Sep 29, 2013

Where do you find a highway that doesn't excist?

Neljäs katsomani roadtrippeily oli elokuva nimeltään Interstate 60: Episodes of the Road (2002), jota myös ehdotettiin katsottavakseni. Olin aikeissa kirjoittaa tästä elokuvasta, kunnes yhtäkkiä muistin, että olen jo tehnyt sen! Kirjoittelin tosiaan kyseisestä leffasta viime vuonna ja koska minulla ei ole erityisesti mitään uutta sanottavaa siitä, niin vähän tylsästi vain linkkaan aiempaan tekstiini. Se on luettavissa täällä. Lyhyesti: Interstate 60 on erittäin kekseliäs ja viihdyttävä road movie, suosittelen!

Sep 27, 2013

You will never forget this night.

Kävin katsomassa Rakkautta & Anarkiaa -festareilla elokuvan nimeltään Cheap Thrills (2013). Craigilla (Pat Healy) on erittäin huono päivä, sillä aamulla töihin lähtiessä perheen ulko-ovessa on häätölappu ja töihin saapuessaan siellä miestä odottavat potkut. Craig suuntaa baariin murehtimaan kuinka pystyy nyt elättämään vaimonsa ja heidän pienen lapsen, mutta baaritiskillä tämä törmääkin vanhaan koulukaveriinsa Vinceen (Ethan Embry). Yllättäen kaverukset löytävätkin itsensä kroisoksen oloisen Colinin (David Koechner) ja tämän nuoren vaimon Violetin (Sara Paxton) seurasta. Colin haastaa kaverukset toteuttamaan tehtäviä Violetin syntymäpäivän kunniaksi, joista tämä sitten varsin avokätisesti maksaa korvaukseksi jopa satasia. Bileet jatkuvat pariskunnan asunnolla, jossa palkintosummista tulee uskomattoman suuria ja samalla myös tehtävistä yhä uskomattomampia. Raha on molemmille tarpeen, mutta nyt he joutuvat miettimään kuinka paljon he ovat valmiita uhraamaan sen vuoksi.


Huomasin tämän Cheap Thrillsin ihan ensimmäiseksi R&A:n tarjonnasta ja se vaikutti viihdyttävältä leffalta - ja sitä se totta tosiaan oli! Elokuva on erittäin hyvin toteuttu ja kaikki neljä näyttelijää loistivat roolisuorituksillaan. Haasteita heittelevää Colinia esittänyt Koechner oli mainio kylmänrauhallisena rahamiehenä ja Pat Healy veti hienosti Craigin hahmon eri vaiheet. Elokuvan alussa Craig halaili kotona vaimoaan ja lastaan, kaikki tuntui olevan kerrassaan hyvin. Heti ulko-ovelta löydetyn lapun jälkeen alkoikin se jyrkkä alamäki ja, mitään sen enempää spoilaamatta, oli Craig elokuvan loppupuolella aika eri mies kuin alussa nähty kaveri. Cheap Thrillsissä oli myös onnistunut tunnelma, se oli koko ajan aika jännittävä ja piti varpaillaan ja onnistui myös yllättämään muutamaankin otteeseen. Lisäksi leffa oli vieläpä erittäin hauska, tosin melkoisen synkällä otteella. Jossain kohdissa tuli ajateltua, että parempi vain nauraa tällekin asialle kuin alkaa miettiä sitä sen syvällisemmin. Aika inhottavia juttuja tässä saikin katsella, vaikka se ei edes yrittänyt keksiä mitään ihan ennen näkemättömiä inhottavuuksia (jolloin se olisikin keskittynyt ihan väärään asiaan). En keksi Cheap Thrillsistä oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa, siinä on hyvä ja kantaa ottavakin tarina, erinomaiset näyttelijät, oivallista mustaa huumoria ja onnistunut tunnelma. Erittäin viihdyttävä elokuva siis, en voi kuin suositella!

TV Thursday #4 - Hauskin tv-sarja

Tällä viikolla TV Thursday kyselee hauskinta tv-sarjaa. Höh, en haluasi taas olla niin tylsä, että vastaan Simpsonit, mutta se nyt vaan on niitä harvoja sarjoja, jotka parhaimmillaan saa minut nauramaan ääneen. Koska tämä oli taas niin arvattavissa, niin tässä maininta muutamalle muullekin repeämisiä aiheuttavalle tv-sarjalle.

The Simpsons!

Seinfeld!

Will & Grace!

Coupling!

Kummeli!

Studio Julmahuvi!

Sep 24, 2013

Exhibit B: Another photograph. What's missing from this picture? It's just me without my bike!

Kolmas trippeily oli ensimmäinen Tim Burtonin ohjaama pitkä elokuva Pee-wee's Big Adventure (1985). Pee-wee (Paul Reubens) on ylpeä hienosti erikoisvarustellusta punaisesta pyörästään ja esittelee sitä sekä pyöräilytaitojaan mielellään muille. Kun Pee-wee on eräänä päivänä pyöräkaupassa hakemassa uutta torvea, tapahtuukin kamalia ja tämän rakas pyörä varastetaan! Pee-wee laittaa pystyyn etsintäpartiot ja suututtaa kaverinsakin, mutta pyörää ei vain löydy. Lopulta ennustajaeukko keksii päästään, että pyörä on Texasin Alamossa kellarissa. Pee-wee lähteekin välittömästi tien päälle liftaten määränpäänään Alamo ja tästä alkaakin suuri seikkailu.


