Jan 29, 2018

Leffavihko

Muistan varsin hyvin sen hetken kun sain vuonna 1998 joulun alla käsiini Seiskan tuplanumeron. Ei niillä juoruilla niin väliä, mutta aloin sormet syyhyten selata sen tv-puolta ja leffalistausta. Kaikkea kivaa löytyi ja halusin merkitä ylös ne leffat, jotka pitäisi katsoa. Lehti kuitenkin oli perheen yhteinen, niin siihen ei saanut tehdä merkintöjä. Niinpä sai alkunsa leffavihko!


Kannet tuosta vihkosta on jo vuosien varrella kadonneet, mutta tässä näkyy vihkon ensimmäinen sivu, jossa kerrotaan vihkon täyttöohjeet. Vihkon idea oli siis se, että selasin lehdistä eri kanavien leffat läpi ja merkitsin ylös kaikkien kiinnostavien leffojen tiedot. Ensimmäiselle riville leffan nimi, sitten tieto milloin ja mistä se tulee. Sitten kun elokuva oli tullut televisiosta, palattiin takaisin siihen kohtaan vihkossa ja merkittiin ensinnäkin se, että tuliko leffa katsottua kokonaan tai osittain, vai jäikö kokonaan väliin. Ja sitten se tärkein osuus: leffa arvosteltiin antamalla sille tähtiä yhdestä viiteen kappaletta! Tästä se leffa-arvostelijan urani saikin sitten alkunsa, heh. Lisäksi leffasta sai kertoa lisätietoja ja merkitä värikoodein, että oliko nähnyt sen aiemmin tai onko se erityisen tärkeää katsoa nyt. Sivu on myös tietysti koristeltu kauniisti teinityyliin...


Yllä näkyy miltä ne varsinaiset sivut sitten näyttivät. Tälle sivulle on merkitty korostuskynällä, että Pikkunaisia on erityisen tärkeää katsoa ja että muutamat näistä elokuvista on tullut nähtyä aiemminkin. Lumihiutalekuvioista taas näkee, että katsoinko elokuvan kokonaan. Ensimmäisenä oleva Eräs joululahja onkin jäänyt kokonaan katsomatta syystä tai toisesta. Kaikki muut tämän sivun leffat ovat muuten saaneet aika hyvät arvostelut! Ja itse Ardold Swartsenegger taisi olla pääosassa tuossa Lasten_tarhan kytässä


Toiselta esimerkkiaukeamalta näkyy vielä yksi merkintätapa. Jos katsoinkin jonkin elokuvan, jota en ollut etukäteen merkinnyt ylös, tuli se kirjata aukeaman vasemmanpuoleiselle sivulle lyijykynällä. Tässä tapauksessa sinne on kirjattu tuo Suuteleva zombie, josta pidinkin paljon. Tällä aukeamalla näkyy myös useampi leffa, joihin on merkitty sekä vihreää että oranssia väriä, joka tarkoitti siis sitä, että olen nähnyt ne aiemminkin ja ne on erityisen tärkeää katsella nytkin. Ace Ventura on tietysti  lisäksi saanut viisi tähteä ja suuri idolini Jim Carrey jopa sydämen ympärilleen! 

Jatkoin tätä vihkoa näemmä vuoteen 2000 asti, jonka jälkeen on vielä muutama tyhjä sivu. Sitä en valitettavasti muista, että jatkoinko leffa-arvosteluiden kirjaamista vielä tämän jälkeen jonnekin (ennen kuin aloin kirjoittamaan niitä nettiin vuonna 2005). Olipas hauska selata tätä taas pitkästä aikaa!

Jan 28, 2018

All of junior high school sucks. High school's better; it's closer to college. They'll call you names, but not as much to your face.

Welcome to the Dollhouse (1995) kertoo 11-vuotiaasta koulukiusatusta Dawn Wieneristä (Heather Matarazzo). Koulussa Dawnilla ei ole yhtään ystäviä, opettajat eivät välitä kiusaamisesta ja kotonakin tämän vanhemmat suosivat vain söpöä pikkusiskoa. Yllättäen kuitenkin yksi kiusaajista, Brandon (Brendan Sexton III) avautuu elämästään Dawnille ja heistä tulee salaa ystävät. Dawn myös rakastuu isoveljensä renttumuusikkokaveriin ja haaveilee pääsevänsä tämän tyttöystäväksi. 


