Feb 19, 2012

When you're sitting in your room playing guitar, you don't have to worry about being successful. It's not gonna happen.

Pearl Jam Twenty (2011) on Cameron Crowen tekemä dokumentti kaksikymppisiään juhlivasta seattlelaisesta bändistä. Dokumentissa nähdään haastatteluja sekä livemateriaalia Pearl Jamin keikoilta kuluneen 20 vuoden varrelta sekä ihan tuoretta kuvaa nykypäivältä.


Harmittaa vieläkin, etten päässyt syksyllä katsomaan tätä valkokankaalta, vaikka lippukin oli jo hankittuna. Enkä oikein osaa sanoa tästä dokumentista mitään ihmeellistä, vaikka haluaisin. Pearl Jam kun on yksi suurimmista lempibändeistäni, oikeastaan ainoa yhä keikkaileva bändi, jonka haluaisin palavasti vielä joskus päästä kokemaan livenä, mutta vielä ei ole tullut sitä mahdollisuutta. Tämän upeasti toteutetun dokumentin on saanut aikaan musiikkitoimittajanakin toiminut ja hienoja elokuvia ohjannut Cameron Crowe. Jäljestä näkeekin, että on ollut taitava ja asiansa tunteva tekijä ja tarjolla on paljon kiinnostavia ja harvinaisiakin pätkiä menneiltä vuosilta, erinomaisia haastatteluita, mahtava tunnelma - puhumattakaan siitä tärkeimmästä: loistavaa musiikkia. Dokumentista tekee kiinnostavan se, ettei se keskity mihinkään bändin ryyppyputkiin ja kiertueilla kaadettuihin naisiin, vaan enemmänkin ihan musiikkiin ja bändin aatteisiin sen takana. Se ei oikeastaan ole kovin iloinen ja hilpeä dokkari, vaikka niitäkin hetkiä löytyy. Tämä muistutti itseänikin jälleen kerran siitä, kuinka paljon rakastan hyvää musiikkia ja sai myös ikävöimään 90-luvulle. Pearl Jam 20 on hieno musiikkidokumentti, jota voin vain suositella ja tietysti erityisesti niille kaikille, joilla on Pearl Jamille paikka sydämessään.



Kuva: pj20.com

2 comments:

  1. Pearl Jam kuuluu myös minun suosikkeihini ja halusin nyt todellakin nähdä tämän dokumentin kun se Teemalta tuli. Mutta koska se tuli yhdeksältä, niin eikös vaan uni iskenyt silmään kun ehdin päälle puoli tuntia katsoa. Onneksi kollegani mainitsi että se tulisi uusintana, mutta hitot minä uusinnan kellonaikaan enää olin hereillä.
    Pakko metsästää tämä katsottavaksi, kun se vaivaamaan ja kyllä, Pearl Jam on viime päivät soinut kotona ahkerasti (kuten myös Mother Love Bone, Mad Season ja Alice in Chains.)

    ReplyDelete
  2. Itsekin tosiaan olin ottanut tämän talteen Teemalta, oli oikeastaan ihme että yleensäkin huomasin tällaisen tulevan! Missaan varmasti paljon muitakin hyviä juttuja, kun en koskaan muista tarkistaa Teeman ohjelmatarjontaa.

    Metsästä ihmeessä dokkari katseluun, aika varmasti tykkäät. Ei siinä erityisesti mitään uutta selvinnyt, mutta todella kiva ja kattava katsaus bändin tähänastisesta taipaleesta.

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...