Dec 24, 2016

Dec 23, 2016

He decked the bad guys while we slept and waited for Santa.

I'll Be Home for Christmas (2016) kertoo yksinhuoltajaäidistä Jackiesta (Mena Suvari) ja tämän 8-vuotiaasta tyttärestä Graciesta (Giselle Eisenberg). Heidän on tarkoitus jälleen kerran viettää joulu kahdestaan, kun yllättäen Jackie isä (James Brolin) ilmestyykin kuvioihin monen vuoden kateissa olemisen jälkeen. Gracie innostuu joulusta yhdessä vaarin kanssa, mutta Jackie ei lämpene ajatukselle vanhojen haavojen vuoksi. 


Tästä oli yritetty tehdä sellainen erittäin symppis jouluelokuva: on kiireinen yh-äiti, jolla on huono poikaystävä ja huonot välit omaan isään. Sitten on tuo reppana tytär, jolla ei ole ollut kunnon isähahmoa, eikä sen paremmin isoisähahmoakaan. Valitettavasti symppistely välittyi minulle osaksi vain yrityksenä. Tuo pikkutyttö oli mielestäni aika ärsyttävän pikkuvanha, enkä pitänyt tästä näyttelijästä. Mena Suvari Jackie-äitinä oli osittain symppis ja tämän hahmo kehittyi kivasti leffan edetessä. Toisaalta taas tuntui hassulta, että katsojan olisi pitänyt olla sen puolella, että Jackie hyppäsi suoraan uuden miehen mukaan, kun nykyinen ei ollutkaan niin kiva. Kyllähän tätä puolusteltiin näyttämällä mikä "hirviö" nykyinen oli ja kuinka upean mahtava uusi oli, mutta silti. Se mikä tässä leffassa taas onnistui, oli tuo eläkkeellä oleva poliisi, eli Jackien isä, joka oli oikeasti erittäin symppis hahmo (leffan on muuten ohjannut juuri tätä esittänyt Brolin!) ja pelasti osaltaan elokuvaa. Tätä korosti myös mukaan tullut vanha poliisikoira Nose, joka tietysti oli symppis, koska koirat nyt ei oikein muutakaan voi olla. Pidin tässä leffasta siitä, että tässä oli tärkeässä osassa aikuisen tyttären ja isän välit, se oli raikas idea jouluelokuvalle. I'll Be Home for Christmas oli hyvin jouluinen elokuva ja sai joulumielelle, vaikka en sen kaikista puolista pitänytkään. 

Ja kyseessähän on jälleen Hallmarkin leffa, esittelyvideo täällä

Dec 20, 2016

Just once, I'd like a regular, normal Christmas. Eggnog, a fuckin' Christmas tree, a little turkey. But, no. I gotta crawl around in this motherfuckin' tin can.

Die Hard 2 (1990) on Renny Harlinin ohjaama toimintaelokuva. On jouluaatto ja newyorkilainen poliisi John McClane (Bruce Willis) odottaa Washingtonin lentokentällä vaimoaan. Pian miehen huomio kuitenkin kiinnittyy kentällä oudosti käyttäytyviin henkilöihin ja aikansa näitä seurattuaan käy ilmi, että kyseessä on joukko terroristeja, jotka ovat ottaneet haltuunsa koko lentokentän. Ilmassa olevia lentokoneita ei päästetä laskeutumaan ja niissä on lukuisia ihmisiä loukussa, mukaan lukien McClanen vaimo. Lentokenttäpoliiseista ei tunnu olevan tarpeeksi hyötyä, joten McClanen ei auta kuin ottaa ohjat itselleen. 


Eihän siitä ole kuin viisi vuotta aikaa, kun katselin vuoden 2011 joululeffaputkessa ensimmäisen Die Hardin... Tarkoituksena oli kyllä katsella hieman nopeammalla aikataululla myös näitä jatko-osia, mutta olisi saattanut alkaa tylsistyttää, jos nämä olisi katsonut peräkkäin. Die Hard 2 - vain kuolleen ruumiini yli on nimittäin hyvin samanlainen elokuva kuin edeltäjänsä, siinä oikeastaan muuttuu vain tapahtumaympäristö. Aseet räiskii, McClane sankaroi ja letkauttelee one-linereita ja niin edelleen. Lentokenttä oli ympäristönä ihan jännittävä, pahikset pystyivät samalla hallitsemaan niin maata kuin taivasta. Päästiin myös kokemaan jouluista lumimyräkkää pihalla! Die Hard 2 on mielestäni ykkösen tapaan viihdyttävä elokuva, mutta ei yltänyt ihan sen tasolle kuitenkaan. (Katsoin heti perään vielä kolmannenkin osan, jossa oli vähän uutta ideaa ja josta pidinkin enemmän. Se ei kuitenkaan ajoitu jouluun, niin ei siitä sen enempiä nyt.) Varsinaisesti lämpimälle joulufiilikselle Die Hardit eivät saa, mutta hieman vaihtoehtoisena jouluviihteenä ne kyllä toimivat erinomaisesti.

Dec 18, 2016

I don't want to speak ill of your mother on Christmas, but she's nothing but a common street whore.

Four Christmases (2008) kertoo lapsettomasta pariskunnasta Katesta (Reese Witherspoon) ja Bradista (Vince Vaughn). Kumpikaan ei välitä olla perheidensä seurassa ja tämän vuoksi he aina pakenevat jouluiksi ulkomaille, eivätkä he itseasiassa ole ikinä edes tavanneet toistensa vanhempia. Tänä jouluna he kuitenkin joutuvat vierailemaan molempien vanhempien luona, joka tarkoittaa neljää erillistä perhejoulua. Vierailujen aikana Kate ja Brad joutuvat mukaan melkoisiin sotkuihin ja he saavat myös kuulla kaunistelematta nekin tarinat, jotka ovat päättäneet jättää kertomatta toisilleen. 


Tämä Neljä joulua yhdessä päivässä ei ollut minulle ennalta mistään muusta tuttu kuin siitä, etteivät kuulemma Witherspoon ja Vaughn tulleet toimeen kuvauksissa. Reese oli kuulemma liian tosikko ja Vince liian vitsailija. En tiedä onko tämä totta vai ei, mutta molempien maineen tuntien se ei kuitenkaan kuulosta kovin kaukaa haetulta. Four Christmases oli tietyllä tapaa aika perinteinen perhekohellusjoululeffa. Oli mitä erikoisempia hahmoja ärsyttävinä sukulaisina ja siinä keskellä sitten tämä jokseenkin normaalilta vaikuttava pariskunta. Keskeiseksi ideaksi sitten kuitenkin lopulta nousi se, että Kate ja Brad olivat jättäneet kertomatta menneisyydestään melkoisen paljon. Koko onnellisen parisuhteen takana tuntuikin olevan se, etteivät he edes tunteneet toisiaan kunnolla. Sitten kuvioihin tulivat äidit ja isät, jotka lipsauttelivat kaiken mahdollisen näiden menneisyydestä. Pidän tästä leffan ideasta, mutta siihen se sitten pitkälti jääkin. Jokin tässä leffassa tökki pahasti, sen huumori ei naurattanut juuri ollenkaan. Joululeffoista parhaimpia ovat yleensä juuri kohellusleffat, mutta kohellus tässä leffassa ei vain jaksanut naurattaa. Vitsit olivat huonoja ja ehkä siinä myös yritettiin liikaa olla hauskempia kuin ne muut. Lisäksi leffan loppu ihan oikeasti harmitti: tämäkö sen sanoma olikin. Four Christmases ei siis noussut minun joulusuosikkeihin, eikä se saanut millään tapaa joulumielelle, en siis erityisesti suosittele sitä kenellekään. 

Dec 17, 2016

What other time of the year is as magical as this?

A Wish for Christmas (2016) on tv-elokuva ujosta Sarasta (Lacey Chabert), joka saa firman joulujuhlassa tietää, että tämän esimies on ottanut kunnian itselleen Saran keksimästä ideasta. Sara ei uskalla sanoa mitään, mutta pahoittaa mielensä. Sitten tämä törmääkin itse joulupukkiin, joka antaa naiselle yhden toivomuksen, jonka taika kestää 48 tuntia. Sara toivoo rohkeutta ja pian tämä onkin puhunut suunsa puhtaaksi koko työporukalle. Asiat alkavat järjestyä ja ei aikaakaan kun Sara saa ylennyksen ja on matkalla Seattleen firman omistajan Peterin (Paul Greene) kanssa tekemään suuria kauppoja. 


