Jul 29, 2012

Goddamn. This is one wacky game show.

Mallrats (1995) on Kevin Smithin toinen kokopitkä elokuva. TS (Jeremy London) ja Brodie (Jason Lee) joutuvat samana aamuna tyttöystäviensä jättämiksi. Pojat lähtevät läheiseen ostoskeskukseen pohtimaan, että mikä ihmeessä heissä on muka vikana. Sattumalta tuossa ostoskeskuksessa onkin juuri tuolloin Napakymppi-tyyppinen seuranhakuohjelma, johon TS:n ex joutuukin isänsä takia seuranhakijaksi. TS ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan ja päättää yrittää saada tytön takaisin, apunaan tällä on ystävänsä Brodie ja tietysti ostoskeskuksessa hengailevat Jay (Jason Mewes) ja Silent Bob (Smith).


Mallrats on tosiaan tavallaan jatkoa Clerksille, vaikka ihan suoraa yhteyttä näillä ei olekaan. Molemmat sijoittuvat sinne kuvitteelliseen View Askewniverseen, Mallratsissa on viittauksia Clerksin hahmoihin ja Jay ja Silent Bob ovat toki menossa mukana. Tässä leffassa esiintyy ensimmäistä kertaa useampikin uusi kasvo, joita Smith on käyttänyt myöhemmin lukuisissa elokuvissa. Esimerkiksi voisi mainita sellaiset henkilöt kuin Jason Lee ja Ben Affleck. Jeremy Londonia Smith ei tosin ole käyttänyt enää tämän leffan jälkeen (eikä tämä ollut mukana leffan kommenttiraidalla), mies oli kuulemma jatkuvasti niin aineissa kuvausten aikana, ettei edes muistanut vuorosanojaan. Mallrats sai aikoinaan paljon huonomman vastaanoton kuin aiempi, huomattavasti pienemmällä budjetilla tehty, Clerks ja tähän leffaan on monessa paikassa viitattu Smithin heikoimpana tekeleenä. Nykyään leffalla taitaa kuitenkin olla sitä kuulua kulttimainetta.


Mallratsista olen kirjoittanut jo pari kertaa aiemminkin tänne blogiin, joten tämä on nyt vähän toistoa. Pidän Mallratsista paljon, vaikkei se mikään Clerks olekaan. Huumori toimii tässäkin ja leffa saa lisäpisteitä ihan vaan sen ysäriydestä. Smithin käyttämät lukuisat sarjakuva- ja elokuvaviittaukset tuo kivan ja aika olennaisenkin lisän leffaan. Näyttelijät Mallratsissa ovat suurimmaksi osaksi hyviä, mutta en tiedä johtuuko tämä osaksi lukemistani kommenteista miehen käytöksestä kuvauksissa, mutta mielestäni Jeremy London on ihan äärettömän rasittava ja turha roolissaan. Huumoripotin tässä leffassa vie kyllä esikoisroolinsa vetävä Jason Lee, joka on noiden päivien jälkeen päässytkin aika paljon esille. Niin ja Jason Mewes on vaan aina yhtä hyvä Jayna. En voi ymmärtää, että tämän tilalle on elokuvayhtiön puolesta yritetty suorastaan pakottaa esim. Seth Greeniä. Onneksi Smith on pysynyt tiukkana valinnassaan! Mikäli Kevin Smithin leffat eivät ole entuudestaan tuttuja, suosittelisin ehkä aloittamaan jollakin muulla ja sitten katsomaan tämän. Sitten kun Smith-tyyli uppoaa, niin varmasti saa Mallratsistakin hyvät naurut.


Kevin Smith -leffojen katselu peräjälkeen ilmeisesti toimii, sillä näin heti Mallratsin jälkeisenä yönä unta, jossa olin ostoksilla Jayn ja Silent Bobin kanssa. Oli hauskaa!


Kuvat: listal.com

2 comments:

  1. Minusta Mallrats on aivan loistava ja uskonkin sen alunperin saaman negatiivisen vastaanoton johtuneen pääosin juuri Clerksin saamasta arvostuksesta. Tämä on enemmän Clerks 2 kuin Clerks 2.

    Ja kuka muka ei innostu kun Ethan Suplee koettaa nähdä sitä piilokuvaa.

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...