Aug 8, 2018

Back to Basics 2018, perjantai

Keväisen Night Visions -festareiden perjantaipäivä sujui iloisissa tunnelmissa jopa kahden Tommy Wiseau -elokuvan parissa. Ensimmäisenä tuli viskottua muovilusikoita ihmisten niskaan, eli jälleen tuijotettiin valkokankaalta The Room (2003). Siitä nyt olen jauhanut niin monesti jo blogissa, joten katselkaa vaikka festaritunnelmia muutaman vuoden takaa täältä. Hauskaa ja villiä menoa oli tälläkin kertaa. Toisena elokuvana oli kuitenkin aika tuoretta tavaraa, nimittäin Best F(r)iends: Volume 1 (2017)!


Justin MacGregorin ohjaamassa ja Greg Sesteron käsikirjoittamassa Best F(r)iendsissä nähdään Tommy Wiseaun ja Sesteron ensimmäinen yhteinen elokuva sitten The Roomin. Jon Kortina (Sestero) on ajatunut rahattomaksi kulkuriksi Los Angelesin syrjäkujille. Mies kohtaa erikoisen hautausurakoitsija Harvey Lewisin (Wiseau), joka päättää ottaa Jonin apulaisekseen. Miehet ystävystyvät ja pikkuhiljaa ajautuvat yhdessä hämärähommiin suurien rahojen toivossa. Pian kuitenkin ystävyys joutuu koetukselle, kun mukaan astuvat valheet ja juonittelut toisen selän takana.


Best F(r)iendsistä on aika vaikea kirjoittaa mitään kunnollista arvostelua. Elokuvan katsominen vaatii ehdottomasti sen, että tuntee The Roomin ja elokuvan suurin vetovoima onkin Tommy Wiseau. Vaikka elokuvassa onkin jonkun muun tekemä käsikirjoitus, niin kyllähän siinä sai koko ajan jännittää, että mitähän se Wiseau tekee ja sanoo seuraavaksi. Toki käsikirjoittaja onkin Greg Sestero, joka tuntee Wiseaun varsin hyvin. Elokuvassa myös kuului The Roomista tuttuja vuorosanoja ja onhan Best F(r)iendsin kohdeyleisö aika helppoa päätelläkin. Night Visionsin keräämä täysi teatterisali oli sitä parhaimmillaan, välihuuteluja sekä -aplodeja riitti. Elokuvassa oli paljon outoilua (mitä muutakaan voi odottaa) ja erikoisia käänteitä, mikä oli suurimmaksi osaksi hyvä asia. Tämä kuitenkin oli vasta ensimmäinen osa, joten paljon jäi vielä avoimeksi. Arvostelu olisikin varmaan helpompi kirjoittaa vasta kakkosen jälkeen, koska sitten vasta näkee millaiseen loppuratkaisuun on päädytty ja miten paljon kaikkea on päätetty avata. Tuo Volume 2 pitäisi ilmestyä ensi vuoden alkupuolella ja tämä ensimmäinen osa julkaistaan digitaalisena (+ on demand) 25.9.2018. Suosittelen katsomaan, mikäli Wiseau ja The Room jaksavat viihdyttää!


May 28, 2018

Back to Basics 2018, torstai

Tämän vuoden Night Visionsin Back to Basics -festarit alkoivat omalta osaltani torstaista (joskus silloin huhtikuussa siis). Kävin torstaina katsomassa vain dokumentin nimeltään Borley Rectory (2017), joka kertoi yhdestä maailman kuuluisimmasta kummitustalosta. Tämä englantilaisen Borleyn pappilan tarina on monille tuttu Noidan käsikirja -opuksesta ja olihan se itsellenikin se suurin syy valita ohjelmalehtisestä juuri Borley Rectory katseltavaksi.


