Jan 30, 2011

10th DocPoint

Viime viikolla tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä parissa Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointin näytöksessä. DocPoint -tapahtuma kestää muutamia päiviä, joiden aikana näytetetään lukuisia dokumenttielokuvia ympäri Helsinkiä useissa eri teattereissa. Tapahtuma järjestettiin jo kymmenettä kertaa.


Taidemuseo Kiasmassa näytetty State of Mind oli dokumentti amerikkalaisen psykoterapeutin työstä sodanjälkeisessä Kongossa. Terapeutti käytti traumatisoituneisiin ihmisiin psykoterapian muotoa, jossa mielikuvaleikin avulla muunnettiin menneiden tapahtumien kulkua paremmaksi. Dokumentti oli ihan kiinnostava, oli jännä nähdä näiden ikäviä asioita kohdanneiden ihmisten paranemisprosessia, vaikka niitäkin selvästi mietitytti terapiamuoto. Olisi ollut vain kiinnostavaa nähdä hieman enemmän tapahtumien taustoja, sillä tässä keskityttiin lähinnä vain siihen terapiatapahtumaan. Kiasmassa paikalla oli myös elokuvan ohjaaja, jolle sai esittää kysymyksiä ja siitä seurasikin ihan mielenkiintoista keskustelua mm. kongolaisten luonteesta.


Samana iltana kävin katsomassa kahden lyhytelokuvan yhteisnäytöstä elokuvateattari Maximissa. Ensimmäinen oli noin vartin kestävä ruotsalainen Tussilago, joka oli animaationa toteutettu Bonnie & Clyde -tyylinen tarina kerrottuna terroristin naisystävän näkökulmasta. Animaatio oli tyylikäs ja haastattelumuotoinen kerronta sopi hienosti siihen. Toisena pätkänä oli latvialainen Family Instinct, jossa veljensä kanssa lapsia hankkinut nainen asui pienessä kylässä Latvian maaseudulla. Veli oli joutunut vankilaan insestin vuoksi ja nainen asui nyt lasten kanssa vanhassa talossa, jossa ravasi sukulaisia ja muita kyläläisiä ryyppäämässä ja riehumassa. Tämä pätkä oli niin epätodellisen tuntuinen, että aina välillä unohti katsovansa dokumenttia fiktiivisen elokuvan sijaan. Ihmiskohtalot oli aika karuja, eikä aina oikein tiennyt mitä mieltä on mistäkin ja kenestäkin. Erittäin kiinnostava dokumentti, josta olisin halunnut nähdä lisääkin.



Kuvat: docpoint.info

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...