Näin tämän Tervetuloa nukkekotiin ensimmäistä kertaa silloin kun se oli aika tuore leffa ja olin melko samanikäinen kuin Dawn. Muistan tuolloin tätä katsellessani kokeneeni aika suurta myötähäpeää Dawnia kohtaan. Mietin monessa kohdassa, että älä nyt noin tee kun vain nolaat itsesi. Nyt yli 20 vuotta myöhemmin päällimmäisin tunne on kuitenkin sääli ja sympatia, miten nuo lapset (ja aikuiset) voivatkin olla noin julmia. Tiedän, että Welcome to the Dollhouse on rankkaa mustaa huumoria, mutta totta puhuen en pysty nauramaan tälle leffalle. Jos sille nauraisi, tuntuisi siltä, että nauran niiden ilkeiden mukeloiden mukana Dawnille. Ja olen siis kyllä yleensä hyvin mustan huumorin ystävä, mutta tämä aihe on jotenkin sellainen, että sille en vain osaa nauraa (vaikka itse olenkin säästynyt koulukiusaamiselta). Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, pidän Welcome to the Dollhousea kyllä erinomaisena elokuvana, se ei vain ole minulle komedia. Mielestäni tämä on hyvin aidon tuntuinen nuorisokuvaus ja siinä on kuvattu kiinnostavasti erilaisten hahmojen kohtaamisia. Esimerkiksi Dawnin pikkusiskona on sellainen Little Miss America -tyyppinen söpöläinen, joka vain tanssahtelee ympäriinsä balleriinana kietoen kaikki pikkusormensa ympärille. Paitsi Dawnin tai tämän leffan katsojat. Katsojalle tästä leffasta löytyykin ihan yhtä paljon pidettäviä hahmoja kuin Dawnin elämästä. Eli ei juuri yhtään. Welcome to the Dollhouse on mielenkiintoinen, koskettava ja sopivan erikoinen elokuva, suosittelen suuresti!


 

Jan 2, 2018

Leffatilastoa 2017

Vuosi on saatu vaihdettua ja nyt on aika katsastaa miltä se vuosi 2017 näyttikään lukuina:


Katsottujen määrä nousi viime vuoden pohjalukemasta ihan hyvin tasan 200 elokuvaan ja näin ollen aika "normaalille" tasolle: keskimäärin 17 leffaa per kuukausi. Viime vuotta lukuunottamatta taulukon mukaan kuukausittain katsottujen leffojen keskimäärä kun on ollut 16-19 kappaletta. Eniten yllätyin siitä, että elokuvateatterissa tuli istuttua vain 22 leffan ajan, niin vähän lukema on ollut viimeksi vuonna 2009. Yllätyin myös hieman hyllyyn hankittujen leffojen määrästä, sillä odotin myös tämän luvun olevan isompi, sillä en missään vaiheessa vuotta jarrutellut ostosten suhteen. Mutta hyvä näin!

Vuosi sitten kirjoitin seuraavasti: Laskua oli vuonna 2016 siis vähän joka saralla elokuvien suhteen, joten suuntahan tästä voi olla vain ylöspäin! Toivottavasti, oma toiveeni nimittäin vuodelle 2017 olisi juuri se, että ehtisin katsella paljon elokuvia ja myös kirjoittaa niistä tänne sopivaan tahtiin pitkin vuotta. Katsottujen elokuvien määrää sain tosiaan korotettua mukavasti, mutta blogikirjoitusten suhteen kasvu oli vähän hillitympää. Vuonna 2016 kirjoitin vain 28 blogitekstiä ja viime vuonna sain aikaiseksi 35 tekstiä, joten suunta on sentään oikea! Yhä haluaisin saada enemmän sisältöä aikaiseksi, joten vuodelle 2018 asetan tavoitteeksi nostaa blogikirjoitusten määrää taas hieman korkeammaksi. Myös elokuvateatterissa haluan käydä muutaman kerran enemmän tänä vuonna.

MAHTAVAA (LEFFA)VUOTTA 2018 KAIKILLE!

Dec 29, 2017

Maximum Halloween 3017, la-su

Night Visions -leffafestarit päättyivät totuttuun tapaan jälleen koko yön istuntoon elokuvateatterissa. Teatterina oli tälläkin kertaa Kinopalatsi, joka toimii kyllä varsin mukavasti tähän tarkoitukseen. Itse osallistuin tälläkin kertaa vain osittain yönäytöksiin, sillä halusin käydä katsomassa yhden leffan jo ennen sitä ja aavistin, että en (enää) vain kykene istumaan 18 tuntia putkeen leffassa, vaikka kuinka kovia leffoja ja meininki olisikin. Reilut 12 tuntia sai siis riittää ja nämä tapittelin läpi:

Class of 1984 (1982)

Andrew Norris aloittaa uutena musiikinopettajana rähjäisessä koulussa. Pian tämä saakin huomata, että koulussa opettaminen on mahdotonta, sillä koulua näyttää pyörittävän oppilaista koostuva huligaanijoukko. Muut opettajat ja jopa rehtori on polvillaan huligaanien edessä, mutta Norris ei anna periksi ja yrittää saada otetta oppilaistaan. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä tämä huumebisnestä pyörittävä jengi jättää myös ruumiita jälkeensä. 


