Jälleen tekisi mieli suositella paria dokumenttia, joten näin teen! Toinen näistä on aika tuore tapaus nimittäin vuodelta 2012
Sunset Strip, joka nimensä mukaisesti kertoo tuosta Los Angelesissa sijaitsevasta Sunset Boulevardin tienpätkästä. Liikkeelle lähdetään ihan sieltä 20-luvulta jolloin tie alkoi muodostua ja dokumentissa edetään hiljalleen Stripin eloisaa ja monivaiheista viihdehistoriaa (elokuvatähtiä, komediaklubeja, konsertteja jne.) päätyen nykypäivään. Nähdään erinomaisia vanhoja videopätkiä ja valokuvia kuluneilta vuosikymmeniltä ja muistelemassa näitä hetkiä on julkisuuden henkilöitä, historioitsijoita, yrittäjiä ja muita kadunpätkällä aikaansa viettäneitä henkilöitä. Sunset Strip oli erittäin hienoa nähdä vuonna 2013, mutta olisihan se nyt ollut aika komeaa nähdä esimerkiksi 80-luvun musiikki- ja biletysloistossaan. (Mutta kyllä esim. Whisky a Go-Go:ssa vieläkin aisti kaiken sen menneen musiikkihistorian, ei voinut olla miettimättä, että tuolla lavalla on joskus soittanut housebändinä esimerkiksi uraansa aloitteleva The Doors ja parikymmentä vuotta myöhemmin siellä on rellestänyt mm. Mötley Crüe!) Tämä Sunset Strip -dokumentti on erittäin hyvä ja monipuolinen katsaus Stripin vuosikymmeniin ja
tähän oli myös saatu erinomaisen laaja kirjo ihmisiä kommentoimaan kunkin
aikakauden juttuja. Muistojaan on jakamassa mm. Mickey Rourke, Tommy Lee, Billy Corgan, Johnny Depp, Hugh Hefner, Dita Von Teese, Pamela Des Barres... En voi kuin suositella tätä dokumenttia Hollywoodin viihdehistoriasta kiinnostuneille!
Toinen dokumentti oli hieman vanhempi tapaus, nimittäin vuoden 1996
Hype!, joka taas kertoo 90-luvulla Seattlessa syntyneestä grungesta. Tätä oli hauskaa ja mielenkiintoista katsella erityisesti sen vuoksi, että tuolloin vuonna -96 grungehype oli vielä aikamoisessa noususuhteessa, joten dokumentti itsessäänkin on melkoisen grunge. Tässä nähdään erittäin paljon vanhoja keikkapätkiä, osaksi ihan 90-luvun alusta (niitä punkimpia bändejä ajalta jolloin koko grunge-sanaa ei vielä käytetty) ja sitten ihan vuoden 1996 nykypäivän keikkameininkejä. Lisäksi tässä on lukuisia haastatteluita muusikoilta, musiikkibisneksen vaikuttajilta ja ihan vain seattlelaisilta ihmisiltä. Parasta dokumentissa on tietysti sen äärimmäisen hyvä kattaus erinomaista livemusiikkia, saadaan tietysti kuulla niitä tunnetuimpia Nirvanaa, Pearl Jamia ja Soundgardenia, mutta monet vähemmälle huomiolle jääneet bändit saavat tässä myös soundinsa esille. Muutamia dokumentissa kuultavia bändejä mainitakseni: TAD, Mudhoney, Coffin Break, Skin Yard, Seaweed, The Melvins, Supersuckers... Dokumentista on itseasiassa julkaistu myös soundtrack, joka olisi aika ehdoton hankinta! Minä itse kuulun siihen joukkoon, että satun tykkäämään niin Losin kasarirokista kuin myös grungesta, mutta sydämeni sykkii kuitenkin enemmän grungelle. Olen siis ainakin kasarirokin silmin melkoinen porukan petturi, sillä tunnetustihan sen iloisen rokkimeiningin tappoi se paha ja masentava grunge. (Johon tuossa Sunset Strip -dokumentissakin viitattiin. Katselin myös tuossa jonkin aikaa sitten
When Metal Ruled The World (80's LA Sunset Strip Story) -pätkän, jossa lähes itkusilmäinen Vince Neil totesi, että grunge pilasi kaiken ja ettei tämä vieläkään voi sietää sitä musiikkia. Nyyh!) Grungebändit (/punk) olivat kuitenkin ensimmäisiä "oikeita bändejä", joihin joskus silloin 90-luvulla varhaisteininä rakastuin ja joiden kautta tutustuin muuhun oikeaan musiikkiin. No mutta niin, suosittelen tätä Hype!-dokumenttia erittäin suuresti grungen alkujuurista kiinnostuneille!