Lyhyesti Borleyn pappilan tarina on se, että talo rakennettiin vuonna 1862, jonka jälkeen useat eri asukkaat vuosien varrella tekivät siellä lukuisia havaintoja kummituksista ja lopulta talo paloikin raunioiksi vuonna 1939. Tässä Ashley Thorpen dokumentissa keskityttiin näihin paranormaaleihin ilmiöihin vuosien varrelta. Dokumentti oli toteutettu hieman erikoisempaan tyyliin, sillä siinä  hyödynnettiin näyttelijöiden lisäksi reilusti animaatiota. Mustavalkoisessa kuvassa käytettiin paljon valoja ja varjoja sekä savua. Siinä oli myös hyvät musiikit, äänitehosteet sekä toimiva kertojaääni (Julian Sands), jotka loivat dokumenttiin juuri sopivan aavemaisen tunnelman. Näytöksessä oli paikalla dokumentin tekijä Thorpe, joka kertoi avoimesti sen useita vuosia kestäneestä tekoprosessista. Mies teki nimittäin dokumentin editoinnin animaatioineen kokonaan yksin kotoa käsin. Lopputulos oli kuitenkin erittäin onnistunut, Borley Rectory oli aivan omanlaisensa dokumentti, joka oli todella kauniin näköinen ja aavemaisen tunnelmallinen. Oli hienoa päästä näkemään se valkokankaalta!

Apr 6, 2018

I don't want to need you, 'cause I can't have you.

The Bridges of Madison County (1995) sijoittuu 60-luvun maaseudulle. Francesca (Meryl Streep) on hieman elämäänsä kyllästynyt maatalon emäntä, jonka mies ja lapset lähtevät muutamaksi päiväksi matkoille. Pian naisen pihaan ilmestyy eksyksissä oleva valokuvaaja Robert (Clint Eastwood), joka on tullut kuvaamaan lähistöllä olevia katettuja siltoja. Francesca lähtee näyttämään reittiä ja päivä venyykin yhteiselle illalliselle ja myöhäisillan drinkeille tuttavuutta tehden. Robert ja Francesca huomaavat löytävänsä toisistaan juuri sen puuttuvan palasen ja he kokevat kiihkeän muutaman päivän kestävän suhteen.


Tämä Robert James Wallerin kirjaan perustuva Clint Eastwoodin ohjaama Hiljaiset sillat ei ole oikein koskaan herättänyt mielenkiintoani, en ole oikein kokenut olevani sen kohderyhmää. Nyt kuitenkin flunssapotilaana sohvalla maatessani päätin jostakin syystä katsella sen. Eikä leffa ihan juttuni ollut, mutta syy ei ollutkaan se mitä olin ajatellut. Olin nimittäin ajatellut sen olevan liian siirappista rakkaushöttöä siitä kuinka löydetään se loppuelämän ihana kumppani ja vuosisadan rakkaustarina on valmis. Sitähän tämä ei tosiaan ollut, mutta mielestäni leffan tarina oli aika kuvottava. Jep, tämä niin monien hehkuttama suuri rakkaustarina oli mielestäni kuvottava.


Aloitetaan kuitenkin sillä, että Meryl Streep tekee tässä todella upean roolisuorituksen italialaisena herkkänä kotirouvana. Tämä viestii pienillä eleillä ja ilmeillä niin paljon tunteita, että niissä on helppo elää mukana. Eastwood jää (varmaankin tarkoituksella) vähän tämän varjoon, mutta ei tästäkään löydy moitittavaa ja kemiat heillä toimivat hyvin yhteen. Pidin myös elokuvan kauniista maalaismaisemista ja sen rauhallisesta tunnelmasta. Nyt kun tämä on saatu pois alta, päästään siihen kiukkuun. Kaunis tunnelma ei pelastanut sitä, että tämähän oli ihan vain tarina tylsistyneen kotirouvan syrjähypystä! En pysty näkemään mitään suurta rakkautta siinä, että miehensä poissaollessa vaimo hempeilee vieraan miehen kanssa perheen yhteisessä kodissa. Vaimo, jonka parisuhteessa on periaatteessa kaikki hyvin, mutta vähän vain tylsistyttää. Eikä tätä jälkikäteen edes kaduta tai harmita aviomiehen puolesta. Elokuvassa tehdään Francescasta uhri, se raukka, joka joutuu elämään loppuun asti väärän miehen kanssa tylsää elämää. En voi ymmärtää, miten tämä on niin monien mielestä kaunis rakkaustarina. Enkä nyt voi vastustaa kiusausta todeta, että tuskin näin myönteisesti suhtauduttaisiin asetelmaan, jossa vaimo ja lapset lähtevät reissuun ja mies kutsuu vieraan naisen seuralaisekseen siksi aikaa... Hiljaiset sillat voi ehkä olla jollekin keski-ikäiselle tylsistyneelle kotirouvalle kiva pako todellisuudesta, mutta minut se näemmä sai vain pahalle päälle!