Näin tämän Luokka 1984 -leffan ensimmäistä kertaa vasta pari vuotta sitten, mutta pidin siitä välittömästi ja nyt kun tarjoutui mahdollisuus nähdä se valkokankaalta, niin olihan se hyödynnettävä. Paikalla näytöksessä oli myöskin ohjaaja Mark L. Lester, jonka leffoja oli festareilla enemmänkin näytillä (kuten Commando). Tässä leffassa on hyvä meininki. Pakko ensinnäkin tykätä ihan vain siitä, että siinä on tapahtumapaikkana 80-luvun koulumaailma ja pääsee näkemään vähän punkkarikasarinuorten tyyliä. Leffassa on myöskin ihan koko ajan meno päällä, siinä ei ole yhtään tylsää hetkeä ja taustalla soi mitä mainiommat musiikit. Väkivaltaa myös riittää ja loppua kohden melkoisen julmaakin sellaista. Vaikka leffa meneekin tietyllä tapaa melkoisen överiksi, niin onhan tuollainen välinpitämätön asenne koulua ja opettajia kohtaan tuttua omiltakin yläasteajoilta, nuoret osaa olla julmia. Class of 1984:ssa ne olivatkin erityisen julmia, mutta kun opettaja pistääkin kunnolla vastaan, on hyvä viihde taattu! Traileri
_____________


Sequence Break (2017) 

Kolikkopelikorjaamolla työskentelevä Oz ei välitä nykyajasta, vaan fiksailee innoissaan vanhoja pelikoneita niistä lumoutuneena. Oz alkaakin korjata hyvin omituista peliä, joka sekoittaa pelimaailman ja todellisuuden. Hallusinaatiot tuntuvat kuitenkin hyvin todellisilta ja sen vuoksi Ozin luonnekin alkaa muuttua. Mies on hiljattain tutustunut baarissa Tessiin, jonka kanssa tämä yrittää tapailla, mutta tästä tulee hankalaa pelin viedessä mennessään.


Valitsin tämän Sequence Breakin katsottavaksi suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että siinä oli mukana samoja tyyppejä kuin viime vuonna näytetyssä mahtavassa Beyond the Gatesissa (arvostelu täällä). Muutenkin idea kuulosti hyvältä: vanhoja kolikkopelejä, syntikkamusiikkia ja jänniä erikoistehosteita. Niitä tässä onneksi riittikin! Leffan idea oli myöskin mielenkiintoinen, mutta yksi asia tässä vain häiritsi. Tajusin mielestäni ihan liian aikaisessa vaiheessa sen loppuratkaisun! En tiedä oliko tarkoituksena hoksatakin se jo varhaisessa vaiheessa elokuvaa, mutta itse olisin halunnut yllättyä lopussa enemmän ja sen vuoksi välillä vähän jopa tylsistytti. Mutta olihan tämä nyt visuaalisesti ja musiikillisesti todella upea elokuva ja vaikka tuon loppuratkaisunkin "tiesi", niin kiinnosti nähdä kaikki mitä siinä välissä tapahtui. Tässäkin näytöksessä oli muuten ohjaaja Graham Skipper paikalla. Traileri
_____________


Brawl in Cell Block 99 (2017) 

Bradley elää onnellisesti yhdessä raskaana olevan vaimonsa kanssa kaikilla mukavuuksilla suuressa talossa, jota tämä rahoittaa harkitusti hämärähommilla. Suurempi keikka menee kuitenkin pahasti pieleen ja mies joutuu vankilaan. Tällä välin Bradleyn vaimo kaapataan ja tämän vapauttaakseen miehen tulee tappaa vankilan rankimmalla osastolla oleva vanki. Bradley on valmis tekemään mitä tahansa perheensä puolesta ja järjestää itsensä tuonne samaiselle osastolle keinoja kaihtamatta.