Nyt tuli viimeinkin katseltua tämä viimeinen näkemätön Burtonin elokuvaohjaus. En oikeastaan tiedä miksen ole aiemmin tullut katsoneeksi tätä, jostain syystä se ei vaan ole herättänyt mitään suurta mielenkiintoa. Pee-wee ei myöskään hahmona ollut minulle erityisen tuttu, vaikka olen toki törmännyt tähän aiemminkin. Pee-wee on kuitenkin kerrassaan mainio hahmo, tämä on kuin pikkulapsi aikuisen kehossa. Hahmo tuntuu hyvin valmiiksi hiotulta ja sitä se varmasti onkin, sillä tätä elokuvaa ennen tällä oli pyörinyt jo useamman vuoden oma show. Koko elokuva oli Reubensin Pee-ween vuoksi erittäin hyväntuulinen ja sitä katsellessa ei voinut olla hymyilemättä. Tämä Burtonin ensimmäinen elokuva ei ehkä ollut vielä kovin "burtonmainen", vaikka olihan siinä tuttuja elementtejä ja yhtäläisyyksiä löytyy esimerkiksi melkein 20 vuotta myöhemmin ilmestyneen Big Fishin kanssa. Ja kyllähän ne Danny Elfmanin musiikit heti myös yhdisti Burtonin elokuviin! Pee-wee's Big Adventure on tosiaan suuri seikkailu, jossa sattuu ja tapahtuu: siinä on toimintaa, hauskuutusta ja välillä vähän kauhunhetkiäkin. Suosittelen elokuvaa erityisesti lapsille, uskoisin tämän huumorin naurattavan perheen pienimpiä ja vähän harmittaakin, etten itse nähnyt sitä jo lapsena. Se kuitenkin viihdytti oikein hyvin vähän vanhempaakin katsojaa, josta suurin kiitos kuuluu kyllä tuolle mainiolle Pee-wee-hahmolle, josta on vaikea olla pitämättä. Erittäin piristävä elokuva!

Movie Monday #96 - Elokuva, joka mullisti maailmasi?

Movie Monday teki paluun ja kysyi, että mikä elokuva olisi tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja jota ei tule koskaan unohtamaan. Tästä olen tarinoinut blogissa monen monta kertaa, mutta eihän haasteeseen muutakaan voi vastata kuin elokuvan nimeltään Requiem for a Dream (2000). Nähtyäni sen elokuvateatterissa 15-vuotiaana tajusin ensimmäistä kertaa, miten voimakkaita tunteita elokuva voi herättää. Ahdisti, oli vaikeaa hengittää ja rinnasta puristi, en tule ikinä unohtamaan tuota ensimmäistä katselukertaa. Jos elokuva aiheuttaa noin voimakkaita tuntemuksia, ei se voi olla kuin kerrassaan mahtava. Ja vaikka kyseessä on lempielokuvani, katselen sen silti äärimmäisen harvoin, sillä se sen aiheuttama olotila ei ole kovin mukava. (Enkä toisaalta halua pilata leffaa katsomalla sitä liian usein, ettei se vain menetä ahdistustehoaan.)


Sep 22, 2013

Kaksi dokumenttia

Olen katsonut viime aikoina hyviä dokumenttielokuvia ja haluan nyt mainostaa paria erityisen kiinnostavaa sellaista. Ensimmäinen mainittava on erinomainen amerikkalaisen kauhuelokuvan kehitystarina Nightmares in Red, White and Blue: The Evolution of the American Horror Film (2009). Tämä oli erittäin laadukas dokumentti aiheesta, siinä käytiin läpi USA:n historiaa sekä kulloinkin vallinnutta yhteiskunnan tilaa ja niiden vaikutuksia kauhuelokuviin. Dokumentin kertojana oli Lance Henriksen ja juttuja kertoivat monet elokuvantekijät, kuten John Carpenter, George A. Romero, Roger Corman ja Joe Dante. Lisäksi tässä näytettiin erinomainen kokoelma pätkiä lukuisista kauhuelokuvista. Suosittelen tämä dokumenttia ehdottomasti mikäli (amerikkalaiset) kauhuelokuvat kiinnostavat! Huonoksi puoleksi tästä voisi mainita sen, että sen loputtua haluaisi katsoa kaikki maailman kauhuelokuvat samaan aikaan... Toinen katsomani erittäin kiinnostava dokumentti oli Imaginary Witness: Hollywood and the Holocaust (2004), jossa käsiteltiin sitä, kuinka holokausti vaikutti, on vaikuttanut vuosien varrella ja vaikuttaa yhä Hollywoodiin ja sen elokuvatuotantoon. Äänessä olivat niin historioitsijat kuin useat elokuvantekijät ja kertojaäänenä toimi Gene Hackman. Tässä näytettiin paljon vanhoja mielenkiintoisia pätkiä niin oikeista tapahtumista kuin aiheeseen liittyvistä elokuvista. Suosittelen tätäkin dokumenttia suuresti mikäli aihe yhtään kiinnostaa!

Sep 21, 2013

TV Thursday #3 - Ärsyttävin reality-tv show

Tällä viikolla TV Thursday kysyy ärsyttävintä tositv-ohjelmaa. Olisi huomattavasti helpompaa vastata niitä ei-niin-inhokkeja, koska suurin osa tv:n realitysta on juuri sellaista, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. En tosiaan juurikaan katsele televisiota, niin en oikeastaan ole edes selvillä mitä kaikkea siellä nykyään pyöriikään. Ilmeisesti kuitenkin melkoisen paljon eri tyyppisiä tositv-ohjelmia viemässä kunnon sarjoilta ohjelmapaikat... Koska en tiedä niistä, niin ei ole mitään kovin suuria vihan tunteita mitään ohjelmaa kohtaan, ne eivät vain kiinnosta. Ehkä kuitenkin sellainen itseäni vähiten kiinnostava reality on kaikenlaiset kokkauskilpailut. En jaksa muutenkaan pätkääkään katsella mitään ruokaohjelmia ja näissä on vielä usein vielä joku ilkeä ihminen huutamassa kokeille ja sitten on katsojallakin otsa rypyssä. Näin jonkun aikaa sitten Hell's Kitchen Suomen mainoksen ja se näytti kamalalta.


Olen kuitenkin jo pitkään halunnut pitää jonkinlaisen puheenvuoron Big Brotherista, niin käytän nyt sitten hyödyksi tämän jo aika läheltä liippaavan haasteen. Big Brother ei ole inhokkini realityohjelmista, olenhan katsellut kaikki Suomen kaudet ja joskus aikoinaan myös muutamia muiden maiden kausia. Parhaimmillaan BB voisi olla suosikkini kaikista realityohjelmista, mutta valitettavasti se ei ole ollut parhaimmillaan enää vuosiin. Minua kiinnostaa todella paljon se asetelma, että kootaan toisilleen tuntemattomia ihmisiä rajattuihin tiloihin pitkäksi aikaa. On erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka heidän luonteensa ja keskinäiset välit kehittyvät ja muuttuvat suljetussa tilassa. Ja mielenkiintoiseksi homman tekee myös se, että heitä pistetään aina välillä hankaliin ja epäreiluihinkin tilanteisiin. Miten henkilö A suhtautuu siihen, että henkilö B saakin paljon enemmän jotakin? Entä kuinka henkilö B suhtautuu tilanteeseen? Se, miten ihmismieli käyttäytyy tuollaisissa tilanteissa, on ihan äärettömän kiinnostavaa!


