Jan 27, 2014

They don't want me, they want my death!

The Doors (1991) on Oliver Stonen ohjaama elokuva The Doors -yhtyeestä ja erityisesti sen keulakuvasta Jim Morrisonista (Val Kilmer). Elokuvassa käydään läpi The Doorsin vaiheita aina bändin alkumetreiltä Venice Beachilta lähtien Sunset Stripin klubien kautta koko maailman tuntemaksi bändiksi. Samalla nähdään Jim Morrisonin elämää alkoholin, huumeiden sekä tyttöystävänsä Pamin (Meg Ryan) ja muiden naisten sekoittamana.


The Doors on yksi lempibändeistäni ja tästä elokuvasta onkin vaikea olla pitämättä, sillä siinä soi lähes lakkaamatta Doorsin musiikkia. Tämä elokuva on kuitenkin enemmänkin tarina sen kiehtovasta laulajasta Jim Morrisonista kuin The Doorsin historiasta ja elokuvan olisikin ehkä voitu nimetä hieman toisin. Joka tapauksessa leffa erittäin hienosti toteutettu ihan lähtien siitä, että Val Kilmer on kerrassaan ilmiömäinen Jim Morrisonina. Tämä on saatu melkoisen samannäköiseksi, mutta enemmän vielä se miehen sisäinen muutos Morrisoniksi on lähes pelottavaa katseltavaa! Tämä liikehdinnästä, ilmeistä ja katseesta ei näy Val Kilmer vaan Jim Morrison. Niin ja tosiaan Kilmer ihan itse hoitaa suuren osan elokuvan lauluosuuksista ja edes Doorsin jäsenet eivät ole meinanneet erottaa tämän ääntä Morrisonin aidosta äänestä! Elokuva on myös erittäin tyylikkään näköinen, siinä on muutamia todella hienoja trippailukohtia, joita säestää Doorsin upeat sävelet ja kaikki siinä nähtävät keikat on oikein maagisia nekin. Se, mistä tätä elokuvaa on useimmiten kritisoitu, häiritsee kuitenkin hieman minuakin. Leffahan on antaa hyvin yksipuolisen kuvan Jim Morrisonista, elokuvassa tämä on jatkuvasti kännissä/aineissa ja villinä riehumassa, vaikka todellisuudessa mies oli paljon muutakin (tämän vuoksi esim. bändin kosketinsoittaja Ray Manzarek ei voinut sietää kyseistä leffaa). Tämä ei kuitenkin häiritse itseäni mitenkään liikaa, yritän ajatella sen ihan harkittuna rajauksena, enkä koko Morrisonin persoonan kuvauksena. Noin muuten elokuvasta ei voi kuin nauttia, se on visuaalisesti upean näköinen, mahtavaa musiikkia ja lähes aito Morrison. Olen nähnyt tämän The Doors -elokuvan melkoisen monta kertaa vuosien varrella, mutta jokaisella kerralla se on yhtä hieno kokemus ja saa haaveilemaan siitä, että olisi elänyt muutamia vuosikymmeniä aiemmin...

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...