Jul 29, 2013

Holy shit, what is all this green stuff?

Class of Nuke 'Em High (1986) sijoittuu Tromaville High Schooliin, jonka vieressä olevasta ydinvoimalasta vuotaa ydinjätettä kaikkialle ympäristöön. Tämän seurauksena koulun oppilaiden käytös on muuttuu, yksi oppilas jopa sekoaa ja käristyy hengiltään juotuaan koulun hanasta omituisen väristä vettä ja entiset menestyneet huippuoppilaat pyörittävät nyt kauhua herättävää Cretins-jengiä. Cretinsit hankkivat kannabista jätteestä myrkyttyneeltä maalta ja myyvät tätä pakottamalla koulun kilteille oppilaille. Warren (Gil Brenton) ja Chrissy (Janelle Brady) päätyvät ensimmäistä yhdessä sänkyyn tuon aineen vaikutuksen alaisena, jota seuraavana yönä heidän kehoissaan alkaa tapahtua kummia muutoksia. Myöhemmin tästä johtuen he joutuvat myös kohtaamaan koulun putkistoista tupsahtaneen vihreän olion.


Tämä Sairasta menoa on halpaleffoja tuottavan Troma-elokuvayhtiön yksi tunnetuimmista julkaisuista ja edustaakin varsin hyvin yhtiön tyyliä. Elokuva sai myös yhden jatko-osan vuonna 1991 ja toisen vuonna 1994 ja itseasiassa juuri nyt kesällä 2013 tälle leffasarjalle ilmestyi neljäs osa! En ollut nähnyt tätä aiemmin ensimmäistäkään osaa näistä, mutta katseltuani tämän heräsi mielenkiinto katsastaa nuo muutkin (haukutut) osat. Täytyy myös katsella yhä enemmän muita Troma-leffoja, sillä nämä uppoavat itselleni ilmeisen hyvin. 


Class of Nuke 'Em High on täynnä niin kökköä huumoria ja niin kökköä näyttelemistä, ettei tästä voinut mitenkään olla pitämättä. Nauroin jo yksin vatsani kipeäksi tätä katsellessa ja mietinkin, että miten hauskaa tätä olisi ollut katsoa isolla (oikeanlaisella huumorintajulla varustetulla) porukalla! Koin tämän olevan ihan äärimmäisen viihdyttävä pätkä. Sen kasarifiilis musiikkeineen ja Cretinsien asuineen oli ihan mahtava. Tykkäsin myös niistä hieman halvan näköisistä erikoistehoista ja itseasiassa olin vähän yllättynyt, että ne näytti niinkin hyvältä. Näyttelijät olivat ihan uskomattoman huonoja ja laukoivat heikkoja reploja, mutta sekin vaan sopi asiaan. Tiedostan kyllä tämän puutteet varsin hyvin, mutta ei voi mitään, viihdyin erinomaisesti. Väkivaltaa, verta, nuorisojengiläisiä, vihreää mömmöä ja monsteri! Mieleni teki kuitata koko pätkä toteamalla että "viihdyin ja tykkäsin", mutta jotta saadaan vähän blogihiljaisuutta taas rikottua, niin tässä nyt tuo täysin sama asia pidennetyin lausein. Suosittelen Class of Nuke 'Em Highia jos haluat katsella samaan aikaan 80-luvun teinielokuvaa, scifeilyä, kauhukomediaa ja niin huonon leffan, että se on oikeastaan aika hyvä. 

4 comments:

  1. Hitto, siitä onkin muuten aikaa kun olen viimeksi tämän leffan katsonut. Pitääpä korjata sekin asia tässä jossakin kohtaa lähitulevaisuudessa. Meinaatkos muita Troma pätkiä ottaa arvostelun kohteeksi. Esim. vaikkapa Sgt. Kabukiman NYPD? :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ainakin kovasti olisi suunnitelmissa katsella näitä nyt enemmänkin ja tulee niistä ainakin sitten niitä kuukauden lyhyempiä arvosteluja jos ei muuta. :) Tuokin on muuten näkemättä ja se vieläpä näyttää löytyvän Netflixin valikoimasta...

      Delete
  2. Pakko nähä tuo leffa! Jo traileri alkoi naurattamaan, kun alussa kertoja puhuu niin ylidramaattisella äänellä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo kertojaääni tuossa on kyllä mainio. Ja jos traileri nauratti, niin suosittelen ehdottomasti katsomaan koko leffan!

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...