Oct 30, 2015

There's no pity for man, it strikes when you least expect it.

Viidennen kauhuelokuvan paikan sai italialainen Ultimo mondo cannibale (1977) eli Last Cannibal World eli Viimeiset kannibaalit. Pari tutkijaa helikopteroi viidakkosaarelle, mutta yllättäen päivän päätteeksi helikopteri ei sitten lähdekään käyntiin ja miesten on jäätävä yöksi tuolle jännittävälle saarelle. Pian heille valkeneekin, että saarta asuttaa joukko nälkäisiä kannibaaleja!


Tämä kannibaalileffa tuli ostettua jokunen aika sitten kirppikseltä osana isompaa settiä, jossa oli enemmänkin kannibaalimeininkiä. Tämän Jungle Holocaustinakin tunnetun elokuvan on ohjannut Ruggero Deodato, jolta tuli muutamaa vuotta myöhemmin se varmaankin kaikista tunnetuin kannibaalileffa: Cannibal Holocaust (1980). Tämä Viimeiset kannibaalit oli mielestäni ihan katsottava leffa, lähinnä sen vuoksi, että alun tylsistelyjen jälkeen se otti aika hyvin vauhtia ja siihen tuli aika yllättäviäkin käänteitä. Totesin tosin leffaseuralleni aika lähellä elokuvan loppua, että eipä tässä ihan hirveästi sitä ihmissyöntiä ole ollut. Tätä puolta oli oikeasti hyvin vähän, vaikka se nyt on varmasti se suurin syy miksi joku tulee tämän genren elokuvaa katselleeksi! Sitäkin enemmän tässä oli sitten alastomuutta, itseasiassa leffan päähenkilö hengaili paljolti munasillaan ja tähän myös kiinnitettiin paljon huomiota. Leffan kannibaalityttö oli aika ihastuksissaan näkemästään. (Onkohan tämä elokuva aikoinaan joutunut bannatuksi juuri tuon alastomuuden ja seksiviittauksien vuoksi?!) Vaikka Last Cannibal World nyt oli osaksi ihan viihdyttäväkin elokuva, niin pakko sanoa, että melkoista kertakäyttöviihdettä se oli ja tuskin tulee katsottua uudestaan.

Oct 27, 2015

The organism is growing at a geometric rate. By all accounts, it's at least a thousand times its original mass.

Kauhuputken neljäs elokuva saa olla The Blob (1988). Koditon mies näkee kun taivaalta putoaa meteoriitti, jonka sisältä tämä löytää oudon vaaleanpunaisen limamöykyn. Lima takertuu miehen käteen ja kauhuissaan tämä tulee juosseeksi auton alle. Autossa olleet nuoret kiikuttavat miehen sairaalaan, jossa kuitenkin mönjä syövyttää puolet miehen kehosta ja jatkaa matkaansa kohti toisia ihmisiä. Pikkukaupungissa ollaan kauhuissaan kun tämä vauhdilla kasvava pinkki mönjäke tekee tuhojaan.


Tämä vuoden 1988 Valuva kuolema on uudelleenversionti vuoden 1958 The Blobista, jota en valitettavasti ole vielä nähnyt. Tämän remakenkin näin nyt vasta ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että olen aika innoissani siitä! Se oli kaikinpuolin viihdyttävä ja kekseliäs kauhupätkä, ei olisi heti uskonut, että pelkästä omituisesta mönjästä saa näinkin toimivan idean elokuvalle. (En tosin tiedä kuinka paljon kekseliäisyyden pisteistä menee sille alkuperäiselle versiolle, mutta kuitenkin.) The Blob on sopivan vauhdikas elokuva ja tässä on myös oikein näyttäviä tehosteita, erityisesti liman aikaansaamat tuhot olivat hienon näköisiä. Näyttelijöistäkään en keksi pahaa sanottavaa, ne olivat varsin passeleita tämän tyyppiseen leffaan. Nyt on ollut vähän turhan hyviä elokuvia kerta toisensa jälkeen ja joudun toistamaan itseäni, mutta: The Blob on erittäin hauskaa katsottavaa ja hyvin viihdyttävä kauhuleffa. 

Oct 25, 2015

You solved the box, we came. Now you must come with us, taste our pleasures.