Olin aikeissa tehdä tänä vuonna kunnon joululeffa-arvosteluputken blogiin, mutta sitten huomasin, että olen jo arvostellut noin kaikki jouluelokuvat ikinä! (Yläpalkista löytyy tähdin koristeltu linkki kaikkiin blogin jouluarvosteluihin.) Selailin Netflixin valikoimaa ja lähes ainoat katsomattomat olivat jotain B-luokan romanttisia joululeffoja ihan viime vuosilta, eivätkä ne houkutelleet lainkaan. Jostakin syystä tämä A Wish for Christmas oli saanut poikkeuksellisen hyvät arvostelut niin Netflixissä kuin IMDb:ssä ja päätin antaa sille mahdollisuuden. Hyvin ennakkoluuloisen sellaisen tosin, sillä kyseessä on kuitenkin Hallmark Channelin joululeffa. Itseasiassa A Wish for Christmas ei ollut niin huono kuin pelkäsin, se ei alkanut romanttisena hömpöttelynä vaan hyvin pitkän aikaa leffan kantava idea oli Saran arkuus työelämässä ja sitten tämän yllättävän rohkeuden vaikutus. Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että Saran ja Peterin matkan tulos ei ole pelkästään onnistuneet kaupat, vaan kyllähän nyt jouluelokuvaan pitää romantiikkaa saada - ja sitten elokuva kävikin vähän tylsäksi. Hyvin jouluinen leffa tämä kuitenkin on, joulun taikaa muistetaan korostaa ja yrmyimmätkin  hahmot sen toki löytävät viimeistään leffan lopussa. (En koe tätä spoilaamisena vaan itsestäänselvyytenä!) Pääosan Lacey Chabert on ihan hyvä näyttelijäkin, mutta tämä on jostain syystä jäänyt jumittamaan näihin tv-elokuviin. A Wish for Christmas oli siis mielestäni ihan katsottava jouluelokuva, suosittelen vaikka Hallmark-elokuvien ystäville.

Traileri täällä

Dec 6, 2016

Maximum Halloween 3016, la-su

Night Visions Maximum Halloween huipentui tietysti myös tänä vuonna koko yön kestävään leffateatteri-istuntoon. Osallistuin itse viiden leffan verran, skippasin tällä kertaa siis ensimmäisen ja viimeisen elokuvan. Vikan olisin kyllä itseasiassa jaksanut katsellakin, mutta aamukymmenen jälkeen oli jo kiire sunnuntaipäivän menoihin. Tällä kertaa kaikki yön aikana katsomani pätkät olivat muuten ihan tuoreita vuoden 2016 elokuvia.



Paul ei tunnu pääsevän yli ikävästä erosta ja tämä päättää osallistua hyvinvointileirille, joka edistäisi ikävistä asioista eroon pääsemistä. Leirillä pelkän asioiden puimisen sijaan leiriläiset saavatkin juotavakseen hyvin omituisen makuista juomaa, jonka seurauksena heistä poistuu elävä olio, jota heidän on hoivattava. 


Aikoinaan minun oli vaikeaa käsittää, että Christmas Vacationion Rusty voisi olla Big Bang Theoryn Leonard, nyt taas Johnny Galeckia on hyvin vaikea ajatella minään muuna kuin tuona nörttimiehenä. Vaikka tästä The Master Cleansesta puuttuikin se nörttipuoli, niin muutoin sosiaalisesti hieman kömpelö Paul olisi ihan hyvin voinut ollakin Leonard. Tämä elokuva oli juuri sopivan omituinen, siinä saatiin onnistuneesti myös katsoja kehittämään jonkinlaista tunnesidettä näihin erikoisiin otuksiin sitä mukaa kun leiriläiset kiintyvät niihin. Plussaa elokuva saa muuten myös siitä, että nuo otukset ovat ihan käsityönä tehtyjä. Elokuva piti hyvin mielenkiintoa yllä, ainoastaan ihan loppu vähän lässähti ja se vähän harmitti. Pidin kuitenkin suurimmaksi osaksi The Master Cleansesta ja uskallan myös suositella tätä. Traileria tälle ei näyttäisi olevan, joten: Klippi
_____________


Tyttöporukan oli tarkoitus bilettää mökkirannalla, mutta yksi heistä on kadoksissa. Muut aloittavat juhlinnan ja saavatkin seurakseen Peten. Pian myös kadoksissa ollut Kristy ilmestyy paikalle, mutta täysin alasti, verisenä ja murhanhimoisena! Bilettäjät pakenevat lähellä olevaan mökkiin, mutta harmillisesti mökissä asuva perhe onkin vielä vähän sekopäisempää porukkaa.


Tonight She Comes alkoi aika perinteisellä kauhumeiningillä, jossa kauniit nuoret bilettävät metsässä ja pusikoissa vaanii jokin pahuus. Pikkuhiljaa elokuvaan tuli lisää mausteita ja loppua kohden meno olikin aikamoista revittelyä. Elokuvan ohjaaja oli paikalla näytöksessä ja tämä kertoi, että tavoitteena olikin saada joistain kohtauksista mahdollisimman järkyttäviä. Ihan lopussa olikin sellaisia materiaalia, joita ei ehkä ihan herkkävatsaisimmille viitsisi suositellakaan! Pidin Tonight She Comesissa siitä, että sen tarina kehittyi koko ajan oudommaksi ja siinä sai yllättyä useampaankin kertaan, tämä puoli piti varsin hyvin mielenkiinnon yllä. Elokuvasta sai myös hyvät naurut, ja sitten taas sujuvasti siirryttiin johonkin ällöttävyyteen. Ohjaaja kertoi myös avoimesti olevansa suuri kauhufani ja käyttäneensä lukuisia vanhoja elokuvia inspiraationa tähän omaan teokseensa, joka myös näkyi lopputuloksessa. Tonight She Comes oli varsin mielenkiintoinen tuore kauhuelokuva. Traileri
_____________


1974 (2016)

On vuosi 1974 ja meksikolainen pariskunta Altair ja Manuel ovat päättäneet ikuistaa onnellista elämäänsä filmikameralla. Pian he huomaavat, että mitä omituisempia asioita alkaa tapahtua heidän ympärillä ja myös Altairin käytös muuttuu kummalliseksi. Manuel huolestuu yhä enemmän, kun Altair tilaa ison läjän mustia tiiliä ja rakentaa niistä oven malliset muurit makuuhuoneen sekä kellarin seiniä vasten. 


Tämä 1974 on tosiaan ihan tuore meksikolainen elokuva, mutta se on toteutettu niin, että se näyttää 70-luvulla kotikameralla kuvatulta. Ja elokuva tosiaan oli kokonaan näillä käsikameroilla kuvattu, eli katsoja näkee sen, mitä Manuel nyt sattuu kameraansa ikuistamaan. En itse ollenkaan ole tämän kuvaustyylin ystävä, kyllä se silloin aikoinaan uutena juttuna oli ihan jännä, mutta nyt se on lähinnä vain häiritsevä tekijä. Muutoinkin tässä leffassa käytettiin vähän turhan kuluneita säikyttelyjä, kuten yllättäen kuvaan ilmestyvä nainen, jolla roikkuu silmillä pitkät mustat hiukset. Kyllähän se sai nytkin yleisön säpsähtelemään, mutta jotakin uutta olisi kiva nähdä. Oli tässä leffassa kuitenkin koko ajan hyvä jännittävä tunnelma. Positiivista oli myös tuo hyvin uskottava 70-lukulaisuus, välillä pääsi unohtumaan se, että tämä tosiaan on ihan tuoretta materiaalia. Valitettavasti se puoli ei kuitenkaan pelastanut elokuvaa ja tuomioni on, että 1974 on monesti tehty ja nähty leffa. Traileri
_____________


31 (2016)

On Halloween ja karnevaaliryhmä matkustaa autollaan Amerikan syrjäseuduilla. Kesken matkan heidät kaapataan suureen rakennukseen ja kerrotaan, että he ovat nyt osa suurta peliä. Pelin nimi on 31 ja heidän ainoa tehtävänsä on selvitä hengissä seuraavan 12 tunnin ajan. Pelinappuloiksi pistetään lisäksi myös mitä erikoisempia murhanhimoisia psykopaatteja, joita vastaan heidän on taisteltava.


Odotin tätä Rob Zombien uusinta leffaa aika innolla, sillä pidän miehen elokuvista ja tyylistä muutenkin. Ja olihan se tämän ominainen tyyli selvästi näkyvillä myös tässä. Valitettavasti 31 ei vain millään tapaa erottunut Zombien aiemmista elokuvista ja suoraan sanoen minua alkoi kyllästyttää kesken leffan. Leffan idea ei myöskään ollut kovin uusi, olen nähnyt jo aika monta kertaa elokuvan, jossa ihmiset pelinappuloina lukittuna suljetussa tilassa vaaran kanssa. Eikä tässä sitä tehdä mitenkään paremmin. Miehen aiemmissa leffoissa on myös onnistuttu jossain määrin shokeeraamaan raakuuksien kanssa. Ja kyllähän tässä 31:sessä goreilu oli yhtä näyttävää kuin ennenkin, verta ja suolenpätkiä roiskittiin, oli likaista ja ällöttävää. Mutta sekin on vaan jo niin nähty. Ja myöskin Zombien vaimo pääosassa on jo niin nähty... Ikävä kyllä 31 ei siis tehnyt vaikutusta, kyllästyin. Traileri
_____________



Aikuisten veljesten Gordonin ja Johnin isä on kadonnut jo vuosia sitten ja nyt heidän on määrä tyhjentää isän vanha videokauppa. Veljekset kuitenkin löytävät kaupan perähuoneesta erikoisen näköisen lautapelin, johon kuuluu myös videokasetti. He päättävät aloittaa pelin ja huomaavat pian, että tämä onkin paljon enemmän kuin peli. Samaan aikaan lähiseuduilla alkaa nimittäin ilmaantua onnettomuuksia, joilla on selvä yhteys peliin. Peli on kuitenkin pelattava loppuun, sillä vaikuttaa siltä, että pelillä on jokin yhteys isän katoamiseen.


