Sep 9, 2012

Movie Monday #58 - Olosuhteet

Hiljalleen ehtii taas mukaan blogimaailmaan ja voisinkin vielä osallistua viikon Movie Monday -haasteeseen, jossa tällä kertaa kysellään, että millaisissa olosuhteissa mieluiten katselee elokuvia. Suurimmaksi osaksi katselen leffoja yksin tv-ruudultani sohvalta käsin, joka onkin varsin mieluisa olosuhde. Sellainen perusmukava. Voin kyllä katsoa seurassakin leffoja kotiolosuhteissa, mutta silloin en osaa keskittyä samalla tavalla siihen katseltavaan leffaan. Seurassa katseltavaksi mieluiten valitseekin jotain sellaista, joka on jo nähty monesti aiemmin tai se ei muuten vaan vaadi täydellistä keskittymistä. Porukalla on hauska katsella komedioita!


Kotisohvaa mieluisampi ympäristö leffailulle on kuitenkin elokuvateatteri. Tykkään vajota teatterin pehmeään penkkiin ja pimeyteen, jolloin pystyy sulkemaan mielestään paremmin kaiken ulkopuolisen. Käyn mielelläni leffassa myös yksin, mutta siellä ei seurakaan häiritse keskittymistä ja jälkikäteen on kiva keskustella siitä nähdystä leffasta. Teatterissa on toki monia hyvin ärsyttäviä asioita aina edessä olevista isoista päistä liian äänekkäästi rouskuttaviin ihmisiin, mutta leffateatteriympäristön hyvät puolet kuitenkin peittoaa ärsyttävyydet. Mielestäni vielä se kaikista parhain olosuhde elokuvien katselulle teatterissa on Night Visions -tapahtumissa. Ja olen sitä mieltä siitäkin huolimatta, että ne Engelin penkit on ihan tuskaista istuttavaa jo yhden leffan jälkeen! Tapahtumassa on kuitenkin aina mielenkiintoisen ohjelman lisäksi tarjolla erinomaisen mukava ja rento tunnelma. Leffojen aikana saatetaan huudella ja nauraa räkäisesti tai vaikka tilanteen vaatiessa heitellä muovilusikoita niskaan. 


No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...