Oct 27, 2012

Nothing can call it off but I'm gonna send it back to whatever the Hell it come from!

Viides elokuva sai olla Stan Winstonin esikoisohjaus Pumpkinhead (1988). Nuorisoporukka lähtee maalle mökkeilemään ja kikkailemaan moottoripyörillään. Kaupan edustalla tapahtuu kauhea onnettomuus kun yksi nuorista miehistä ajaakin  paikallisen Ed Harleyn (Lance Henriksen) pienen pojan päälle. Osa nuorista pakenee paikalta ennen kuin Ed ehtii edes paikalle. Murtunut isä haluaa kostaa poikansa kuoleman ja kutsuu avukseen demonin nimeltään Pumpkinhead. Pumpkinhead jahtaa nuoria viimeiseen asti, vaikka Ed haluaisikin peruuttaa koko jutun.


Hmm. Kauhuleffa, jossa nuoret lähtevät maalle, ihan kuin olisin aiemminkin kirjoittanut vastaavanlaisen kuvauksen. Tämä Pumpkinhead oli nyt toinen leffa, jota en ollut ennen nähnyt ja odotukset olivat vähän ristiriitaiset, sillä muistelin kuulleeni tästä niin haukkuja kuin aikamoista ylistystäkin. Voin nyt itsekin hyvillä mielin liittyä ylistäjien kuoroon, sillä pidin tästä aikamoisesti. Eniten arvostin sitä, että tämä oli ihan rehdisti kauhua olematta lainkaan koominen, sitä ei oltu tehty kauhukomediaksi eikä se myöskään ollut tahattomasti sellainen. Leffan hirviö, Pumpkinhead, oli oikeasti pelottava sekä erittäin tyylikkään näköinen ja se myös liikkui luontevasti. Myös hämyiset maisemat ja vanhat rakennukset olivat näyttäviä ja elokuvan tunnelma sopivan synkkä. Tarinaltaan elokuva on erittäin toimiva, tällä demonilla on "hyvä syy" metsästää juuri näitä ihmisiä. Myös isän tuntemukset ovat perusteltuja, ne vaihtuivat surun kautta vihaan sekä kostoon ja lopulta sitten katumukseenkin. Elokuvan kaikki hahmot ovat hyvin kirjoitettuja ja näyttelijätkin ihan päteviä, erityisesti Henriksenin näyttelemä kärsivä Ed oli erinomainen roolissaan. Pumpkinhead on erittäin laadukas kauhuelokuva, suosittelen ehdottomasti katsastamaan!

 

Kuva: listal.com 

2 comments:

  1. Pumpkinhead on tosi hienon näköinen ökkömönkiäinen.

    Henriksen kanssa.

    ReplyDelete
  2. Ökkömönkiäinen on joo sopivan kuvaileva ilmaisu.

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...