Beyond the Gates oli yön elokuvista ehdoton suosikkini, eikä se oikeastaan yllättänyt. Lainaus Night Visionsin sivuilta elokuvan kuvauksesta: Beyond the Gates näyttää elokuvalta, jonka Stuart Gordon, Sam Raimi tai Joe Dante olisivat tehneet 1980-luvulla ja lyöneet pakkaseen jälkipolvien löydettäväksi. Lisäksi elokuvan kuvauksessa mainitaan Lovecraft ja John Carpenter, joten odotukseni olivat melkoisen korkealla jo ennen elokuvaa. Onneksi ei tarvinnut pettyä! Tässä todellakin oli mainiota kasarifiilistä niin niiden videokasettien, syntikkamusiikkien kuin myös erikoistehosteiden suhteen. Juoni oli sopivan jännittävä ja viihdyttävä, oli mielenkiintoista seurata miten Jumanji-henkinen peli etenee tv-ruudulla pelin hengettären (Barbara Crampton) johdolla. Beyond the Gates oli siis varsin mainio kunnianosoitus kasarikauhulle ja suosittelen elokuvaa suuresti! Traileri

Dec 4, 2016

Maximum Halloween 3016, perjantai

Perjantaina kävin katsomassa Night Visions Maximum Halloween 3016 -festareilla vain yhden elokuvan, mutta se oli tarkkaan valittu. Kyseessä oli nimittäin Kevin Smithin uusin elokuva Yoga Hosers (2016)! Pidin muutama vuosi sitten täällä blogissakin Kevin Smith -putken, linkit arvosteluihin löytyy täältä. Mieheltä on tässä välissä ilmestynyt yksi elokuva, Tusk (2014), josta pitäisikin vielä kirjoittaa jossain välissä. Tämä Yoga Hosers on itseasiassa jonkinlainen jatko-osa Tuskille (tai paremminkin spin-off) ja tästä on tarkoitus tulla trilogia.


Kanadalaiset 15-vuotiaat kaimat Colleen M. (Harley Quinn Smith) ja Colleen C. (Lily-Rose Depp) ovat erittäin koukussa älypuhelimiinsa ja valokuvien ottamiseen niillä. Valitettavasti heidän täytyy kuitenkin puhelimien näpyttelyn lisäksi käydä koulussa ja töissä Colleen C:n isän kaupalla. Eräänä iltana kaupan sisälle nouseekin maan sisältä pahuus pienten natsibraatwurstien muodossa! Tytöt pääsevät käyttämään joogaoppejaan taistellessaan pahuutta vastaan ja saavat myös avukseen legendaarisen ihmismetsästäjä Guy Lapointen (Johnny Depp).


Yoga Hosersia vaivaa hieman sama asia kuin Jersey Girliä. Kevin Smith teki Jersey Girlin rakkaudenosoitukseksi pikkutytölleen Harley Quinnille ja nyt vuosia myöhemmin mies halusi tehdä vähän vanhemmaksi kasvaneelle tytölle ikioman elokuvan - eikä sillä niin väliä kuinka hyvä siitä tulee. Yoga Hosersissa Harley Quinn saa pitää hauskaa parhaan kaverinsa kanssa, he laulavat ja nauravat yhdessä. Onhan tämä myös ihan kunnon perhe-elokuva, siinä on Smithin perheestä isän ja tyttären lisäksi mukana myös äiti Jennifer Schwalbach (ja tietysti myös liki perheeseen kuuluva Jason Mewes). Bestis Lily-Rosen perhe on myös elokuvassa kokonaisuudessaan mukana, isä Deppin lisäksi nähdään äiti Vanessa Paradis sekä veli Jack. Valitettavasti elokuva ei vain missään mielessä ole Kevin Smithin parhaimmistoa. Siinä on omat hyvät puolensa, kuten olen monesti kertonut, pidän Smithin huumorista ja tässä  leffassa on myös hauskoja vitsejä. Suurin osa hahmoista ei vain mielestäni toiminut, pääosissa olevat tytöt vaikuttivat liian paljon olevan ihan vain omia itsejään pitämässä hauskaa, en ole vakuuttunut kummankaan näyttelijäntaidoista. Johnny Depp osaa toki näytellä, mutta tämän hahmo ei toiminut Tuskissa sen paremmin kuin tässäkään. Ja vaikka pidänkin yleensä kaikenlaisesta outoiluista, niin Yoga Hosersin outoilu ei oikein tehnyt vaikutusta. En sanoisi tätä täysin huonoksikaan elokuvaksi, kyllä sen kerran katseli mielenkiinnolla ja oli se ihan viihdyttäväkin. Valitettavasti Yoga Hosers kuitenkin jäi Kevin Smith -asteikoilla ihan sinne häntäpäähän.

Nov 18, 2016

Maximum Halloween 3016, torstai

Sen suuremmitta selittelyitä halloweenin kauhuleffailut jäivät blogin osalta väliin tällä kertaa, mutta Night Visionsin Maximum Halloweenia ei sovi jättää huomiotta tänäkään vuonna. Aloitin festarit torstaina ja niinkin hienosti kuin The Evil Dead -trilogian merkeissä! Lähes kuusi tuntia putkeen Evil Deadia leffateatterissa oli juuri niin mahtava kokemus kuin miltä se kuulostaa. Nyt on vieläpä juhlavuosi, sillä ensimmäisen Evil Deadin julkaisusta on tänä syksynä 35 vuotta aikaa!


Sam Raimin leffatrilogian ensimmäisessä osassa The Evil Dead (1981) viiden nuoren porukka lähtee mökkeilemään syrjäseuduille. Mökillä alkaa tapahtua omituisuuksia heidän löydettyä kellarista ihmislihasta tehty Necronomicon-kirja. Yksi toisensa jälkeen heidät valtaa pahuus ja lopulta yksi nuorista, Ash (Bruce Campbell), taistelee yksin riivattuja vastaan. Toisessa osassa Evil Dead II (1987) Ash on taas samaisella mökillä, mutta tällä kertaa tyttöystävän kanssa kaksin. Ja taistelu riivattuja vastaan jatkukoon. Kolmannessa osassa Army of Darkness (1993) Ash päätyykin keskiajalle kamppailemaan moottorisahakätensä kanssa pahuutta vastaan.


Aika moni tuntuu olevan sitä mieltä, että sarjan toinen osa on kaikista paras, mutta itse kyllä pidän sitkeästi eniten ykkösestä. Mutta jatko-osat eivät todellakaan jää kauan tästä. (Kuten ei myöskään uudehko tv-sarja Ash vs Evil Dead, mutta ei siitä nyt enempää.) Itseasiassa näiden leffojen tyyli muuttuu hieman aina seuraavassa osassa. Ensimmäinen Evil Dead on selvästi eniten kauhua, vaikka siinäkin on jo ripaus huumoria. Kuitenkaan siinä ei vielä esimerkiksi Bruce Campbell näytä huumoripuoltaan juurikaan, jota on sitten huomattavasti enemmän jo kakkosessa. Kolmas osa ottikin jo reilusti välimatkaa kauhuun ja on oikeastaan silkkaa komediaa. Ensimmäisessä osassa minuun vetoaa sen kotikutoisuus, leffa on tehty äärimmäisen pienellä budjetilla ja ns. kaveriporukalla. Siinä on myöskin oikeasti hyvää kauhutunnelmaa ja se on kekseliäs. Kakkosen parhaita puolia taas mielestäni on sen kunnon veriroiskinnat ja se, että Bruce Campbell pääsee nyt näyttämään persoonaansa ja taitojaan myös slapstick-komedian saralla. Kolmosessa sitten pelataankin lähinnä tuolla tutulla persoonalla ja sen lukuisilla one-linereilla. Army of Darknessissa on myöskin selvästi eniten seikkailuhenkisyyttä. Kaikki nämä elokuvat ovat ihan äärimmäisen viihdyttäviä, kukin omalla tavallaan. 

Oli tosissaan erittäin siistiä päästä näkemään nämä ihan valkokankaalta. Vaikka toki uusinta uutta elokuvaa, sellaista vieläpä joka tuskin päätyy yleiseen levitykseen, on myös kiva nähdä festareilla, niin kyllä vain nämä vanhat klassikot alkuperäisiltä keloiltaan katseltuna ovat mielestäni se leffafestareiden hienoin juttu. Näitä lisää!

Oct 9, 2016

Mitä kuuluu leffahyllylle?

On aika esitellä leffahyllyssä tapahtuneita muutoksia ja alla oleva kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa.


Uusi koti mahdollisti paremmat tilat elokuville ja olohuoneen suunnittelu lähtikin pitkälti liikkeelle siitä, että miten leffahyllyt saa parhaiten aseteltua. Hyllyjä oli myös hankittava pari lisää, kun kerran tilaa oli. Ja sitten hankin ihan hirveän määrän elokuvia lisää, jotta saan uudet hyllyt täyteen! No ei vaan, kodin toinenkin asukas sattuu olemaan leffaintoilija ja sieltä tuli melkein samanlainen määrä elokuvia hyllyyn. Joitakin samojakin leffoja toki oli, mutta tässä kokonaismäärässä se ei ihan hirveästi tuntunut. Hyllyssä on nyt aakkosjärjestyksessä ensin DVD:t, sitten Blu-rayt ja lopuksi tv-sarjat. Hyllyn päältä löytyy vanhat tutut oheistuotteet, jotka ovat saaneet muutaman lisäyksen myös. Itse elokuvia on nyt tosissaan lähes tuplasti ja hyllyissä ainakin toimintaleffojen määrä nousi noin 100 %. Tekeillä on listaus kaikista hyllyssä olevista elokuvista, joka päivittyy joskus tulevaisuudessa tänne.


Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä tästä olohuoneesta kunnon leffateatteri isolla valkokankaalla. Se oli kuitenkin hieman liian hankalaa toteuttaa ainakin tässä vaiheessa, niin hankittiin vain uusi isohko televisio (60"). Leffateatterimaisuutta yritettiin kuitenkin luoda punaisilla verhoilla ja matolla. Hyvältä näyttää näinkin omasta mielestäni!


Sep 28, 2016

Kaksi kotimaista

Katson kotimaisia elokuvia hyvin vähän. Melkein voisi sanoa, että en katso kotimaisia elokuvia lainkaan, sillä edellisen katsomisesta on varmaankin useampi vuosi. Minulla ei varsinaisesti ole mitään niitä vastaan, mutta ne eivät vain erityisemmin houkuttele ja tulee helpommin valittua jotakin muuta katsottavaksi. Nyt syksyllä kävikin sitten hassusti ja näin yhden viikon aikana KAKSI suomalaista elokuvaa - ja vieläpä ihan leffateatterissa! Tällä kertaa aiheet olivat vain ihan liian kiinnostavia ohitettavaksi. 

Bodom (2016)

Taneli Mustosen ohjaamassa elokuvassa vuonna 2016 neljä nuorta suuntaa Bodominjärven rannalle juuri siihen tiettyyn paikkaan, jossa vuonna 1960 tapettiin kolme nuorta heidän nukkuessaan. Nykynuoret aikovat nyt ratkaista tämän vuosikymmeniä vanhan mysteerin toistamalla samat kuviot, mutta yön pimetessä tapahtumat alkavat olla turhankin samanlaisia ja nuoret päätyvät osaksi verilöylyn uusintanäytöstä.


Olen erittäin kiinnostunut kaikista selvittämättömistä murhamysteereistä ja Bodominjärven murhat on Suomessa tapahtuneista varmaan tunnetuin tapaus. Olen lukenut ja katsonut kaiken aiheeseen liittyvän mikä kohdalle on sattunut. Viime kesänä tuli jopa vihdoin käytyä ihan siellä paikan päällä ihmettelemässä. Joten olihan se tämä uusi suomalainen teinikauhu mentävä katsomaan, vaikka kaikki varoituskyltit huusivatkin, että älä tee sitä, tulet katumaan tätä tekoa. Ja niin muuten kadutti, olin elokuvan ensimmäisillä minuuteilla ihan varma, että tulin erehdyksissäni katsomaan Salkkari-leffaa. Yritin olla keskittymättä niihin kerrassaan kökköisiin dialogeihin ja näyttelijöiden huonouteen, jossakin vaiheessa onnistuinkin sitten totuttamaan itseni siihen. (Eipä ole ensimmäinen teinikauhu, jossa on kökköä näyttelemistä...) Olihan tässä elokuvassa kuitenkin yritystä. Siinä oli perinteistä säikyttelyä ja jänniä juonenkäänteitä, ja se myös näytti paikoitellen ihan hienolta. Toisaalta oli myös  yritetty hieman liikaakin ja jotkut käänteet tuntuivat turhilta, olisi pitänyt osata lopettaa ajoissa. Loppufiilis Bodomin jälkeen oli kuitenkin hienoisesti positiivisen puolella, ei se ollutkaan ihan surkea. On sitä tullut katseltua paljon huonompiakin kauhupätkiä!


Huomion arvoista on muuten, että vielä loppuvuodesta pitäisi ilmestyä toinenkin Bodom-leffa, nimittäin uusiseelantilainen Lake Bodom

-----



Tuukka Temosen ohjaama elokuva kertoo Apulanta-bändin tarinaa 90-luvun alkuvuosilta. Teini-ikäiset Toni Wirtanen, Antti Lautanen ja Simo Santapukki perustavat punk-bändin, johon tulee mukaan myös amerikkalainen vaihto-oppilas Mandy. Ongelmainen Tuukka Temonen liittyy lopulta bändiin Mandyn lähdettyä takaisiin kotimaahansa. Pian Antti jää pois ja bändin tulevaisuus on vaakalaudalla. Samalla kaikilla on omat ongelmansa perheiden ja ensirakkauksien kanssa ja myös lama-ajan vaikutukset heijastuvat nuoriin. 


Olin ala-asteella koulun kovin Apulanta-fani, tai ainakin halusin olla. Kun levy nimeltään Ehjä ilmestyi, sai Backstreet Boysit jäädä lopullisesti, olin löytänyt Musiikin. Apulanta-fanitukseni kesti 90-luvun puolivälistä vuosituhannen loppuun. Sitten se vain lopahti, eikä bändin uusi tuotanto enää jaksanut kiinnostaa. Toki näitä 90-luvun levyjä ja biisejä tulee yhä fiilisteltyä, eikä mikään muu musiikki ei tuo niin elävästi mieleen varhaisteini-ikääni. Saatuani kuulla Apulanta-elokuvasta, joka sijoittuu nimenomaan bändin varhaisiin vuosiin, oli se päästävä näkemään. Siitä huolimatta, että olin kuullut tästä ennakkoon suurimmaksi osaksi haukkuja ja että olin itsekin varma, että se on huono. Olin kuitenkin suurimman osan elokuvasta ällistynyt. Miten ihmeessä nuo pojat voivat näyttää, kuulostaa ja elehtiä täysin samalla tavalla kuin Toni, Sipe ja Tuukka nuorina! Jos Bodomissa suurin pettymys olivat näyttelijät, niin tässä Apulanta-leffassa näyttelijät olivat ihan parasta antia. Teit meistä kauniin oli ainakin minulle hieno trippi menneisyyteen, oli huippua nähdä joku vanhasta lehdestä tuttu valokuva ja saada sille kokonainen tarina taakse. Temonen pystyi myös kertomaan tarinan uskottavasti, sillä mies on itse ollut kokemassa nämä hetket. Muutenkin pidin erityisen paljon tuosta todentuntuisesta 90-luvun alun fiiliksestä. Ilmeisesti elokuva ei kuitenkaan anna niin paljon niille, joilla ei ole yhteistä historiaa Apulannan kanssa, mutta kaltaisilleni entisille tosifaneille suosittelen tätä ainakin suuresti. Haluaisin oikeastaan nähdä sen jo uudestaan, jotta pääsee taas sukeltemaan 90-luvun muistoihin.

Aug 25, 2016

I'll be back.

Voi kun ehtisi edes yhden elokuvan joskus katsella. 


 (Elämä pyörii hetken muuton ja remontin ympärillä. Aion kyllä vielä joskus katsoa elokuvan!)

Jul 22, 2016

How's it going? I'm Bill, this is Ted. We're from the future.

Bill & Ted's Excellent Adventure (1989) on elokuva teini-ikäisistä kaveruksista, joille ei maistu koulunkäynti. Nyt kuitenkin laiskottelu on kostautumassa, sillä pojat eivät ole läpäisemässä historian kurssia ja Tedin (Keanu Reeves) isä ilmoittaa, että siinä tapauksessa poika lähtee armeijaan. Billin (Alex Winter) ja Tedin onneksi tulevaisuudesta pölähtääkin paikalle Rufus (George Carlin), joka antaa aikakoneensa poikien käyttöön, jotta he pääsevät vierailemaan tärkeiden historiallisten henkilöiden luona ja saavat aikaan kunnollisen historian esitelmän. 


Olen metsästänyt tätä Billin ja Tedin uskomaton seikkailu -dvd:tä jo useamman vuoden ajan, mutta en ole törmännyt siihen aiemmin. Nyt se sitten osui kohdalle mökkikaupungissa muutaman neliön kokoisella minikirppiksellä ja hinnaksi oli asetettu viisikymmentä senttiä, kelpasi! Kyseessä on hieman erilainen teinileffa kuin aiemmat esittelemäni, vaikka tässä toki teinejä onkin ja eletään myös high school -maailmassa, niin tässä on myös ripaus kunnon seikkailua. Eikä seikkailu tosiaan rajoitu vain koulun ja ostoskeskuksen välille, vaan aikakoneella matkataan moikkaamaan mm. Napoleonia ja Beethovenia näiden nurkille. Leffassa riittää koko ajan toimintaa ja voin vaikka vannoa, ettei tämän parissa pääse tylsistymään. Olen aina tykännyt tästä, se on hyvin viihdyttävä ja hauska pätkä, niin ja minulle Keanu Reeves on ikuisesti juuri Ted - Matrixeista ja Speedeistä huolimatta! Sekä Reeves että Alex Winter ovatkin tässä erittäin uskottavia tyhjäpäisinä teinipoikina. Myöskin historiallisia henkilöitä hyödynnetään hauskalla tavalla, mitä esimerkiksi Tšingis-kaani tekisikään päästessään pyörimään 80-luvun urheilukauppaan?! Elokuvassa on myös ihan kivasti toteutettu tuota aikahyppelyä, niin kauemmalla aikavälillä kuin vaikka edellisen ja seuraavan päivän välillä. Bill & Ted's Excellent Adventure on siis nimensä mukaisesti erinomainen teiniseikkailu, joka kestää lukuisia katselukertoja. 

Jul 20, 2016

I can't believe this. They fucking forgot my birthday.