Kolmannen elokuvan paikan otti Clive Barkerin Hellraiser (1987), joka perustuu Barkerin The Hellbound Heart -novelliin. Frank (Sean Chapman) on avannut talonsa vintillä mystisen ulkomailta tuomansa rasian, jonka ansiosta mies vetäistiin helvettiin. Tietämättöminä tästä Frankin veli Larry (Andrew Robinson) ja tämän vaimo Julia (Clare Higgins) muuttavat taloon. Larryn vuodatettua verta ullakolla haavan saatuaan, herääkin Frank osittain eloon. Helvetissä riutunut mies tarvitsee ihmislihaa palatakseen maan pinnalla ja Julia tuntee Frankia kohtaan suurta vetoa ja päättää auttaa asiassa. Samalla taloon tulee vierailulle Larryn tytär Kirsty (Ashley Laurence), joka näkee omin silmin vintillä tapahtuvat kauheudet.


Näin Hellraiserin itseasiassa ensimmäistä kertaa juuri eräänä Halloweenina. Oli vuosi 2000 ja järjestin ihan ensimmäiset Halloween-juhlani ystäville ja ohjelmassa oli mm. tämän Hellraiserin katsomista veljeltäni lainatulta VHS-kaseltilta! Monille vieraille leffa oli vähän liian jännä, mutta itse tietysti ihastuin tähänkin kauhuelokuvaan. Hellraiser onkin mielestäni erittäin toimiva kauhuleffa, sen tunnelma on oikeasti aika pelottava, josta iso kiitos menee muuten musiikkipuolelle. Leffassa on myös todella paljon hienoja hahmoja, Barkerin luomat Kenobiitti-demonit kun ovat aikamoisen erikoisen ja näyttävän näköisiä otuksia. Tunnetuin on tietysti naulapäinen Pinhead, jota esittää niin tässä ensimmäisessä kuin myöhemmissä osissa erinomaisen hyytävä Doug Bradley. Jatko-osia tosiaan Hellraiserilla on melkoisesti; laskutavasta riippuen seitsemän tai kahdeksan (palataan näihin vielä myöhemmin tämän kauhuputken aikana). Kovin herkille ihmisille en tosiaan tätä lähtisi suosittelemana ihan jo sen jännittävyyden vuoksi, mutta sen lisäksi tässä myös viskotaan aika surutta verta, suolenpätkiä ja muuta kivaa. Hellraiser on siis mielestäni kaikinpuolin onnistunut kauhuelokuva, jonka jaksaa katsella aina vain uudestaan.

Oct 23, 2015

We accidently summoned demons who used to rule the universe to come and take over the world.

Toinen katsomani kauhuelokuva oli The Gate (1987). Kaverukset Glen (Stephen Dorff) ja Terry (Louis Tripp) pitävät hauskaa Glenin vanhempien ollessa matkoilla, kun lapsenvahtinaan heillä on vain juhlimisesta pitävä Glenin sisko Al (Christa Denton). Perheen pihasta on aiemmin kaadettu suuri puu, jonka seurauksena maahan on ilmestynyt suuri kuoppa. Pojat innostuvat tutkimaan kuoppaa ja pian he saavatkin kivan pienen yllätyksen, sillä puu on peittänyt portin helvettiin ja nyt kuopasta hyppii demoneja silmille!


Ajattelen aina ennen näitä kauhuputkiani, että tällä kertaa katselen paljon uusia elokuvia (tai siis paremminkin sellaisia, joita en ole aiemmin nähnyt), mutta aina vaan päädyn niiden jo useampaan kertaan katseltujen elokuvien pariin. Tämän The Gaten olen siis myöskin nähnyt aiemmin, mutta itseasiassa vain kerran ja siitäkin on jo monta vuotta aikaa, enkä muistanut elokuvasta kovinkaan paljon. Sen muistin, että pidin siitä ja lähdinkin aika korkeilla odotuksilla katsomaan sitä tälläkin kertaa. Ja pidin elokuvasta myös tällä kertaa! The Gatessa on paljon hyviä juttuja ja pidän erityisesti elokuvan tunnelmasta, se on mukavan jännittävä ihan alusta asti. Sen alku Glenin painajaisen muodossa on mielestäni itseasiassa erittäin hieno aloitus elokuvalle. Tunnelman lisäksi leffa on myös näyttävän näköinen erikoisefekteineen, vaikka ne pikkuruiset demonit hieman huvittavatkin. Tuohon alla olevaan traileriin on muuten aika hyvin poimittu kaikki The Gaten toimintaosuudet, sillä ihan tuollaista tykitystä se ei tosiaan ole. Paikoitellen tämä on oikeastaan vähän puuduttavakin, mutta sitten kun päästään asiaan, on The Gate erittäin viihdyttävää katseltavaa. Suosittelen vähemmän yllättävästi tätä elokuvaa 80-luvun B-kauhun ystäville!