Brawl in Cell Block 99 valikoitui katsottavakseni oikeastaan vain sen vuoksi, että muut vaihtoehdot kiinnostivat vielä vähemmän. Odotukseni tämän suhteen olivat siis hyvin alhaalla ja ehkä juuri sen vuoksi tästä tulikin tämän vuoden festareiden yllättäjä omalla kohdallani. Pidin tästä leffasta nimittäin melkoisen paljon! Siinä oli sellaista kylmänviileää raakuutta, Bradleyta ei kiinnostanut mikään muu kuin se, että saa perheensä pelastettua. Ihan sama mitä pitää tehdä muille (syyttömillekin) ihmisille tai mihin ongelmiin mies itse joutuu. Leffa oli siis erittäin raaka ja siinä roiskuivat veret sekä irtonaiset ruumiinosat. Myöskin äänitehosteilla tuotiin varsin selvästi esille se kuinka monta luuta nyt napsahtikaan kerralla poikki. Olin itse myös hieman yllättynyt Vince Vaughnin hienosta ja uskottavasta roolisuoristuksesta, sillä olen nähnyt tältä vain (huonoja) komediarooleja. Brawl in Cell Block 99 toimi erinomaisesti kaikin puolin, se eteni rauhallisesti kohti määränpäätään ja oli samalla hyvin väkivaltainen sekä jännittävä. Mieleeni tulee myös sana tyylikäs, vaikka se sijoittuukin rosoisiin vankiloihin ja raakuuksia ei säästelty. Traileri
_____________


Street Trash (1987) 

New Yorkin hämäräkujilla työskentelevä kauppias onnistuu löytämään kellarista laatikollisen vuosikymmeniä vanhaa viinaa. Mies laittaa pullot pilkkahintaan myyntiin ja paikalliset kaduilla asuvat pummit käyvät hakemassa niitä yksi toisensa jälkeen. Pullojen sisältö vain onkin oikeasti jonkinlaista ydinjätettä ja juoman nauttineet henkilöt räjähtävät levittäen iloisen kirjavia sisuskalujaan ympäri kujia.


Street Trash oli yön elokuvista eniten odottamani, sillä se on kasarikauhukomediaa, jota en ollut edes aiemmin nähnyt. Ja olihan se odottamisen arvoinen, kunnon kasarimeininkiä mitä hienoimmilla erikoistehosteilla varustettuna. Juonellisesti se nyt ei ole kovin kummoinen, mutta olihan se nyt siistiä päästä näkemään kun tyypit muuttuivat viinahörppynsä otettuaan värikkääksi mömmöksi.  Ällöilyä ja goreilua siis riittää, mutta myös huumoripuolta oli reilusti mukana - nimenomaan aika mustaa sellaista. Näyttelijät tässä olivat myös aika tasottomia, mutta se vain kuului asiaan. Itseasiassa Street Trashista tuli vähän Troma-elokuvat mieleen, vaikka tämä ei niihin liitykään millään tapaa. Viihdyttävä kauhukomedia mahtavilla käsintehdyillä erikoistehosteilla. Traileri
_____________


American Satan (2017) 

Nuori toiveikas bändi muuttaa Hollywoodiin haaveillen supertähteydestä. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä kilpailu on kovaa ja keikat täytyy saada itse myytyä täyteen. Erikoinen muukalainen tarjoaa kuitenkin bändille apuaan todella nopeaan suosioon. Ilmaista se ei kuitenkaan ole, sillä bändin on siirryttävä pimeälle puolelle ja noudatettava muukalaisen antamia moraalittomia käskyjä. 


Olihan se tämä American Satan valittava katsottavaksi, kun se kertoo aloittelevasta bändistä Hollywoodissa ja heti ensimetreillä pääsikin ihastelemaan esimerkiksi Whisky a Go Go:ta keikkapaikkana. Leffa olikin ihan kiva yhdistelmä rock-elämää (loppumattomia huumehöyryisiä bileitä bändäreitä pyöritellen) sekä sitten tuota kauhupuolta. Onhan tuollaista rokkibändien elämäntyyliä yhdisteltykin paholaisen kanssa leikkimiseen jo kautta aikojen! Leffassa oli ihan asialliset musiikit ja oli se myös paikoin viihdyttävä. Pakko silti kuitenkin sanoa, että American Satan ei ollut suosikkini. Siinä ei oikein ollut mitään uutta ja ihmeellistä, olisin ehkä toivonut siinä olevan enemmän tuota pimeän puolen kanssa leikittelyä. Toisaalta sanoisin, että tämä oli tällainen kerran katsottava elokuva, mutta toisaalta taas haluaisin antaa sille myös uuden mahdollisuuden. Kenties muuhun kellonaikaan kuin aamuviideltä. Traileri
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...