Sixteen Candles (1984) kertoo 16 vuotta täyttävästä Samanthasta (Molly Ringwald), jonka perhe unohtaa täysin tämän tärkeät synttärit. Alakuloinen tyttö haaveilee koulun suositusta urheilijapojasta Jakesta (Michael Schoeffling), joka tietysti seurustelee suositun vaaleaverikön kanssa. Samanthaan on sen sijaan ihastunut nörttipoika (Anthony Michael Hall), jolla hormonit hyrräävät pahemman kerran. 


Tämä Synttärit ei ole koskaan ollut suosikkini kasariteinileffoista. En siis koskaan ole ajatellut sitä millään tavalla huonona elokuvana, mutta se vain on vähän sellainen, joka meinaa unohtua (kuinka osuvaa), vaikka olen nähnyt sen lukuisia kertoja. Nytkin yllätyin erittäin positiivisesti, sillä tämä oli huomattavasti parempi kuin odotin ja voisin ihan hyvin mainita jatkossa myös tämän kasarisuosikkieni listalla - kunhan muistan. Sekä Molly Ringwald että Anthony Michael Hall tullaan varmasti ikuisesti parhaiten muistamaan näistä teinileffoistaan, molemmat esiintyivät lukuisissa ja olivat aina jollain tapaa samanlaisissakin rooleissa. Hallia on vaikea ajatella minään muuna kuin hassuna nörttipoikana ja Ringwald on taas se kiltti  ja kunnollinen tyttö, jonka sisällä kuitenkin kuplii.  Nämä John Hughesin teinileffat (joista Sixteen Candles on muuten ensimmäinen) ovat aika kilttejä, näissä ei retostella seksillä tai viljellä kirosanoja. Siksi tuo angstisen Samanthan painokas (tämän tekstin otsikkoonkin poimittu) f-sanan käyttö suorastaan ilahdutti. Se oli niin epäsopivaa! Elokuvan parhaita puolia ovat ehdottomasti hyvät hahmot ja heidän väliset kemiat. Tämä on myöskin oikeasti hauska elokuva, siinä saa nauraa kunnolla useampaankin kertaan. Sixteen Candles on siis varsin oivallinen ja viihdyttävä 80-luvun teinileffa.   




P.S. It's just a movie. -blogillakin on tänään synttärit, blogi täyttää tänään jopa 9 vuotta!

Jul 3, 2016

Blogger Recognition Award


Cinema Lozenge -blogista heitettiin palkintoa ja haastetta tähän suuntaan, kiitos siitä! Pidemmittä puheitta asiaan:

Ohjeet:

  • Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
  • Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
  • Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
  • Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
  • Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Aloitin ns. virallisesti tämän It's just a movie. -blogin  vuonna 2007, mutta sitä ennen olin jo jonkun aikaa kirjoitellut elokuva-arvosteluja omaan päiväkirjamaiseen blogiini, joka oli siis näkyvillä vain rajatulle yleisölle. Olen kuitenkin aina ajatellut, että postaus, jonka kirjoitin It's just a movie. -blogiin 20.07.2007 on se päivä, jolloin leffabloggaamiseni alkoi:

"Pitkällisen miettimisen ja säheltämisen jälkeen päätin perustaa leffa-ajatuksilleni oman journalin. Leffoja tulee katseltua hyvin paljon ja omaan hyllyynkin on muutama eksynyt."

Pelkäsin blogin perustamista erittäin paljon ja tuon ensimmäisen merkinnän jälkeen jännitti ihan hirveästi. Entä jos joku lukee kirjoituksiani? Onneksi blogiin ei tullut pitkään aikaan kommentteja,  enkä osannut mistään seurata, että oliko siellä kävijöitäkään. Kun ensimmäinen kommentti joskus sitten tuli, jäädyin ihan täysin. Lukeeko joku tätä sittenkin?! Toisin kun moni muu, minä en siis oikeastaan edes halunnut lukijoita. 

Bloggeriin siirryin vuonna 2011, jonka jälkeen blogista tuli vähän tunnetumpi, kommentteja alkoi tulemaan aika säännöllisestikin ja kävijämäärät pysyivät (omalla asteikollani) ihan mukavina. Mutta joka kerta, kun blogiani huomioitiin jotenkin uudella tavalla, jäädyin hetkeksi. Ensimmäinen yhteistyötarjous sai kauhistumaan ja taisi mennä aika pitkä aika, ennen kuin uskaltauduin kirjoittamaan seuraavan tekstini. (En muuten tarttunut siihen tarjoukseen, enkä ole tähän päivään mennessä halunnut sitoutua mihinkään muuhunkaan, kiitos vain kaikista kutsuista ja pyynnöistä joka taholle.)

Se syy, miksi leffablogin silloin aikoinaan aloitin, oli aika simppeli. Inhosin lehdissä olevia ammattilaisten arvosteluja. Ärsytti, että aina tietynlaiset elokuvat sai viisi tähteä ja tietynlaiset teilattiin jo ihan genrensä takia. Kauhuleffat saivat aina surkeita arvosteluja, huolimatta siitä, että oliko kyseessä oikeasti huono leffa tai parempi tapaus, niin arvostelu oli aina jokseenkin sama. Totesin, että minulla olisi paljon enemmän sanottavaa niistä. Miksi en siis voisi itse kirjoittaa omaan mielipiteeseeni pohjautuvaa arvostelua? Pari vuotta myöhemmin minulle myös valkeni, että jotkut muutkin kirjoittavat samasta aihepiiristä blogia. Sen jälkeen on muuten jäänyt aika pitkälti lukematta kaikki lehtien ym. julkaisemat arvostelut. Niin ja täytyy sanoa, että ne bloggaajat/vloggaajat, jotka ovat lähteneet arvostelemaan ammattimaisemmin jonkun palkkalistoille, ovat jääneet minun luku-/katselulistoilta. Olen tietysti iloinen näiden puolesta, että ovat päässeet haaveilemiinsa hommiin ja saavat varmasti enemmän yleisöä jutuilleen, mutta oma mielenkiintoni vaan lopahtaa siinä vaiheessa, kun en tiedä saneleeko joku toinen taho ohjeet siihen mistä ja miten tulee kirjoittaa. 

---

Haasteeseen kuuluu vielä sellainen puoli, että pitäisi ohjeistaa aloittavia bloggaajia. Siihen minulla ei oikeasti ole mitään yleispäteviä ohjeita. Riippuu siitä, mitä blogillaan haluaa saavuttaa! Haluatko kirjoittaa pienelle vai suuremmalle yleisölle? Haluatko saada yhteistyötarjouksia ja kenties tienata rahaa blogillasi? Jälkimmäiseen en edes osaa antaa ohjeita, sillä se on polku, jota itse välttelen. Suosittelen kuitenkin molemmissa tapauksissa kirjoittamaan omana itsenäsi ja sellaisia juttuja, jotka kiinnostavat sinua itseäsi. Todennäköisesti jostakin kolkasta löytyy toinenkin ihminen, joka jakaa mielenkiintosi ja mahdollisesti eksyy blogiisi. Jos kirjoitat aiheesta, josta et tiedä juuri mitään ja se ei erityisemmin edes kiinnosta sinua, se myös näkyy tekstissäsi, eikä se myöskään houkuttele lukijoita. Jos niitä lukijoita yleensäkään haluaa houkutella... Suurin ohjeeni taitaa olla lukea parempia neuvoja jostakin muualta kuin bloggaajalta, joka pelästyy vieläkin vähän kaikkea mikä viittaa siihen, että tätä lukee joku muukin kuin äitini! 

---

Palkinto ei nyt jatka matkaansa täältä, sillä sitä on jo ojenneltu niihin suuntiin, johon voisin itsekin sen antaa.

Jun 29, 2016

But you yada yada'd over the best part.

Pitkästä aikaa on vuorossa uuden dvd-hankinnan esittely! Uusia leffoja on kyllä tupsahdellut hyllyihin lukuisia, mutta esittelyt ovat jääneet väliin syystä tai toisesta. (Esim. siksi, että tässä on sellainen pieni "myy kaksi asuntoa, osta yksi asunto" -projekti ja leffat ovat sen vuoksi harmillisesti vähän missä sattuu.) Ehkä palaan joihinkin hankintoihin kuitenkin jossain välissä, ainakin parhaat palat kaipaisivat mainintaa.  Mutta nyt kuitenkin on esittelyn paikka, sillä vihdoinkin hyllyyni päätyi (ei-piirretyistä) sitcom-sarjoista parhain:


Seinfeld! Katselin tätä ysärillä hyvin innokkaasti tv:stä ja sarjan loputtua vuonna 1998 jäi iso ikävä. Uusintojahan tästä pyörii aina silloin tällöin ja satunnaisia jaksoja olen katsonut tämänkin vuosituhannen puolella, mutta halu nähdä koko sarjan alusta loppuun on kasvanut vuosi vuodelta. Tässä boksissa on tosissaan 33 levyllistä viihdettä: kaikkien äärimmäisen hauskojen 180 jakson lisäksi tässä on yli 104 tuntia ekstramateriaalia (dokumentteja, kommenttiraitoja, poistettuja kohtauksia, mokia...) ja kokonainen bonuslevy näyttelijöiden jälleennäkemisestä sarjan päätyttyä. Tässäpä erinomaista viihdettä vähäksi aikaa!

Jun 26, 2016

This morning I knew her. I talked to her. She screamed at me. Everything was great. Now she's wearing my clothes.

