja kymmeniä muitakin seattlelaisia muusikkoja. Cobain on kuitenkin vain pieni osa tätä kokonaisuutta. Monesta eri bändistä kertovan dokumentin kanteen on aika ikävä nostaa yksi jotenkin jalustalle, vaikka se se eniten menestynein olisikin. Vielä kun tässä dokumentissa on vähän pointtinakin se, että oli niitä muitakin bändejä kuin suurimmat nimet! Typerää ja harhaanjohtavaa vieläpä. (Vähän sama kuin jossain pikkuleffassa vilahdukselta nähty ison nimen naama laitetaan kansikuvassa eniten esille...) Niin ja kun vieläpä olisi jo olemassa todella hieno alkuperäinen juliste, mikä olisi varmasti ollut helppo kopioida tämänkin julkaisun kansikuvaksi! Höh sanon minä!

Aug 12, 2014

R.I.P. Robin Williams 1951-2014

Robin Williams 21.7.1951-11.8.2014


Johan tässä oli ehtinytkin miettiä, että varmasti kohta taas joku suuri nimi lähtee keskuudestamme. Nyt ikävä kyllä lähti sieltä ihan liian nuoresta päästä, sillä Williams oli vasta 63-vuotias. Tämä pistää mielen aika matalaksi, sillä mies oli erittäin lahjakas näyttelijä, uskomattoman hauska kaveri ja vaikutti vieläpä varsin mukavalta ihmiseltä noin muutenkin. Williams on ollut mukanani ihan lapsuudestani lähtien ja nyt tuntuu melkein siltä, että vanha ystävä olisi kuollut. Ensimmäisiä lapsuuden suosikkejani Williamsilta olivat Kapteeni Koukku, Mrs. Doubtfire ja Jumanji, joita on kiva katsella vieläkin. Puhumattakaan tietysti Kuolleiden runoilijoiden seurasta, joka ehkä onkin yhä suosikkini kaikista tämän elokuvista. Niitä hyviä ja loistavia elokuvia mieheltä löytyykin pitkä lista ja tähän on aina ollut mukava törmätä elokuvassa kuin elokuvassa. Mies jää tietysti elämään ikuisesti lukuisiin tähdittämiinsä elokuviinsa, mutta todella ikävää, ettei uusia roolisuorituksia päästä enää näkemään.

Aug 11, 2014

And just as the bible predicted, the antichrist finally showed up.

Rapture-Palooza (2013) kertoo ajasta, jolloin maailmanloppu on vihdoin toteutumassa. Lindsey (Anna Kendrick) ja Ben (John Francis Daley) saavat omin silmin todistaa kuinka parhaimmat uskovaiset nostetaan taivaaseen ja he jäävät seuraamaan maailman tuhoutumista Seattlesta käsin. Elo ei ole kovin mukavaa, kun naapurustossa pyörii zombeja sekä haamuja ja milloin tahansa vesisade saattaa muuttua veriseksi sateeksi. Maan kamaralta tuhoja säätelee antikristus, The Beast (Craig Robinson), joka vieläpä ihastuu pahemman kerran Lindseyhin. Tämä haluaa tehdä nuoresta naisesta vaimonsa ja tulevan pahan lapsensa äidin! Lindsey ja Ben päättävät kehittää juonen, jonka avulla Lindsey paitsi säästyisi törkyturpaisen Beastin kynsistä, tämä myös voisi saada pelastettua koko jäljelle jääneen maailman!