Valitettavasti tätä hyvää lähtökohtaa on pilattu monilla asioilla. Se missä esimerkiksi Suomen BB:ssä on menty viime vuosina pahiten pieleen, on asukasvalinta. Taloon pitäisi saada monen ikäisiä ihmisiä ja eri puolilta Suomea, erilaisista lähtökohdista olevia asukkaita. Monena vuonna väki on kuitenkin koostunut parikymppisistä helsinkiläisistä bilettäjistä, jotka tuntevat toisensa ainakin jonkun toisen ihmisen kautta. Tällöin koko kauden "huippuhetkiä" ovat olleet juurikin siideripäissään vaihdetut suudelmat paljussa tai kauheat känniriidat, jotka ovat oikeastaan alkaneet jo talon ulkopuolella. Älykästä keskustelua on ihan turha odottaa, kun maksimissaan yhdeltä asukkaalta voisi sellaista irrota. Hakijatkin ovat vuosi vuodelta enemmän talossa hakemassa julkisuutta kuin jännää kokemusta. Toinen asia mikä on mennyt pieleen, on käsikirjoitus. Se, että ohjaaja tai leikkaajat päättävät sen, kuinka asioiden pitäisi mennä tai miten ne nyt menivätkään. Tämän vuoksi olen jo monta vuotta hankkinut itselleni 24/7-palvelun, joka tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että saan itse valita milloin ja kuinka paljon katselen asukkaiden eloa. Ei ole "pakko" tapittaa jonkun muun tekemää koostetta tunnin päivässä. En ole vuosiin katsonut ollenkaan näitä koosteita, koska niitä muokataan juuri sellaiseksi kun ohjelman tekijöitä huvittaa. Katsomalla 24/7-lähetystä saa asioista ja ihmisistä huomattavasti totuudenmukaisemman kuvan. Suurin osa lempihetkistäni talossa eivät päädy koosteisiin, koska niillä ei ole kohuarvoa. Tässä vuosien varrella on ollut niin monia räikeitä esimerkkejä siitä, kuinka asiat näytetään täysin eri tavalla kuin ne on todellisuudessa tapahtunut. Kolmanneksi ohjelman tekijät tuntuvat nykyään olevan hyvin mielikuvituksettomia esimerkiksi viikkotehtävien tai palkintojen (aina vaan ne känniset paljubileet ja liveartisti) suhteen.


Keksisin miljoona muutakin kritisoitavaa asiaa tuotannosta, mutta ei siitä sen enempää. Vuosi vuodelta ohjelma kuitenkin lipuu sellaiseksi, etten edes 24/7:n seuraajana saa siitä enää sellaista viihdettä irti kuin haluaisin. Asukkaissa tehdään huonoja valintoja ja heidän tekemisiään ohjataan ihan liian paljon (en tarkoita sääntöjä, niitä pitääkin noudattaa ja rikkeistä antaa rangaistukset). Esimerkiksi tällä hetkellä Suomessa pyörivä "julkkis"kausi on ollut ihan naurettava floppi, enkä ole jaksanut seurata sitä juuri lainkaan. On niin sääli, että hyvä ohjelmaidea on pilattu. Mutta siltikään Big Brother ei ole inhokkini tositv-ohjelmista, elän yhä toivossa, että vielä joskus tulee taas hyvä kausi!

Sep 19, 2013

I am the great Cornholio, I need TP for my bunghole!

Toinen katsomani roadtrippeily oli piirroselokuva Beavis and Butt-Head Do America (1996)! Beavisin ja Butt-Headin (molempien ääni Mike Judge) televisio ryöstetään, joka on pahinta mitä tälle kaksikolle voisi tapahtua. He yrittävät kaikin keinoin hankkia uuden tv:n, mutta törmäävätkin sattumalta Muddy Grimesiin (ääni Bruce Willis), joka toivoo poikien hoitelevan (päiviltään) Vegasissa olevan vaimonsa Dallasin (ääni Demi Moore). Pojat käsittävät viestin hieman väärin ja lähtevät innoissaan matkalle hoitelemaan naista. Matkasta Vegasiin tulee tietysti hyvin värikäs ja kaksikko tapaa reissullaan mitä erilaisempia tyyppejä ja joutuvat aika jännittäviinkin tilanteisiin.


En ole aivan varma olinko edes nähnyt tätä elokuvaa aiemmin! Beavis & Butt-Head -sarjaa tuli tietysti katsottua 90-luvulla MTV:ltä Darian kanssa vuorotellen, mutta tästä leffasta minulla ei ollut mitään kovin kirkkaita mielikuvia. En erityisesti ollut mikään sarjan fani (tykkäsin enemmän siitä sen spin-offista Dariasta), mutta kyllähän sitä tuli tuijoteltua aika ahkerasti ja sarja tuo aina hyvin vahvasti 90-luvun mieleeni. Ja teini-ikäiset pojat. Nostalgisoinnin vuoksi hankinkin (erittäin halvalla) tuollaisen kultaboksin, joka sisältää neljäkymmentä sarjan luojan, Mike Judgen, valitsemaa jaksoa ja tämän Beavis and Butt-Head Do America -elokuvan. Sarjassa suosikkejani olivat ne osuudet, joissa kaverukset istuvat sohvallaan kommentoimassa ja höhöttämässä televisiossaan näkyviä musiikkivideoita, mutta harmillisesti juuri suurin osa musiikkivideopätkistä puuttuu dvd:llä julkaistuista jaksoista tekijänoikeuksien vuoksi. 