Oct 22, 2015

Look at her. I would die for her. I would kill for her. Either way, what bliss.

Tämän vuoden kauhuputken sai aloittaa vanha kunnon The Addams Family (1991)! Kauhuperhe Addams on yhä murheellinen kun Gomezin veli Fester on kadonnut 25 vuotta aiemmin. Eräänä päivänä Festeriltä näyttävä huijari päätyy synkän kartanon ovelle esittäen olevansa kauan kadoksissa ollut veli. Perhe ottaa tämän lämpimästi vastaan, mutta pian kuitenkin epäilykset alkavat herätä, eikä huijarillakaan ole helppoa, sillä tässä Addamsin perheessä väkivalta ja kidutus ovat suurta hupia.

 

Tämä Perhe Addams on vanha suosikkini, jonka olen nähnyt lapsesta lähtien lukuisia kertoja vuosien varrella. Nyt taas viime kerrasta oli vierähtänyt useampi vuosi, joten oli korkea aika kaivaa se esille ja vaikka tämä ei nyt ehkä ole mitään kauheinta kauhua, niin kyllä tämä teemansa puolesta vaan sopii kauhuputken elokuvaksi. Addamsin perhehän esiintyi ihan ensimmäistä kertaa vuonna 1938 sarjakuvassa The New Yorker -lehdessä, jossa hahmojen luoja Charles Addams julkaisi usean vuoden ajan sarjiksiaan. 60-luvun puolivälissä pyöri tv-sarja The Addams Family, joka nosti hahmot suuremman yleisön tietoisuuteen. Sitten tuli niin animaatiosarjaa kuin uutta näyteltyä tv-sarjaa, lähes joka vuosikymmenelle omansa. Tämä -91 vuoden elokuva oli perheen ensimmäinen kerta valkokankaalla ja se sai myös jatkoa. Myöhemmin hahmoista on vielä ilmestynyt vaikka mitä jännää, kuten musikaali, jonka kävin itsekin katsomassa joitakin vuosia sitten New Yorkissa. Ei voi siis kiistää, etteikö Addamsin perhe olisi jaksanut viihdyttää jo vuosikymmenien ajan yleisöä, enkä minä ole poikkeus. Tämä elokuva toimii myöskin erittäin hyvin, se on sopivan synkkä, mutta kuitenkin vain hauskalla tavalla. Huumori siinä on melkoisen mustaa, mutta kuitenkin kesyä ja lapsillekin sopivaa. Sen näyttelijät ovat erinomaisia kaikista sivurooleista lähtien, puhumattakaan pääroolien palkituistakin esittäjistä: Huston ainakin näyttää täydelliseltä Morticialta, Raul Julia toimii Gomezin roolissa erinomaisesti, Lloyd hauskuuttaa kuten aina ja nuori Christina Ricci Wednesdeyna toimii ehkä jopa parhaiten kaikista hahmoista. Juonellisesti elokuva on myöskin ihan viihdyttävä ja yllättäväkin - ainakin sillä ensimmäisellä katsomiskerralla. The Addams Family oli varsin oiva ja sopivan synkeä aloitus tämän vuoden kauhuputkelle!

Oct 14, 2015

I ASSURE YOU; WE'RE OPEN!

Sain näin "hieman" jälkijunassa vielä yhden synttärilahjan:


Siinähän ovat siis Silent Bob, Jay, Randal sekä Dante, eli setti hiljattain julkaistuja hienoja Clerks-figuureja! Hauska yksityiskohta näissä on se, että figuurit ovat täysin mustavalkoisia, kuten se itse elokuvakin tietysti oli. Aion myös (monien keräilijöiden kauhuksi) avata nämä pakkaukset, sillä figuurien mukana tuli Quick Stop Groceries ja RST Video -taustat, jotka haluan tietysti kasata. Jos elokuva ei ole jollekin tuttu, niin Clerks. on tosiaan ohjaaja Kevin Smithin ihan ensimmäinen, ja varmasti myös ikuisesti paras, elokuva. Muutama vuosi sitten kirjoittamani arvostelun siitä voi käydä lukemassa täältä