Just One of the Guys (1985) on elokuva Terry-nimisestä (Joyce Hyser) teinitytöstä, joka haaveilee journalistin urasta. Kaikki opettajia myöten tuntuvat kuitenkin pitävän tätä vain nättinä tyttönä, eikä tämän kirjoituksia oteta tosissaan. Veljensä Buddyn (Billy Jayne) avustuksella Terry tekeytyy pojaksi ja menee toiseen kouluun oppilaaksi osallistuakseen lehden kirjoituskilpailuun poikana. Asiat muuttuvat kuitenkin hieman hankaliksi, sillä Terry huomaa ihastuneensa koulukaveriinsa Rickiin (Clayton Rohner) ja toisaalta taas Sandy-tyttö (Sherilyn Fenn) on korviaan myöten ihastunut Terryyn - ja molemmat toki luulevat tämän olevan poika! 


Näin tämän Kuin yksi kundeista -leffan joskus 90-luvun loppupuolella tv:stä ja onneksi tulin tuolloin myös nauhoittaneeksi sen talteen. Siihen en nimittäin ole sen koommin törmännyt missään ja vieläkään siitä ei ole R2-julkaisua. Just One of the Guys ei ilmestyessään noussut mitenkään erityisen suureen suosioon, vaikka se nykyään usein mainitaankin teinileffojen top-listoilla. Kyseessä on kuitenkin (jälleen kerran) yksi omista kasariteineilysuosikeistani. Se on kaikin puolin toimiva elokuva, siinä on onnistunut juoni ja se on myös erittäin viihdyttävä. Terryä näytelleestä kaunottaresta on saatu pienillä muutoksilla ihan pojan näköinen ja veljen ammattimaisilla vinkeillä myös puhe- ja kävelytyyli saadaan hioittua kohdilleen. Hauskuutta elokuvaan tuokin ehdottomasti eniten tuo Buddy-pikkuveli, jonka elämä pyörii poikuuden menettämisen ympärillä ja tämä on vieläpä hyvin avoin asian suhteen. Leffassa ei kuitenkaan noin muuten viljellä mitenkään erityisen seksipainotteisia vitsejä, niin Buddyn heitot toimivat ihan sopivina kevennyksinä. Pidän itseasiassa kaikista näyttelijöistä tässä elokuvassa, kaikki hahmot ovat hyvin aidon oloisia. Rickin ja Terryn suhteesta olisi niin helposti voitu tehdä vain suurta vitsiä, mutta siihen tässä ei sorruttu, näiden lämmin kaveruus on herttaista katsottavaa. Suosittelen Just One of the Guysia erittäin paljon, katsokaa ihmeessä jos vain jossakin onnistutte siihen törmäämään!

Jun 19, 2016

Dear Diary, my teen-angst bullshit now has a body count.

Heathers (1988) kertoo teini-ikäisestä Veronicasta (Winona Ryder), joka kuuluu koulun suosittuihin tyttöihin, joista kaikki muut sattuvat olemaan nimeltään Heather. Veronicaa on kuitenkin alkanut pahemman kerran nyppiä Heatherien ilkeä käytös muita oppilaita kohtaan ja on nyt valmis luopumaan asemastaankin. Veronica tutustuu koulun uuteen poikaan, kapinallisen Jason Deaniin (Christian Slater), jolla on ratkaisu siihen, miten Heathereista pääsee lopullisesti eroon.


Olen kirjoittanut Heathersista jo ainakin pari kertaa aikaisemminkin tänne blogiin, joten kommentoin tällä kertaa aika lyhyesti, vaikka tästä voisi tarinoida pidemminkin. Heathers on joka tapauksessa yksi suosikkini 80-luvun teinikomedioista ja tämä myös erottuu melkoisesti niistä perinteisemmistä (Hughes-)teineilystä. Huumori on tässä hyvin mustaa ja tyypillisiä hassuttelua tai seksijuttuja on aika vähäisesti. Romantiikkakin on melkoista Bonnie & Clyde -meininkiä. Siinä missä monessa muussa teinipätkässä käsitellään sitä, kuinka nörttityttö/-poika uskaltaisi pyytää ulos sitä koulun suosituinta poikaa/tyttöä, niin Heathersissa sekoitellaan ihastuksen kanssa putkenavaajaa suositun tytön mehun sekaan. Tässä myös käsitellään aika isoja aiheita, kiusaamista ja koulun sisäistä kastijaottelua vähän eri näkökulmasta. Näyttelijät ovat tässä ihan huippuluokkaa ja leffassa on monia omaperäisiä lausahduksia, jotka ovat jääneet elokuvan jälkeen elämään. Heathers kuitenkin selvästi hieman jakaa mielipiteitä ja suurin osa tuntemistani ihmisistä ei itseasiassa ole pitäneet tästä! Suosittelen kuitenkin mustemman huumorin ystäville. How very!

May 31, 2016

Life moves pretty fast. If you don't stop and look around once in a while, you could miss it.

Ferris Bueller's Day Off (1986) kertoo suositusta Ferrisistä (Matthew Broderick), jota ei huvita mennä istuskelemaan kouluun - onhan kaunis päivä ja kaikkea! Poika tekeytyy sairaaksi ja feikkaus meneekin varsin hienosti läpi kaikille muille, paitsi tämän siskolle (Jennifer Grey) ja koulun rehtori Rooneylle (Jeffrey Jones). Ferris pitää hauskaa ympäriä kaupunkia kavereiden kanssa ja samalla Rooney tekee kaikkensa saadakseen pojan kiinni. 


Tämänkin elokuvan ohjanneen John Hughesin voi varmaan enempiä kyselemättä nimetä 80-luvun teinileffojen pääjehuksi. Mieheltä ilmestyi monia hyvin menestyneitä teinikomedioita pitkin 80-lukua ja näistä elokuvista myös paistaa hyvin selvästi miehen kädenjälki, niissä on monia tunnistettavia piirteitä. Itselleni kuitenkin tulee tästä Vaihdetaan vapaalle Ferrisistä kaikista eniten mieleen muutamia vuosia myöhemmin ilmestynyt Yksin kotona -elokuva, vaikka asetelma onkin aika eri. Yksin kotonassa on kekseliäs pikkupoika ja hölmöt aikuiset roistot, jotka yrittävät napata pojan kiinni ja onnistuvat vain kompuroimaan ja telomaan itseään. Tässä Ferris Buellerissa taas on kekseliäs teinipoika ja hölmö aikuinen reksi, joka yrittää napata pojan kiinni ja onnistuu vain kompuroimaan ja telomaan itseään. Molemmathan näistä on Hughesin kirjoittamia elokuvia. Ferris Bueller on monien mielestä se kaikista paras 80-luvun elokuva, mutta oma henkilökohtainen suosikkini se ei kuitenkaan ole. Osaksi tämä saattaa johtua siitä, että näin tämän aikoinaan vuosia myöhemmin kuin monet lempparini. Tietyllä tapaa odotuksetkin olivat tuolloin jo korkealla kaiken sen hehkutuksen vuoksi. Mielestäni tämä vain (ainakin noin teinikomedia-asteikolla) on paikoitellen vähän laahaava ja tylsäkin. Välillä vain odottaa, että jotain alkaisi jo vihdoin tapahtua. Mutta kyllä, on tässä sitten parhaimmillaan niitä kerrassaan mainioita kohtauksia, onhan juuri tuo reksin kohellus hyvin huvittavaa katsottavaa ja samalla Ferrisin huolettomuus vaikka televisiokameroiden lähettyvillä. Ferris Bueller's Day off on siis ihan hauska 80-luvun teinielokuva!


May 24, 2016

Well, my friends and I would like to party with five of your girls upstairs in Porky's Pen.

Porky's (1981) on herra Porkyn pitämä floridalainen strippibaari. On vuosi 1954 ja teini-ikäisten kaverusten mielessä ei pyöri juuri muu kuin naiset ja seksi. Tärkeää on saada koko kaveriporukalta neitsyys pois, mukaan lukien hieman hyvin epätoivoinen Pee Wee (Dan Monahan). Koulussa tirskistellään tyttöjen suihkutiloihin ja yritetään rahalla saada niin strippibaarin yksityisesityksiä kuin maksullisiakin naisia.


Jostakin syystä näissä 80-luvun alkupään teinikomedioiden suomennoksissa on päätetty nostaa lämpötilaa, edellisen arvostelun leffa kun oli Kuumat kinkut, niin Porky's taas tunnetaan nimellä Kuuma nuoriso. Porky's ei itseasiassa ole mikään erityinen teinikomediasuosikkini, vaikka sekin on kyllä viihdyttävä. Osaan vain nimetä lukuisia huomattavasti parempiakin ja monipuolisempia hauskuutteluja 80-luvulta. Porky's pelaa oikeastaan vain seksivitseillä ja (vaikka näihin teinikomedioihin aika olennaisena osana sellainenkin kuuluu) se käy jo hieman yksitoikkoiseksi. Porky'sissahan tosiaan eletään 50-lukua, joten tämä eroaa siinä mielessä muista kasarileffoista. Tämä onkin ihan kiinnostavaa, 50-luku kun usein tuodaan esille aika siveellisenäkin aikana ja tässä elokuvassa tosiaan kaikki on hyvin avoimen seksuaalisia (niin oppilaat kuin koulun henkilökuntakin). Eiköhän todellisuudessa ainakin nuorison jutut ole kuitenkin olleet aika samanlaisia vuosikymmenestä toiseen. Porky's on ihan hauska teinikomedia, suosittelen räävittömän huumorin ystäville.