No mutta se itse elokuva. Ensinnäkin täytyy todeta, että mielestäni lyhyiden jaksojen fiilis on saatu hyvin siirrettyä myös pitkään elokuvaan. Tähän on myös saatu toimiva tarina, joka sopii tv-jaksojen jatkeeksi. En usko että elokuva olisi toiminut niin hyvin, jos kaverukset olisivat kuluttaneet kotisohvaansa, tai edes kiertäneet kotikaupunkiaan puolentoista tunnin ajan, mutta kun laitettiin kaverit reissuun, saatiin tästä pidempi kertomus. Oli myös ihan kekseliästä saada heidät liikkeelle juuri sillä, että se heidän rakas televisionsa oli kadoksissa! Huumori leffassa oli aika uskollista sarjan huumorille, vaikka tässä vitsit olivat osittain vähän pidempiä. En tosin koe olevani ihan oikea ihminen kommentoimaan sarjan ja leffan suhdetta, kun en tosiaan ole koskaan ollut mikään sarjan hc-fani. (Esimerkiksi yleisesti kehuttu Simpsoneista tehty pitkä elokuva oli mielestäni pettymys, jonka uskoisin johtuvan siitä, että vanhat jaksot on nähty niin moneen kertaan ja odotukset olivat hyvin korkealla.) Tähän leffaan on myös saatu ihan mielenkiintoinen joukko ääninäyttelijöitä, Willisin ja Mooren lisäksi tässä kuullaan äänenä mm. David Letterman Mötley Crüen roudarina! Elokuvasta lempikohtani on kaverusten harhat aavikolla makoillessaan ja erityisesti siinä nähtävä White Zombien "musiikkivideo". Mielestäni Beavis and Butt-Head Do America on siis varsin onnistunut sarjasta tehty elokuva ja jos sarja viihdyttää, niin uskoisin tämänkin viihdyttävän. Toisaalta taas jos sarja ei ole koskaan oikein uponnut, niin uskaltaisin silti kehottaa kokeilemaan tätä elokuvaa - ellei nyt ihan oikeasti inhoa näiden kaverusten höhöttelyä ja heidän yksinkertaista alapäähuumoria.

Sep 18, 2013

What was it your mate said again? Oh, yeah: that's not a knife, THIS is a knife!

Roadtrip-aiheisista elokuvista ensimmäinen sai olla tositapahtumiin perustuva kauhuelokuva Wolf Creek (2005). Liz (Cassandra Magrath), Kristy (Kestie Morassi) ja Ben (Nathan Phillips) ovat matkanneet pitkän matkan autollaan ihmettelemään Australian luonnonpuistossa sijaitsevaa Wolf Creek -kraateria. Palattuaan pitkältä kävelyretkeltään ovatkin heidän kellot pysähtyneet, eikä auto suostu enää käynnistymään. He ovat keskellä ei mitään ja mielessä pyörivät legendat alueen yliluonnollisuudesta. Onneksi paikalle kuitenkin sattuu Mick (John Jarratt) rekkansa kanssa, joka lupaa korjata heidän auton pihassaan. Ikuisuudelta tuntuvan ajomatkan jälkeen he ovat vihdoin perillä Mickin luona, jossa miehestä selviääkin vähän ikävämpi puoli.


Wolf Creekin tosiaan sanotaan perustuvan tositapahtumiin, mutta se on oikeastaan ideoitu useammasta Australiassa tapahtuneesta katoamisesta/kaappauksesta, eikä perustu vain yhteen tiettyyn juttuun. Tämä elokuvan hahmot ovat fiktiivisiä. Olen nähnyt kerran aiemminkin tämän leffan ja oli jäänyt mieleeni tosi laadukkaana kauhuna. Ei se nyt ollut ihan niin hyvä kun muistin, mutta kyllä sitä oli ihan kiva katsella. Wolf Creekin suurin vika on oikeastaan se, että sen idea on niin monesti nähty. Toinen asia, mikä tässä tökkii, on turhan pitkä alkuosuus. Leffan ensimmäinen puolituntinen tuntuu olevan aivan turha, siinä näytetään näitä nuoria bilettämässä rannassa ennen kuin he lähtevät matkaan ja avataan vähän heidän keskinäisiä välejä. Tämän olisi voinut mielestäni tiivistää huomattavasti lyhyemmäksikin, itseasiassa elokuva olisi voinut alkaa siitä kun porukka lähti autolla liikenteeseen. Toki sitä rauhallista, mutta hieman uhkaavaa, tunnelmaa piti rakentaa jonkin aikaa, mutta mielestäni sen olisi voinut tehdä lyhyemmin tai sitten mielummin siellä kraaterin luona kuin epäolennaisten hahmojen kanssa juhlimassa.


Tunnelman kanssa elokuvassa kuitenkin pelattiin onnistuneesti, pidin erityisesti kohdasta, jossa siitä vähän uhkaavasta tunnelmasta siirryttiin hetkellisesti aika seesteiseenkin hetkeen ja naps vain tilanteen todellinen kauhu kävi ilmi. Wolf Creek onnistuu myös siinä, että kaikki sen hahmot tuntuvat todella aidoilta ja oikeilta henkilöiltä. Tämä taas sai tapahtumat tuntumaan karmaisevemmalta, tietysti vielä tiedostaen sen, että tapahtumat olivat todellisuuteen pohjautuvia. Tätä elokuvaa hehkutellaan/kauhistellaan lähinnä sen inhottavuudella ja verisyydellä, mutta omasta mielestäni tämä ei erityisemmin erotu joukosta niiden vuoksi (onhan noita monia muita paljon julmempiakin elokuvia), mutta sen hyviä puolia ovat juuri nämä onnistuneet hahmot ja toimiva tunnelma. Wolf Creek on siis ihan ok kauhuelokuva, mutta idealtaan turhan nähty, eikä se oikein erotu monien muiden samankaltaisten leffojen joukosta. Tulevaa roadtrippiä ajatellen tämä oli varsin mainiota katsottavaa, sitä odotellessa kun oma auto hajoaa keskellä Kalifornian erämaata ja joku ystävällinen heinähattu saapuu auttamaan..!

