Feb 29, 2012

100 Movie Facts About Me - Part IX



Osa 9

41.  Leikimme lapsena usein kaverini kanssa elokuvateatteria. Leffateatterin tiskinä toimi silityslauta, kassakoneena vanha suklaakohvehtirasia, lippuina vanhat kuitit ja elokuvat katseltiin tietysti olohuoneen sohvalta. Meidän teatterissa taisi kerrasta toiseen pyöriä vain kaksi leffaa: (jo aiemmin täällä mainittu) Taikatrollit (1993) ja Aladdin (1992).

42. Ensimmäinen dvd-hankintani ikinä oli laatuelokuva nimeltään Shriek If You Know What I Did Last Friday the Thirteenth (2000). Halusin nähdä sen eikä sitä ei saanut vhs-kasettina, joten ostin sen dvd:nä kauan ennen kuin edes omistin koko laitetta. 

43.  Olen käynyt vain kerran katsomassa saman elokuvan uudestaan leffateatterissa. Kyseinen leffa oli Black Swan (2010).

44. On ollut hauskaa huomata, että olen lapsena ja nuorena katsellut myös paljon laadukkaita ja ei-niin-tunnettujakin kauhuleffoja, joita on tullut tv:stä. En edes välttämättä muista nähneeni niitä, kunnes katselen sellaisen nyt vanhempana uudestaan. Harmi kun ei ole aina tullut kirjoitettua ylös katseltuja leffoja!

45. Ei ehkä niinkään leffafakta minusta, mutta hauska fakta kuitenkin. Olen niin allerginen valkosipulille, että jo sen voimakas haju saa veren vuotamaan nenästäni. Huvitan itseäni tällä aina vampyyrijuttuja katsellessani. Siis miettimällä asiaa, en haistelemalla valkosipulia.


Osa 8 täällä


P.S. Julkaisuvauhtini näissä on ollut yksi setti per kuukausi, eikä nyt olla vielä edes puolessa välissä ja ideani faktojen suhteen alkaa olla jo vähissä! Vinkkejä?! Mistä kiinnostaisi kuulla?

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...