May 22, 2016

All I need are some tasty waves, a cool buzz, and I'm fine.

Varsin julkinen guilty pleasureni on teinileffat. Pidän monien vuosikymmenien teinileffoista, mutta sydämeni taitaa sykkiä kaikista eniten kasarimeiningille. Niitähän silloin esiteininä 90-luvun puolivälissä tuli katseltua. Ja toki kymmeniä ja kymmeniä kertoja sen jälkeenkin. Jostakin syystä en kuitenkaan ole kovin montaa kasariteineilyä arvostellut täällä blogissa! Hyllystäni löytyy ihan mittava määrä näitä kasarihelmiä, joten aikomuksenani olisikin tässä kesän aikana katsella niitä niin paljon kun vain ehdin. Tavoitteena olisi myös esitellä mahdollisimman monta niistä täällä blogissakin - lyhyesti ja kepeästi, kuten teemaan sopii.


Fast Times at Ridgemont High (1982) sijoittuu kalifornialaiseen kouluun sekä ostoskeskukseen, jossa oppilaat ovat töissä koulun ohella. Nuorten elämä tuntuu pyörivän vain seksin ja päihteiden ympärillä, mutta esimerkiksi Stacy () alkaa haikailla romantiikankin perään. Samalla Mr. Hand () yrittää takoa oppia huumehörhöoppilaansa Jeff Spicolin () päähän.


Tämä Kuumat kinkut on yksi suurimmista suosikeistani kaikista 80-luvun teinikomedioista. (Saatan muuten toistaa kyseisen lauseen aika monen elokuvan kohdalla.) Monelle tulee tästä elokuvasta ensimmäisenä mieleen Sean Penn tuona pössyttelijäsurffarina, mutta - vaikka Penn onkin erinomainen roolissaan - se ei mielestäni edes ole parasta tässä elokuvassa. Tässä on lukuisia hyviä ja mielenkiintoisia hahmoja; epävarmoja teinityttöjä ja -poikia, jotka yrittävät selviytyä koulusta ja kaikesta siitä nuoruuden ihmissuhdedraamasta. Tuttuja kasvojahan tässä leffassa on muuten pilvin pimein ja moni onkin tämän jälkeen siirtynyt ns. vakavasti otettavimpiin rooleihin. Elokuvan (ja kirjan johon se perustuu) on kirjoittanut loistava , mies, jolla on näppinsä pelissä hyvin monessa lempijutussani. Vaikka Fast Timesissa onkin paljon liioiteltua komediapuolta, niin elokuva on samalla hyvin aidon tuntuinen. Mitään varsinaista juontahan tässäkään ei ole, leffa on kevyttä hauskuuttelua alusta loppuun. Suosittelen 80-luvun teinikomedioiden ystäville erittäin suuresti. (Ja siis onhan tuo Kuumat kinkut nyt vain kerrassaan mahtava suomennos!)

May 3, 2016

Back to Basics 2016

Kevään Night Visions -tapahtuma Back to Basics huipentui huhtikuun puolivälissä seitsemän elokuvan putkeen. Festarit alkoivat jo keskiviikkona, mutta itse osallistuin tällä kertaa vain tähän yöputkeen. Tarkoituksena olikin viettää koko yö teatterissa, mutta väsymys voitti kymmenen tunnin jälkeen ja saldoksi jäi vain viisi elokuvaa. Tällä kertaa yön elokuvia katseltiin Eerikinkadulla olevissa Andorrassa ja Dubrovnikissa. Aluksi tämä tuntui aika huonolta ajatukselta, mutta eipä tuo lopulta tilana nyt ihan hirveästi Engelistä eronnut, varsinkaan Andorran puoli. Katselin vain yhden elokuvan Dubrovnikissa, jossa kyllä häiritsi se, että istuimina oli vain kovat klaffituolit ja tupakkakopin savut leijalivat ikävästi salin puolella. Mutta kivaa oli jälleen kerran leffayössä!  Tässä lyhyesti näkemistäni elokuvista.

Candyman (1992)

Helen tekee tutkielmaa urbaanilegendoista ja törmää jatkuvasti tarinaan Candymanista. Tarinan jäljet johtavat slummialueelle, jossa paikalliset kertovat lisää Candymaniin liitetyistä kuolemantapauksista. Pian Helen alkaa kietoutua vähän turhankin tiukasti myyttiin kiinni ja ruumiita ilmestyy aina vain lisää.


Vanha tuttu Candyman oli ihan siistiä päästä näkemään valkokankaalta ja viime näkemästä oli muutenkin jo useampi vuosi aikaa. Candyman ei ole koskaan ollut mikään suurin kauhusuosikkini, mutta pidän siitä kyllä. Leffassa on kiva tunnelma, hyvät näyttelijät ja Candymanin hahmo on sopivan pelottava. Olin myöskin tämän ilmestymisen aikaan aika otollisessa iässä, sillä muistan kuinka ala-asteen leirikouluissa haastettiin toinen toisiamme lausumaan Candymanin nimeä peilin edessä! Se oli aika kutkuttavan jännää, vaikka tuskin kukaan meistä oli tuolloin tätä elokuvaa nähnyt. Traileri
_____________

Frankenstein (2015)

Pariskunta Frankensteinit luovat laboratoriossaan keinotekoisen aikuisen miehen. Mies alkaa pian oppimaan ihmisten tavoille ja kiintyy myös voimakkaasti erityisesti tämän luoneeseen naiseen ja pitää tätä äitinään. Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt täysin nappiin ja miehen kehoon nousee ikäviä paiseita. Mies pääsee pakoon kadulle ja kohtaa paljon uusia ihmisiä, mutta vaikka tämä kovin yrittää sopeutua elämään siellä, on tällä vaikeuksia pysyä perässä siinä mikä on oikein ja mikä väärin. 


Tämä Frankenstein kertoo tarinan täysin hirviön näkökulmasta, elokuvassa tämä keinotekoinen mies, eli "hirviö" kertoo tarinaansa suorilla lainauksilla Mary Shelleyn kirjasta. Erityisen positiivista tässä elokuvassa olikin juuri se, ettei siinä oltu millään tapaa yritetty lähteä tekemään uudestaan jo tehtyjä elokuvia. Oli mielenkiintoista nähdä hyvinkin nätti poika hirviön roolissa, keinotekoisen Adamin hahmo oli hyvin sympaattinen. Ennen elokuvaa nähtiin ohjaajan lyhyt videotervehdys, jossa tämä varoitteli etukäteen leffan todella raa'asta goreilusta, mutta eipä se nyt oikeastaan kovin kummoista ollut. Olihan siinä raakuuksia, mutta ei mitenkään erityisen paljon - ei siinä määrin että sitä olisi kannattanut mainostaa. Tämä Frankenstein oli joka tapauksessa ihan hyvä elokuva, se piti ihan hyvin otteessaan.  Traileri
_____________

Phantasm (1979)

Nuori Mike näkee yöaikaan hautausmaalla omituisen välikohtauksen, kun hautausurakoitsija nostaa haudasta yksin painavan ruumisarkun autoonsa ja huristelee pois ruumis kyydissään. Mike alkaa tutkia tapausta tarkemmin ja jää kiinni siitä tälle pelottavalle haudankaivajamiehelle Tall Manille. Tall Mall alkaa vainota Mikea ja pian käy selväksi, että tämä ei olekaan ihan tästä maailmasta.


Phantasminkin näkemisestä oli ehtinyt vierähtää muutama vuosi ja olihan se tämäkin hienoa päästä näkemään teatterissa. Elokuvan paras puoli on ehdottomasti sen tunnelma hienoine musiikkeineen, jotka ovat hyvin vaikuttavia. Kerronnaltaan se on hieman sekava ja paikoitellen vähän puuduttavakin, mutta leffan hyvät puolet kuitenkin voittavat. Phantasmin tunnetut lentävät teräksiset piikkipallot ovat aika unohtumattomia ja Tall Man on hyvin hyytävä pahis! Kyseessä oli muuten muistonäytös Tall Mania (kaikissa viidessä Phantasm-elokuvassa) esittäneelle Angus Scrimmille (1926-2016). Hieno kauhuklassikko.  Traileri
_____________

Roar (1981)

Hank asuu Afrikassa lukuisten leijonien ja muiden isojen kissaeläimien ympäröimänä. Mies on täysin tottunut hallitsemaan näitä petoja, eikä tämä pelkää niitä lainkaan. Nyt kuitenkin Hankin perhe saapuu vierailulle ja aikataulusekaannuksien vuoksi  Hank onkin juuri käymässä toisaalla, eikä tämän perhe ole tiennyt miehen lemmikeistä mitään! Perheen kauhuksi näitä petoja alkaakin tulvia ovista ja ikkunoista, eikä pakotietä ole. 