Sep 15, 2013

On the road again

Tämän vuoden loka/marraskuu tulee olemaan vähän erilainen kuin aiemmat syksyt niin täällä blogin puolella kuin elämässäni muutenkin. Väliin jää itse järjestämieni kurpitsajuhlien lisäksi niin perinteinen halloween-elokuvaputki kuin Night Visions Maximum Halloween -tapahtumakin. Luonnollisesti näistä ei myöskään irtoa blogikirjoituksia ja muutenkin blogissa tulee olemaan aika hiljaista jonkun aikaa. Onneksi tälle kaikille on hyvä syy. Lähden nimittäin kuukauden päästä kolmen viikon mittaiselle roadtripille Kaliforniaan! Halloweenin vietän tänä vuonna Hollywoodissa ja siellä nurkilla on tietysti päästävä käymään myös elokuvastudioilla ja muilla kuvauspaikoilla. Olen muuten aika innoissani tästä tulevasta reissusta! En nyt kuitenkaan ihan silkasta kehuskelun ilosta kerro tästä, vaan kaikki tämä pohjustuksena sille, että ennen väliaikasta blogihiljaisuutta pidetään täällä roadtrip-leffaputki! Seuraavan kuukauden ajan katselen siis aina ehtiessäni aiheeseen sopivia elokuvia ja kirjoitan niistä tänne. Haluaisin katsella paljon erilaisia leffoja aiheesta, joten jos joltakin löytyy hyviä ehdotuksia katsottavaksi, niin otan oikein mielelläni ideoita vastaan! Kaikki genret käy, pääasia että elokuvassa ollaan tien päällä.

Sep 13, 2013

Elokuu 2013

Ja elokuussa katsotut elokuvat:


Before Sunrise (1995)
Vuonna 2011 kirjoitettu arvostelu täällä ****½

Los últimos días (2013)
Arvostelu täällä ***½

Byzantium (2012)
Arvostelu täällä **½

Eraserhead (1977)
Arvostelu täällä ****

Freddy vs. Jason (2003)
Sattumalta katselin tämän vain pari päivää myöhemmin kun elokuva täytti 10 vuotta (ja huvituin siitä, että tämä on yhä mielessäni uusi elokuva). Tämä on ihan hauska ja onnistunut kahden eri sarjan pahisten yhteinen elokuva, jossa näkyy hyvin molempien luonteet. Olen itse aina ajatellut tämän enemmän Elm Street -elokuvien jatko-osana ja vähemmän Friday the 13th -sarjan jatkona, mutta onhan se sitäkin yhtä lailla. Leffassa on joitain heikkojakin puolia, joista minua ärsyttää eniten Kelly Rowlandin käsittämättömän huono näyttelijäsuoritus (vaikka muutkaan nuoret eivät ihmeemmin loista, niin silti Rowland erottuu huonoudellaan) ja tämä oikeasti häiritsee katselemista. Tästäkin huolimatta tämä on viihdyttävä elokuva, jossa on paljon kekseliäitä juttuja molemmista leffasarjoista.  ***

The Covenant (2006)
Liitettyäni tv:n johdon seinään noin puolen vuoden tauon jälkeen päätin katsella jonkin elokuvan ihan television tarjonnasta! Renny Harlinin Covenant herätti kiinnostuksen mm. sillä, että sen trailerista tuli jostakin syystä mieleen vanha kunnon Faculty! Ei näillä sitten kuitenkaan ollut oikeastaan mitään yhteistä, eikä tämä Covenant ei ollut ollenkaan niin viihdyttävä leffa, mutta kyllä sen katseli. Tykkään noitatarinoista, joten viihdyin tämänkin parissa, vaikka se ei kummoinen ollutkaan. **

Salvo (2013)
Arvostelu täällä ***

Easy A (2010)
Katselin tämän elokuvan jo toista kertaa vuoden sisällä, joka on aika harvinaista omalla kohdallani. Se oli oikein positiivinen yllätys noin niin kuin uusien teinileffojen saralta ja toi mieleeni toisen onnistuneen 2000-luvun teinileffan Mean Girlsin. Easy A:ssa on kekseliäs tarina, hyvä kerrontatyyli, oivat näyttelijät ja vielä plussaa hyvin käytetyistä kasariteinileffaviittauksista. ***

50/50 (2011)
Vuonna 2011 kirjoitettu arvostelu täällä ***½

Schindler's List (1993)
En muuten ollut nähnyt ennen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Onneksi elokuva olikin juuri niin loistava kun olinkin kuullut ja luullut sen olevan. Hyvin koskettava ja vangitseva elokuva, jossa on lukuisia toinen toistaan parempia roolisuorituksia. Mustavalkoisuus sopi siihen erinomaisesti ja ne muutamat väripilkut olivatkin erityisen mieleenpainuvia kohtia. Tämä elokuva jää muutenkin mieleen pyörimään. ****½

Saved! (2004)
Tämä oli vähän yllättäjä. Olen katsonut joitakin kristillisiä teinileffoja huonolla menestyksellä ja oletin tämän olevan samanlainen. Tämä ei kuitenkaan ollut oikeastaan kristillinen elokuva, vaikka siinä pelattiinkin uskontoteeman kanssa. Oikeastaan leffa oli aika kantaaottava ja siinä olikin kiinnostava idea, kun uskovainen teinityttö tuli raskaaksi yrittäessään pelastaa homoksi paljastuneen poikaystävänsä. Plussaa myöskin hyvistä näyttelijöistä. **½

Der Untergang (2004)
Vihdoin tuli katseltua tämä alkuperäinenkin elokuva niiden lukuisten YouTube-parodioiden sijaan! Tämä olikin erittäin hyvä leffa, ehdottomasti parhaita Hitleristä kertovista elokuvista. Siinä näytettiin Hitlerin monia puolia ja erityisesti Hitlerin sihteerin silmin nähty mies oli kiinnostavaa katsottavaa. Hitleriä näyttelevä Ganz tekee kerrassaan loistavan roolisuorituksen ja ihan yleisesti vaan arvostan sitä, että saksalaiset myös puhuivat saksaa. Erittäin kiinnostava ja koskettavakin elokuva. ****