Olin törmännyt tämän Rapture-Paloozan kansikuvaan muutamaan kertaan, mutta se ei huonoudessaan ole erityisesti houkutellut katselemaan tätä leffaa. Luettuani kuitenkin lyhyen kuvauksen siitä, päätin lopulta katsella sen ja yllätyinkin ihan positiivisesti! Ja ei, ei tätä nyt hyväksikään leffaksi voi sanoa, mutta viihdyttäväksi kyllä. Ainakin minä viihdyin mainiosti sen parissa. Tämä tosiaan on taas näitä leffoja, jotka todistavat huumorintajuni toisinaan olevan ihan teinipojan tasolla, mutta ei voi mitään, kyllä sai nauraa. Beastin törkyheitot olivat mielestäni oikeastaan aluksi aika ärsyttäviä, mutta lopulta nekin alkoivat vähän huvittaa, sillä ne meni vaan jo niin pahasti ylilyönneiksi. Hauskin hahmo mielestäni oli kuitenkin Benin isä Mr. House (Rob Corddry), joka lateli naama peruslukemilla muka ystävällisesti ihan uskomattoman töykeitä kommentteja pojalleen ja Lindseylle. Puhumattakaan tämä epätoivoisista yrityksistä selitellä antikristuksen tuhoja ihan perustelluiksi teoiksi. Tämä elokuva toi mieleeni mm. Dogman, Zombielandin ja Little Nickyn. Eniten ehkä tuon viimeisen, joten kertokoon se jotain tasosta. Kukaan ei oikein ole koskaan ymmärtänyt miksi pidän Little Nickystä, mutta kyllä sekin vain naurattaa (jep, Sandler on superärsyttävä siinäkin, parhaat naurut saa ihan muista jutuista/tyypeistä). Joten en suosittele myöskään Rapture-Paloozaa niille, joiden mielestä Little Nicky on ihan sietämätöntä katseltavaa. Eikä tätä nyt ihan jokaiselle voisi muutenkaan suositella, sillä Rapture-Palooza on täynnä huonoja vitsejä, törkeää kielenkäyttöä sekä mustaa huumoria, jotka kohdistuvat paljon juuri sen uskontoteemaan. Jos joku vielä tämän jälkeenkin on kiinnostunut näkemään tämän, niin sitten suosittelen!

Aug 2, 2014

I can't help it, gore makes me hungry.

Katselin tuossa elokuvan/trailerikokoelman nimeltään Mad Ron's Prevues from Hell (1987). Tässä koosteessa esitetään vuosilta 1960-1980 viitisenkymmenen kauhuelokuvan trailerit, joita Nick (Nick Pawlow) ja tämän kuollut ystävä Happy (Happy Goldsplatt) pistää pyörimään elokuvateatterin katsomoon laahustaneille zombeille!


Tämä oli ilmestyessään varmasti varsinainen aarre, 80-luvulla oli huomattavasti haastavampaa saada käsiinsä elokuvien trailereita kuin nykypäivänä. Nythän ei tarvitse kuin kirjoittaa Googleen minkä tahansa lähes tuntemattomankin elokuvan nimi ja johan löytyy traileria ja muuta infoa. Kasarilla kuitenkin tällainen viidenkymmenen kauhuelokuvan trailerit sisältänyt paketti on varmasti ollut genren ystäville iso juttu. Kyllä siitä tosin näin vuonna 2014 löytyi myös paljon riemua, oli hauskaa katsella näitä lyhyitä mainospätkiä toinen toisensa perään jännityksellä odottaen mitä seuraavaksi on luvassa! Oli myös hauskaa seurata kuinka samanlaisia kaikki 60- ja 70-luvun kauhutrailerit olivat keskenään. Ainakin elokuvan nimi täytyy toistaa mahdollisimman monta kertaa trailerin aikana ja kaikki selostus tarvitsee ehdottomasti tehdä hyvin dramaattisella äänellä. Niin ja se varoittelu ja uhkailu on aina paikallaan: Nothing will save you. They're coming to get you. You must keep reminding yourself, it's just a movie, it's just a movie, it's just a movie... Tässä Prevues from Hellissä ei juuri muuta sisältöä ole, se pyörii tiukasti näiden trailereiden ympärillä, joita esitettiinkin tiukkaan tahtiin peräjälkeen. Vain hyvin satunnaisesti näytettiin Nickiä ja Happya veistelemässä puujalkavitsejä tai zombeja katsomossa mutustamassa toistensa silmämunia. Mutta mikäli kiinnostaa katsella koostetussa muodossa vuosien 1960-1980 kauhuelokuvien trailereita, niin suosittelen ehdottomasti katselemaan tämän Mad Ron's Prevues from Hellin! Jos ei välttämättä halua yllättyä Mad Ronin trailereista, niin alla olevan videon jälkeen löytyy tekemäni listaus kaikista esitellyistä elokuvista esitysjärjestyksessään. Ihan liian harva näistä on tullut nähtyä, niin monta leffaa vielä katseltavaksi!
Deranged (1974)
The Undertaker and His Pals (1966)
Love Me Deadly (1973) 
Children Shouldn't Play with Dead Things (1973) 
Cannibal Girls (1973) 
Torso (1973)
The Blood Splattered Bride (1972) + I Dismember Mama (1972) 
The Ghastly Ones (1968)
The Wizard of Gore (1970
Beyond the Door (1974) 
Deep Red (1975)  
Sisters (1973)
The Devil's Nightmare (1971) 
The House of Exorcism (1975)  
Lady Frankenstein (1971) 
Flesh Feast (1970) 
Tales from the Crypt (1972)  
The Vault of Horror (1973)
Horror of the Zombies (1974)  
Bloodeaters (1980)
Revenge of the Living Dead (1966) + Curse of the Living Dead (1966) + Fangs of the Living Dead (1969) 
The Diabolical Dr. Z (1966) 
Africa Blood and Guts (1966) 
Night of Bloody Horror (1969) 
Silent Night, Evil Night (1974) 
The Mutations (1974) 
The House That Screamed (1969)  
Blood and Lace (1971) 
Two Thousand Maniacs! (1964)  
Night of the Living Dead (1968) 
God Told Me To (1976)  
Horror of Snape Island (1972) 
Wildcat Women (1975)  
Ilsa: She-Wolf of the SS (1975)
The Man from the Deep River (1972)
The Last House on the Left (1972) 
Carnage (1971) 
Color Me Blood Red (1965) 
Mad Doctor of Blood Island (1968)  
Silent Night, Bloody Night (1972) 
Bloody Pit of Horror (1965)  
Night of the Bloody Apes (1969)