Mar 18, 2018

DVDs + BDs

Nyt voisi olla sopiva hetki esitellä muutama viime kuukausien aikana tehty leffaostos. 


Kauhua on tullut hankittua harmittavan vähän viime aikoina, mutta yllä olevan kuvan ylärivistä löytyy jotakin: Sleepwalkers (1992), Fright Night (2011) ja Christina's House (2000). Sleepwalkersista ja Christina's Housesta en ole täysin varma, että olenko nähnyt niitä aiemmin, mutta tuo Fright Nightin uusintaversio on ainakin näkemättä. Alarivistä löytyy Animal Factory (2000), jota en myöskään ole nähnyt, mutta raaka vankilaleffa kuulostaa vain ja ainoastaan hyvältä. Kotimainen Teit meistä kauniin (2016) tuli katsottua ihan leffateatterissa, siitä löytyy arvostelu täältä. Kuvassa viimeisenä on The Master of Disguise (2002), jonka hankkimista en osaa perustella kuin sillä, että se maksoi kirppiksellä 0,10 euroa. En kyllä ehkä uskalla koskaan edes katsoa sitä. 


Keskimmäisestä kuvasta löytyykin sitten kunnon setti Disneyn klassikkoja: Pinocchio (1940), Dumbo (1941), Bambi (1942), Cinderella (1950), Lady and the Tramp (1955), The Jungle Book (1967), The AristoCats (1970) ja Robin Hood (1973). Olin aiemmin hankkinut hyllyyni vain muutamia  suurimpia suosikkejani Disney-klassikoista, mutta nyt olen sitten kuitenkin ostanut vähän lisää näitä lapsuuden suosikkeja. Kaikkia ei ole tosin tarkoitus kerätä, vain ne joista lapsenakin pidin. Vuonna 1997 näemmä päätin olevani ihan liian vanha piirroselokuville, sillä siitä eteenpäin en ole nähnyt yhtäkään uutta Disneyn piirrettyä (esim. täällä listaus)! Näistä tuohon vuoteen mennessä ilmestyneistä hyllyssäni on nyt 21/34 ja vielä kaksi tulee varmaankin hankittua jossakin vaiheessa. 


Lopuksi vielä muutama blu-ray, joka on siis formaatti, johon en vieläkään oikein osaa suhtautua mitenkään. Enhän olekaan kuin kymmenen vuotta pohtinut, että mitähän mieltä nyt olisin niistä (täällä ensimmäinen tekstini aiheesta)! Tällä hetkellä ostan mieluiten leffani kirppikseltä ja DVD-muodossa, mutta uudet elokuvat tulee kyllä hankittua suurimmaksi osaksi kuitenkin blu-rayna. Näistä kuudesta elokuvasta neljä kävin katsomassa leffateatterissa, mutta kuvan ensimmäinen Mother! (2017) sekä viimeinen Blade Runner 2049 (2017) tuli katsottua vasta kotisohvalla. Mother! oli valitettavasti vähän pettymys, mutta Blade Runner 2049 oli taas erittäin hyvä. Erinomaisia olivat myös ne teatterissa katsotut kuvan loput neljä elokuvaa: Beauty and the Beast (2017) (arvostelu täällä), La La Land (2016), Spider-Man: Homecoming (2017) ja Logan (2017). 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...