Hitler: The Rise of Evil (2003)
Tämäkin oli ihan hyvä ja kiinnostava leffa, mutta jälleen kerran Hitler puhui brittienglantia. Jos Hitleriä täytyy näytellä joku muu kuin saksankielentaitoinen henkilö, niin sietäisi sitten näyttelijän olla ihan huippuluokkaa. Mutta tässä Hitleriä tuntui näyttelevän ihan väärä mies, joka ei edes näyttänyt oikealta. En ole mikään historiatietäjä, mutta tässä kuvastettu persoona oli melkoisen yksipuolinen, eikä oikein vastannut mielikuviani miehestä. Samoin elokuva tuntui kertovan vähän yksipuolisen tarinan tapahtumista. Oli tämä kuitenkin kiinnostava elokuva, joka piti otteessaan hyvin. **½

Fat Kid Rules the World (2012)
Tämä leffa toi hyvin vahvasti mieleeni alkuvuodesta katsomani elokuvan Hesher. Näissä molemmissa oli keskiössä erikoinen ystävyyssuhde ja Hesherin ja tämän leffan Marcuksen hahmot muistuttivat hieman toisiaan. Näissä elokuvissa oli myös samankaltaista tunnelmaa. Tässäkin käsiteltiin vakavia aiheita aika kevyellä otteella, se oli samalla koskettava ja toisaalta hauskakin elokuva. Yllätyksenä jälkikäteen selvisi, että tämä oli Matthew (Scream-elokuvan Stu) Lillardin ohjaama elokuva. Esikoisohjaukseksi tämä ainakin oli varsin pätevä, kerrontatyyli toimi ja tarina oli kiinnostava, tykkäsin. ***

Bring It On (2000)
Tämä teinileffa juuri niiltä omilta teinivuosilta ei ole koskaan ollut suurimpia suosikkejani, vaikka se on monesti tullut katsottuakin. Se on kuitenkin yllättävän hyvä elokuva urheiluaiheesta, se avasi ihan uudella tavalla cheerleadingin kilpailuhenkisyyttä meille tietämättömille. On myöskin ihan virkistävää nähdä cheerleadereista vähän monipuolisempaa kuvaa kuin niistä yleensä teinileffoissa annetaan (koulun pahimmat ämmät). Ihan katsottava leffa ja toimii hyvin nukahtamiselokuvana. **

Screamtime (1986)
Tämä elokuva oli aika hauska kokonaisuus. Elokuva nimittäin koostui kolmesta brittiläisestä lyhyestä kauhuelokuvasta, mutta niitä yhdistämässä tässä oli oma tarina, jossa newyorkilainen kolmikko katseli näitä samaisia elokuvia sohvallaan. Tuo sohvaporukan osuus oli aika huvittava, mutta kokosi tosiaan jonkun järkevän syyn kolmelle irralliselle tarinalle. Kaikki tarinat olivat ihan kiinnostavia, omaksi lemppariksi nousi toinen tarina, jossa nuori pariskunta muutti taloon, jossa nainen alkoi nähdä olemattomia hahmoja ja kauhistuttavia tekoja ympäri taloa. Se oli ihan jännittävä pätkä, kun taas kaksi muuta oli enemmän huvittavia. **½

Hall Pass (2011)
Owen Wilson ja komedia ei yleensä ole minua miellyttävä yhdistelmä, eikä se ollut sitä tälläkään kertaa. Tämä ei ollut oikein kunnolla rellestyskomedia, mutta ei se kuitenkaan ollut romanttinenkaan komedia, se ei tuntunut löytävän tietään ja jäi vaan kaikkialla välimaastoon. Koin tämän oikeastaan vähän kiusalliseksi katsottavaksi, en tykännyt. *

Before Midnight (2013)
Arvostelu täällä ***

Before Sunset (2004)
Vuonna 2011 kirjoitettu arvostelu täällä ***½

Before Sunrise (1995)
Vuonna 2011 kirjoitettu arvostelu täällä ****½

TV Thursday #2 - Paras tv-hahmo

TV Thurdayn toisessa haasteessa kysytään television parasta hahmoa. Luettuani haasteen alun: Meillä kaikilla on varmasti ne ihanat suosikkimme, joiden lauseita ehkä jopa lainailemme arkielämässä, mieleeni tuli vain yksi hahmo. Homer Simpson. Kenenkään muun sanoja en lainaa yhtä paljon kuin tämän kaverin, niistä löytyy melkein joka tilanteeseen hyvä kommentti. Tämän kohdan jälkeen haasteteksti kuitenkin jatkui mm. elämänasenteen tai vaatekaapin ihannoinnilla, jonka jälkeen vähän epäröin vastaukseni kanssa. Ei, en haluaisi olla Homerin kaltainen tai edes välittäisi olla tämän seurassa, mutta siitä ei vaan pääse yli eikä ympäri, että tämän lausahdukset ovat kerrassaan nerokkaita. Ja muutenkin hahmo on aika hulvaton. Joten vastaukseni on Homer Simpson, syitä saa etsiä esimerkiksi alla olevista viisauksista. 


Just because I don't care doesn't mean I don't understand. 

Kids, you tried your best and you failed miserably. The lesson is, never try. 

Oh look at me! I'm making people happy! I'm the magical man from happy land, with a gumdrop house on lollipop lane! Oh by the way: I was being sarcastic. 

Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that’s even remotely true. 