Miksei minulla ole omaa leijonaa?! Siinäpä ajatus, joka leijaili mielessäni koko tämän elokuvan ajan. Varsinaisen juonen sijaan keskityin siis ihastelemaan miten suloisia kissapetoja tässä oli ja miten kiva niitä olisi itsekin päästä halailemaan. Todellisuudessahan tämän elokuvan kuvaaminen on ollut  ihan todellista kauhua. Sitä on tehty 11 vuotta ja jatkuvasti joku kuvausryhmän jäsenistä loukkaantui vakavasti villipetojen ympäröimänä. Elokuvaa olikin jännä katsoa, koska välillä ihan oikeasti pelotti näiden näyttelijöiden puolesta, kun leijonat pääsivät vähän villiintymään. Näyttelijöiden kasvoilta paistanut kauhu oli siis ihan todellista. Juoni tässä jäi vähän ohueksi taustalle ja keskityttiin siihen petojen rynnimiseen. Kiinnostava elokuva kuitenkin! Traileri
_____________

Night Fare (2015) 

Kaverukset kohtaavat pitkästä aikaa Pariisissa ja päättävät juhliakin pitkän kaavan mukaan. He hyppäävät taksiin ja matkaavat omituisen hiljaisen kuskin kyyditseminä määränpäähänsä. Miehet kuitenkin huijaavat kuskia ja juoksevat maksamatta kyydistä. Pian he saavat kuitenkin nähdä miten suuri virhe tämä oli, sillä kuski alkaa piinata ja seurata heitä, eikä rahan tyrkyttäminenkään enää auta.


Night Fare vaikutti ihan kiinnostavalta, sen alkupuoli toi mieleeni jopa elokuvan Drive hienoine autokiihdyttelyineen ja musiikkienkin puolesta. Mutta sitten menin ja nukahdin. Heräsin ja ihmettelin, että kukas tuo on. Nyt skarppina. Aa okei, alkaa taas hahmottua. Sitten taas torkahdin ja heräsinkin mukavasti lopputeksteihin. Joten lopputulema on se, etten nyt ihan hirveästi voi tätä leffaa arvostella... Traileri

Apr 12, 2016

Why don't we just end it right now and smash the damned thing?

Oculus (2013) kertoo sisaruksista, jotka ovat joutuneet lapsuutensa traumaattisten tapahtumien vuoksi toisistaan erilleen. Nyt parikymppinen Tim (Brenton Thwaites) vapautuu mielisairaalasta ja sisko Kaylie (Karen Gillan) ottaa tämän lämpimästi vastaan. Pian Kaylie kuitenkin muistuttaa lapsena tehdystä lupauksesta tappaa "se". He palaavat lapsuudenkotiinsa, mutta huomaavatkin muistavansa lapsuuden tapahtumia aivan eri tavalla; Tim muistaa kuinka isä tappoi äidin, kun taas Kaylie on täysin varma siitä, että kodin vanha peili on riivattu ja siinä oleva pahuus tappoi heidän vanhempansa. On aika kohdata niin muistot kuin tuo vanha peili monien vuosien jälkeen.


En ollut kuullutkaan koko elokuvasta ennen kuin joku videoarvostelija meni kehumaan sitä hyväksi kauhuelokuvaksi. Näistä uudehkoista kauhuleffoista kuulee aika harvoin kehuja, niin pitihän se sitten itsekin päästä näkemään. Ja täytyy todeta, että tämähän oli ihan pätevä kauhupätkä! Oculus kuulosti etukäteen vähän siltä, että se olisi täynnä vain kliseisiä juttuja, mutta suurelta osin elokuva onnistui olemaan hyvin kekseliäs ja pelottavakin. Säikyttelyä oli oikeastaan aika vähän ja enemmän pelattiin hyytävällä tunnelmalla ja arvoituksellisuudella. Tunnelmaa pitivät yllä erinomaiset äänitehosteet ja musiikit, joista pidinkin paljon. Gorea tai paljasta pintaa näytettiin aika olemattoman vähän noin kauhuelokuvaksi, eikä sellaiset olisi tähän oikein sopineetkaan. Näyttelijät (joita tässä muuten oli vain muutama) olivat myös varsin vakuuttavia, joka teki jo paljon. Tässä tosiaan näytettiin vuorotellen nykyhetkeä, jolloin sisarukset olivat parikymppisinä lapsuudenkodissaan peilin äärellä, sekä mennyttä aikaa kun he lapsina asuivat tuossa talossa vanhempiensa kanssa. Pikkuhiljaa paljastettiin menneiden tapahtumien kulkua ja sitä, kumpi sisaruksista oikein muisti asiat paremmin. Tämä kerrontatyyli piti varsin hyvin otteessaan ja jännitys säilyi loppuun asti. Oculus oli siis mielestäni varsin hyvä uudehko kauhuelokuva, suosittelen!


Mar 16, 2016

The Toxic Avenger I-IV

Tulin katsoneeksi kaikki Troman Toxic Avenger -elokuvat tovi sitten. Ensimmäinen The Toxic Avenger (1984) kertoo tarinan siitä, kuinka Tromavillen heiveröisestä Melvinistä tulee iso ja pelottava Toxic Avenger pudottuaan kiusaamisen yhteydessä myrkkyjätetynnyriin. Toxic Avenger ryhtyy supersankariksi, joka kurittaa niitä, jotka toimivat väärin. Toisessa osassa The Toxic Avenger Part II (1989) Toxic Avenger lähtee käymään Japanissa ja kohtaa sielläkin vihollisia. Sillä aikaa myös Tromavillessä on pahuus valloillaan ja Toxien apua kaivataan. Kolmas osa The Toxic Avenger Part III: The Last Temptation of Toxie (1989) jatkaa siitä mihin jäätiin, Toxie on pitänyt Tromavillen pahuudesta vapaana ja haluaa nyt maksaa sokealle tyttöystävälleen silmäleikkauksen. Supersankari hankkii työpaikan, mutta saa pian huomata, että firmalla onkin pahat aikeet. Neljäs osa Citizen Toxie: The Toxic Avenger IV (2000) tuo mukaan Tromavillen rinnakkaistodellisuuden, Amortvillen. Yhtäkkiä väki pääsee hyppimään todellisuuksien välillä ja Toxien kanssa paikkaa vaihtaakin amortvilleläinen paha kaksoisolento Noxie! 


Onnistuin löytämään karkkikaupasta tuollaisen erittäin hienon Toxic Waste -karkkipurkin, joka toimi koristeena aina neljänteen osaan saakka. Viimeisen leffan kohdalla päätin, että nyt herkutellaan kunnon karkkien kera! Leffa pyörimään, valaistus hämäräksi, jalat sohvalle ja karkki suuhun. Ja ihan helvetinmoisella kiireellä karkki pois suusta ja tilalle litratolkulla vettä. Aivan syömäkelvotonta tavaraa, oli niin järjettömän souria candya, että ei voinut kuin kyynelehtiä. En ollutkaan ennen tätä katselua nähnyt Toxic Avengereista kuin sen ensimmäisen. Kirjoitin muuten ykkösestä arvostelun pari vuotta sitten, sen voi lukea täältä. Tuolloin festarinäytöksessä tosin esitettiin leikattu versio, mutta nyt pääsin näkemään paremmin auton alle liiskautuneen pään ja muut herkut. Mielipiteeni elokuvasta ei ole muuttunut, se on varsin kekseliäs ja hulvaton pätkä. Lainatakseni itseäni: Mautonta huumoria, kökköä näyttelemistä ja armotonta väkivaltaa. The Toxic Avenger on siis tromaa parhaimmillaan ja erittäin viihdyttävä elokuva! Sama pätee myös näihin jatko-osiin ja ainakin huumori menee osa osalta vain mauttomammaksi ja näyttelijät vetävät yhä enemmän yli. Itseasiassa kakkosessa ja kolmosessa Toxien sokea tyttöystävä oli jo vähän liiankin ärsyttävä kaikessa överiydessään. Kaikkia jatko-osia vaivasi vähän se, että ne olivat liian pitkiä. Niistä olisi voinut hyvin napsaista pituudesta puolisen tuntia pois ja ne olisivat toimineet paremmin. Nyt niihin meinasi kyllästyä loppumetreillä, vaikka niissä viimeisissä hetkissä olikin parhaita juttuja.


Ensimmäinen osa on oikeasti mainio kieroutuneempi kauhutoimintakomedia, jossa oli erittäin kekseliäs idea. Jatko-osat sitten taas oikeastaan toistavat vain tuota samaa ideaa. Toisessa osassa elokuvaan toi mukavaa vaihtelua se, että siinä oli siirrytty New Jerseystä Japanin ihmeelliseen maailmaan. Kolmosessa nauratti erityisen paljon se, että ilmeisesti elokuvan tekijät olivat juuri keksineet sellaisen hienouden kuin takaperin toisto! Siinä oli lukuisia kertoja hyödynnetty tätä kikkaa, maahan rämähtänyt auto hyppäsikin takaisin kalliolle kiikkumaan ja niin edelleen. Neljännessä osassa näkyi jo selkeästi Toxic Avengerin suosio, tässä oli lukuisia tunnettuja vierailevia kasvoja, kuten rokkitähti Lemmy Kilmister, pornotähti Ron Jeremy ja kasaritähti Corey Feldman. Kaikki neljä Toxic Avenger -elokuvaa on viihdyttäviä ja niissä on lukuisia näyttäviä kohtauksia, miten erilaisia tapoja vihollisten tappamiseen voikaan keksiä! Nämä elokuvathan ovat K-18 ja niissä on erittäin paljon verta ja suolenpätkiä, sekä myös paljon seksiä ja alastomuuttakin. Onkin aika uskomatonta, että näihin elokuviin pohjautuen on keksitty tehdä lapsille oma Toxic Crusaders -piirrossarja ja siihen kylkeen lelusarja (ensimmäisessä kuvassa on muuten sarjan lelukopterin laatikko taustalla). Ei voi kuin kunnioittaa Lloyd Kaufmania, että mies on tullut aikoinaan keksineeksi tämän hieman erilaisen supersankarimme!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...