Vaikuttaa todella mainiolta yhdistelmältä, sillä itse aina yhdistän sunset stripin nimenomaan Mötley Crüen kaltaisiin bändeihin ja niiden kulta-aikaan, tuollaisia bändejä sekä grungea ajatellessa mieleen tulee juuri ne hardrokkareiden itkut kuinka Nirvana ja ystävät tappoivat nimenomaan sen glamöörin sukkahousuhevin.
ReplyDeleteSe aika jolloin kaikki Rattit, Skid Rowt ja Poisonit rupesivat kuitumaan pois oli aika mielenkiintoista seurattavaa, koska tuolloin moni niistä bändeistä joutui oikeasti kokeilemaan jotain itselleen aivan uutta. Cult siirtyi aikalailla puhtaaseen grungeen nimilevyllään vuonna 1994, Mötley Crüe koetti pyristellä hetken kunnes sitten hieman myöhässä koetti vuoden 1997 Generation Swinella yhdistellä omaan soundiinsa grungea ja tuolloin pinnalla ollut industriaalia, kun taas WASP koetti aika vahvastikin imitoida Marilyn Mansonia vuoden '97 KIll Fuck Diella ja Blackie Lawless vieläpä kielsi koko asian, mutta hei, ihan oikeasti.
Nyttemminhän noidenkin bändien proliili on taas nousust ja oiekasti edustamansa lajityyppi kokenut jonkinlaista palautumista, joten he ovat varmasti tyytyväisempi kuin aikoihin. Nuo esimerkkilevythän eivät ole mitenkään kehuttuja (Varsinkaan Mötley Crüen ja WASPin), mutta itse arvostan niitä osoituksena heiltä löytyvän enemmänkin yritystä ja mielikuvistusta kuin mitä muu musiikkihistoria väittää.
Itseltäni meni tuo siirtymävaihe silloin aikoinaan ohi, heräsin 90-luvun puolivälissä lapsuuden backstreetboyseistani suoraan Nirvanaan. Minulle esim. joku Tommy Lee oli vuosia ihan vain Seiskan sivuilla esiintyvä Pamelan väkivaltainen mies. Jos olisin ensin löytänyt nämä Mötley Crüet ja muut (noh, tämä ehkä vaatisi myös kymmenisen vuotta aikaisemman syntymäpäivän), voisin mahdollisesti itsekin kokea grungebändit jonkinlaisina pahiksina. Mutta erinomaisen hienoa, että esim. Mötley Crüe kymmenisen vuotta sitten sai sen uuden nousun ja näin on itsekin saanut mahdollisuuden ihastella bändiä livenä muutamaan otteeseen. Ei se nyt sama ole kuin 80-luvulla, mutta kuitenkin.
DeleteVince Neil nyt on Mötley Crüen pahin vanhassa jumittaja ja tätä ei innostanut minkäänlainen uudenlainen kokeilu musiikissa kun taas muu bändi on ollut valmiimpi ottamaan vaikutteita kunkin ajan nykytuulista. Minusta on paljon hienompaa lähteä taistoon ja tarvittaessa kokeilla jotain uutta (vaikka se epäonnistuisikin) kuin vaan itkeä, että toiset bändit on ilkeitä. Niin ja itse tykkään Generation Swinestakin.