Sep 5, 2013

TV Thursday #1 - Tämän hetken top 5

Harmikseni haasteblogi Movie Monday lopetti toimintansa, mutta onneksi korvikkeeksi tuli tv-ohjelmia käsittelevä TV Thursday. Katselen kyllä hyvin vähän tv-ohjelmia, joten en varmaankaan moneen haasteeseen pysty osallistumaan, mutta kokeillaan. TV Thursdayn ensimmäinen haaste esitettiinkin tänään: mitkä ovat sinun suosikkisarjasi tällä hetkellä? Tee top 5-listaus lemppareistasi ja perustele toki ihmeessä miksi juuri nämä. Tässä ei ainakaan minun nähdäkseni rajoitettu sitä, että sarjojen pitäisi olla tällä hetkellä televisiossa pyöriviä sarjoja, joten pääsen vastaamaan ainakin tähän haasteeseen! En nimittäin seuraa mitään sarjoja suoraan televisiosta työaikojeni vuoksi, enkä ole aikoihin enää jaksanut edes tallentaa oikein mitään boksille talteen. Katselen siis lähinnä vain samoja vanhoja sarjoja vuosikymmenistä toiseen ja niistä tämä top vitonen saakin koostua:

My So-Called Life (1994-1995)
Buffy the Vampire Slayer (1997-2003)
The Simpsons (1989-)
Freaks and Geeks (1999-2000)
Twin Peaks (1990-1991)

Eikä ole muuten ihan sattumaa, että suurimmasta osasta on ilmestynyt 1-2 kautta. Useat hyvät sarjat kun on pilattu myöhemmillä kausilla, pitäisi osata lopettaa ajoissa jos idea ei kanna tarpeeksi pitkälle. Toisaalta taas Simpsoneihin on tehty vaatimattomasti yli 20 kautta ja taso on pysynyt koko ajan suhteellisen korkeana.


My So-Called Lifea olen hehkuttanut aiemmin täällä (yritetään noin muuten unohtaa nuo lupailuni kirjoitella enemmänkin tv-sarjoista, korvatkoon vaikka nämä haasteet ne aikeet). Sarjaa tosiaan tehtiin vain yksi kausi ja se jäikin tavallaan kesken. Nyt olisi ihan outoa ajatella sarjalle jatkoa, se on juuri hyvä tällaisenaan. Ihanan aito ja ihanan ysäri sarja, joka alkoi pyöriä Suomessa juuri sopivaan aikaan ikääni nähden.


Buffy the Vampire Slayer olikin sitten vähän pitkäikäisempi sarja ja sitä tehtiin yhteensä seitsemän kautta. Muistan myöskin hyvin kun Buffy alkoi pyöriä televisiossa ja ihastuin sarjaan heti: high school elämää yhdistettynä vampyyreihin ja muihin yliluonnollisiin juttuihin! Lopetin katselun tosin noin neljännen kauden kohdilla, sillä pidin koko Riley-kuviota äärimmäisen tylsänä. Katselin kaudet 4-7 vasta muutamia vuosia sitten hankittuani dvd-boksin omakseni (ja pidän yhä Riley-kuviota aika tylsänä). Erinomainen sarja, jossa jokaiseen jaksoon on saatu mielenkiintoinen oma tarinansa ja jokainen jakso on myös laadukkaasti tehty.


Simpsonit sitten taas, listani ainoa sarja, johon yhä tulee uusia jaksoja. Kausi 25 on nyt tekeillä ja tässä kuussa pitäisi pyörähtää kauden ensimmäiset jaksot käyntiin. Simpsoneja aloin tuijottaa joskus lapsena ensimmäisten jaksojen aikaan, vaikka en tätä tarkkaan muistakaan. Simpsonit oli kova juttu 90-luvulla ja tuolloin tulikin kerättyä ties mitä kortteja, tarroja ja minifiguureja. Vhs-kaseteilta katseltiin aina vaan uudestaan samoja nauhoitettuja jaksoja. Simpsonit on toki kova juttu nykyäänkin, vaikka en ole edes nähnyt viimeisimpiä kausia. Lempikauteni taitavat olla 3-8, mutta hyviä ja erinomaisiakin jaksoja löytyy ihan joka kaudelta. Äärimmäisen hauska ja kaikin puolin nerokas sarja, jonka vanhatkaan jaksot ei vanhene, vaikka sarja onkin aina ollut hyvin ajan tasalla vitseineen.


Freaks and Geeks oli myöskin hyvin lyhytikäinen sarja ja se loppui ensimmäisen kauden jälkeen. Suomen televisiossa tämä sarja pyöri joskus 2000-luvun alussa ja ihastuin tähänkin välittömästi, siinä oli jotain samankaltaista tunnelmaa kuin MSCL:ssa. Ainakin tämä on myöskin aidon tuntuinen (vaikkakin enemmän koominen) ja 80-luku näkyy hyvin. Sarjan parhaita puolia hyvän käsikirjoituksen lisäksi on erinomaiset näyttelijät, joista osa onkin tuon jälkeen luonut ihan hyvää uraa, James Francon nyt näin vaikka alkuun mainitakseni. Huippu sarja, joka jaksojen vähyydestä huolimatta myöskin kestää lukuisia uudelleenkatseluja.


Twin Peaksista ensimmäiset muistikuvani johtavat lapsuuden leikkeihin, joissa vanhempi kaverini tahtoi olla aina agentti Cooper, joka veti kahvia ja piirakkaa ja höpisi Laura Palmerista. Tiesin sarjasta, mutta en katsellut sitä. Näin itseasiassa koko sarjan ensimmäistä kertaa aika monta vuotta myöhemmin, kun se tuli uusintakierroksella televisiosta. Kun sarjaa alkoi katsella, ei se enää päästänyt otteestaan. Kiehtovan nerokas, melkoisen jännittävä, erittäin hauska ja aivan täysin omanlaisensa sarja. Brilliant! I have absolutely no idea what's going on.

Sep 4, 2013

Pahaa mieltä ei voi enää välttää.

Tiedätte varmaan näitä keräilykampanjoita, joissa tuotteista koodeja keräämällä saa jonkin palkkion. Keräsin viime vuonna ruisleipäpaketeista koodeja saadakseni ilmaisen elokuvan, vaikka yleensä en jaksa vaivautua. Kokeilin tätä nyt toistamiseen broileripakkauksista kerättävillä koodeilla, tästäkin kampanjasta luvattiin dvd-elokuva palkinnoksi. Vaihtoehdot näyttivät tältä: 


Sainkin kasaan oikean määrän koodeja ja naputtelin niistä pitkiä numerosarjoja lomakkeeseen. Ei mennyt kauaakaan kun sitten sainkin postitse valitsemani elokuvan. Tavallaan. Itse elokuva oli kyllä oikea, mutta sainkin ainoastaan levyn ilman kunnollista koteloa! Toisin kuin tilauskuvassa annettiin olettaa, levy olikin vain neliön mallisessa pahvikuoressa varsinaisen kotelon sijaan. Juuri sellaisessa missä jaetaan ilmaiseksi vaikka joululevyjä Kampissa. Mitä minä tuollaisella teen, sama olisi katsella kyseinen elokuva vaikka jonkin verkkopalvelun kautta. Olisi aivan täysin eri asia, jos leffa olisi tullut vaikka ostoksen kylkiäisenä suoraan kassalta tai jos se olisi jaettu ilmaiseksi siellä torilla. Mutta jos pitää oikeasti nähdä vaivaa keräämällä pitkään koodeja talteen ja naputella niitä yksitellen lomakkeelle, niin kyllä sitten olettaisin saavani ihan kunnon tuotteen. Tai jos en saa, niin sitten tilauskuvatkin pitäisi olla sen mukaiset, jolloin voisin rauhassa jättää koodit keräämättä roskistani. Ärsyttää!