Aug 1, 2014

All six hundred sixty-six rules you must heed!

The Devil's Carnival (2012) on Darren Lynn Bousmanin ohjaama Luciferin (Terrance Zdunich) sirkukseen sijoittuva kauhumusikaali. Kolme ihmistä päätyy kuollessaan karnevaaliin Luciferin testatattavaksi. Tamara (Jessica Lowndes) on ollut eläessään liian hyväuskoinen ja luottavainen ja joutuukin nyt kieron Scorpionin (Marc Senter) viekoiteltavaksi karnevaalissa. Neiti Merrywood (Briana Evigan) oli pahemman luokan koruvaras ja nainen joutuu jälleen samoihin kiusauksiin sirkusdemonien houkuttelemana. John (Sean Patrick Flanery) on menettänyt oman poikansa ja päätyy surun murtamana itsemurhaan, jonka vainoama tämä on yhä kuoleman jälkeenkin.


Tämä vain hieman alle tunnin kestoinen kauhukarnevaali oli varsin viihdyttävä kokemus. Se oli tyylikkään näköinen ja siinä oli erittäin onnistunut samalla synkkä ja hauska tunnelma. Siinä kuultavat laulut olivat tarttuvia ja itseasiassa mieleeni välillä tulikin Nightmare Before Christmasin musiikit, erityisesti biisissä nimeltään 666 oli jotain hyvin samaa henkeä. Elokuvan tarina oli myös ihan toimiva ja toisaalta ajatuksiakin herättävä, itse hieman mietiskelin sitä, että varastaminen ja itsemurha taitavat olla raamatun mukaan aika selkeitä syntejä ja näin ollen "perusteltu syy" joutua helvettiin, mutta Tamaran päätyminen paholaisen testattavaksi ihan vaan sen vuoksi, että tämä luotti vääriin ihmisiin tuntuu aika jännältä ratkaisulta. Ei näitä asioita jäänyt kuitenkaan hirveämmin pohtimaan, suurimmaksi osaksi tuli keskityttyä ihan vain leffan hienoihin lavasteisiin ja maskeerauksiin, lauluihin ja koreografioihin sekä tietysti siihen yleiseen hyvään sirkusteluhäröilytunnelmaan. Ohjaaja Bousmannilta ja käsikirjoittaja ilta on muuten aiemmin ilmestynyt yhteinen kauhumusikaali, joka on nimeltään Repo! The Genetic Opera (2008). Sitä en valitettavasti ole nähnyt, mutta ilmeisesti sekin olisi katsomisen arvoinen. Tätä The Devil's Carnivalia suosittelen erityisesti kauhusirkuksen ja kauhumusikaalien ystäville!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...