Sitten näin loppuun vielä hieman ilmoitusluontoista asiaa. Perinteisestihän olen pitänyt halloweenin aikoihin kaksi viikkoa kestävän kauhuputken, jolloin olen katsellut vähintään yhden kauhuelokuvan päivässä ja myös joka päivä kirjoittanut katsotuista elokuvista tänne blogiinkin. Aion toki kauhuilla tänäkin vuonna, mutta hieman eri säännöin. En tule katsomaan tai kirjoittamaan ihan joka päivä, MUTTA kauhuputki kestää tällä kertaa jopa kolme viikkoa! Näin ollen katseltujen leffojen määrän ei pitäisi ainakaan mitenkään merkittävästi laskea. Ja mikä parasta, aloitan tämän jo heti ensi viikolla! Olen itse aika innoissani taas kerran ensinnäkin siitä kauhun katselusta ja toisekseen siitä, että saadaan ainakin hetkellisesti jotain eloa tämänkin blogin arvosteluihin. (Edellisten vuosien halloweeneilyt löytyvät yllättävästi tunnisteella halloween.)

Oct 7, 2015

But you could totally be Turbo Kid.

Kävin katsomassa Rakkautta & Anarkiaa -festareilla kanadalaisen post-apokalyptisen elokuvan nimeltään Turbo Kid (2015). On tulevaisuuden vuosi 1997 ja yksin jäänyt The Kid (Munro Chambers), seikkailee pyörällään ympäriinsä löytääkseen tavaraa vaihdettavaksi veteen. Vettä on hankala saada, sillä inhottava Zeus (Michael Ironside) joukkoineen hallitsee niin veden jakelua kuin muutenkin koko ympäröivää aluetta, Wastelandia. 80-luvun esineiden ympäröimä The Kid lukee vanhoja Turbo Rider -sarjakuvia ja haaveilee olevansa tämän kaltainen sankari. Eräänä päivänä Kidin seuraksi lyöttäytyy innokas Apple (Laurence Leboeuf), jonka kanssa he ystävystyvät ja harjoittelevat taistelua hallitsevia pahiksia vastaan. Pian Kid tekee myös melkoisen löydön, Turbo Riderin asun, jonka ansiosta tämä saakin myös sankarin supervoimat käyttöönsä!


Luettuani seuraavan kuvauksen festareiden sivuilta, oli leffavalintani välittömästi selvä: Turbo Kid on kuin houreinen rakkauskirje 80-luvun kulttileffoille. Se vilisee viittauksia ja väkivaltaa, veri roiskuu litratolkulla splatter-hengessä, ja taustalla pauhaa Le Matos -yhtyeen mainio syntetisaattorisoundtrack. Miten monta hyvää asiaa mahdutettu kahteen lauseeseen! Miten monta hyvää asiaa mahdutettu yhteen elokuvaan! Pidin siis Turbo Kidistä erittäin paljon, tämä on itseasiassa yksi parhaista tänä vuonna näkemistäni elokuvista. Heti aluksi ihastuin sen kasariuteen (vaikka se onkin tehty vuonna 2015 ja sijoittuu vuoteen 1997) sekä siinä kuultuihin erinomaisiin musiikkeihin ja nämä jaksoivatkin ihastuttaa koko elokuvan keston ajan. Veriroiskinnat ja väkivallat olivat kaikessa liioitellussa revittelyssään myöskin oikein mukavaa katseltavaa. Noin ympäristöltään ja hahmoiltaan, nuorisoa lukuun ottamatta, leffa toi aika vahvasti mieleen uuden Mad Maxin (josta en muuten koskaan saanut aikaiseksi arvostelua, mutta pidin siitä erittäin paljon), mutta muutoin en nähnyt  näiden välillä juurikaan yhtäläisyyksiä. Turbo Kidissä oli tuon splatteroinnin ja muun riehakkaamman toiminnan lisäksi myös herkempää ja hauskempaa puolta The Kidin ystävystyessä Applen kanssa. Nämä puolet toimivat mielestäni oikein mainiosti yhteen ja elokuva oli oivallinen kokonaisuus. Turbo Kid oli siis erittäin viihdyttävä pätkä, jota suosittelen lämpimästi erityisesti 80-luvun elokuvien ystäville!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...