Sep 3, 2013

My story can never be told.

Espoo Cinén elokuvien läpikäynti blogissani jäi hieman kesken, koska karkasin välissä viikoksi ulkomaille. Tässä nyt kuitenkin vielä lyhyesti loput festeillä katsomani elokuvat:

Byzantium (2012)

Neil Jordanin ohjaama elokuva kahdesta yhdessä sisarina elävästä vampyyrinaisesta. Vuosien vieriessä he ovat joutuneet muuttamaan paljon, eivätkä ole voineet asettua kunnolla paikoilleen tai paljastaa todellista luontoaan kenellekään. Tämä on vaikeaa teini-ikäisen ruumiiseen jämähtäneelle Eleanorille (Saoirse Ronan), joka alkaakin nyt pikkuhiljaa avautua ihmisille salaisuudestaan.


Neil Jordanin paluu pitkästä aikaa vampyyriteemaan herätti mielenkiinnon ja sai valitsemaan tämän katseltavaksi. Tässä Byzantiumissa onkin hieman samankaltainen kerrontatapa kuin Veren vangeissa, siinäkin päähenkilö kertoo tarinaa siitä, kuinka hänestä on tullut vampyyri ja miten on päätynyt tähän missä nyt on. Samalla katsojalle toki näytetään takaumia menneistä tapahtumista. Byzantiumin tunnelma toi paikoin mieleeni myös loistavan ruotsalaisen Låt den rätte komma in -vampyyridraaman ja tämä olikin aika selkeästi draamaelokuva ihan onnistuneella tunnelmalla. Byzantiumin näyttelijät olivat myöskin oikein hyviä  ja elokuva oli näyttävän näköinen. Silti en jostain syystä ollut täysin myyty tälle elokuvalle. Se ei tavallaan osannut keskittyä mihinkään puoleen ja useat päällekkäiset tarinat veivät voimaa toisiltaan: samalla siinä oli tarina naisten vampyyrihistoriasta ja sen kohtaamisesta nykypäivänä, tarina äidin ja tyttären välisestä suhteesta sekä tarina teini-ikäisten ihastumisesta toisiinsa. Pidin oikeastaan kaikista näistä puolista, mutta niiden sekoitus tuntui rikkovan kokonaiskuvaa. Osassa elokuvaa sillä, että nämä naiset olivat vampyyreja, ei ollut edes suurta merkitystä, vaan elokuva oli oikeastaan ihan vain ihmissuhdedraamaa. Takaumissa ja elokuvan lopussa siitä vampyyripuolesta ja sen historian kohtaamisesta tulikin sitten tärkeämpi osa. Jompaan kumpaan keskittyminen olisi ollut mielestäni parempi ratkaisu, mutta oli Byzantium oli kuitenkin ihan kivaa katseltavaa. Traileri
_____________ 


Barcelonassa ihmiset ovat jumittuneet sisätiloihin, sillä he eivät enää kuolemanpeloissaan uskalla mennä ulko-ovesta ulos. Ulkotiloihin joutuessaan ihmiset joutuvat paniikkitilaan ja menehtyvät liian kauan siellä ollessaan, vaikka ulkoilmassa ei oikeasti ole mitään vikaa ja eläimet pystyvätkin juoksemaan siellä vapaasti. Marc (Quim Gutiérrez) on jumissa työpaikallaan, mutta lähtee urheasti etsimään rakasta vaimoaan metrotunneleiden läpi kulkien.


Tämän Last Daysin tunnelma oli hyvin onnistunut ja myöskin sen erikoinen idea toimi: yhtäkkiä kaikki ihmiset jakoivat täysin järjenvastaisen pelon olematonta uhkaa kohtaan. He pystyivät seisomaan avoimen oven tai ikkunan ääressä, mutta eivät voineet oikeasti astua ovesta ulos. Kaikilla ihmisillä onkin yhtäaikaa fobia ulkotiloja kohtaan. Hämmentävää! Elokuvan tunnelma oli jännittävä ja Barcelonan hiljaiset ja autioituneet kadut näyttivät upeilta. Se myös kuvasi vaikuttavasti sitä, millaiseksi ihmiset muuttuvat jumiutuessaan rajatulle alueelle kilpaillen muiden ihmisten kanssa esimerkiksi ravinnon riittämisestä. Tykkäsin tästä elokuvasta paljon, mutta siinä oli joitakin vähän liiankin uskomattomia sattumuksia (oho, miten osuttiinkaan juuri samaan aikaan tänne), enkä itseasiassa oikein välittänyt leffan loppuratkaisusta. Hyvä ja mielenkiintoinen elokuva kuitenkin, niin ja oli muuten jännä katsella tämä päivää ennen kun lähti itse taivaltamaan Barcelonan katuja... Traileri
_____________


Taas. Oli pakko, sillä tämä näytettiin ilmaisessa ulkoilmanäytöksessä kesäyössä tähtitaivaan ja kuun loisteessa. Ihmisillä oli viltit sekä piknik-eväät ja tunnelma oli oikein mukava. Oli myöskin kiva katsoa vain tämä ensimmäinen elokuva ja unohtaa sen jatko-osien olemassaolo ja uskoa vaan niihin omiin näkemyksiin miten tarina jatkuu. Tämä elokuva sai itseasiassa kunnian olla sekä elokuun ensimmäinen että elokuun viimeinen katseltu elokuva!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...