Feb 20, 2013

Movie Monday #80 - Pitäsköhän tää kokea myös kirjana..?

Tällä viikolla Movie Monday kysyy, että minkä kirjan on halunnut lukea nähtyään ensin siihen perustuvan elokuvan. Olen useimmiten tarkka siinä, että haluan aina ensin lukea kirjan ja vasta sitten nähdä elokuvan. Kirjaa on huomattavasti tylsempää lukea, jos on jo nähnyt sen tärkeimmät käänteet ja kun tietää miltä sen hahmot näyttävät jonkun mielestä. Toki sitten on useampia tapauksia, kun olen jo nähnyt elokuvan ja vasta sen jälkeen on paljastunut, että se perustuukin kirjaan. Ja mikäli leffa on ollut hyvä, haluan myös hyvin todennäköisesti lukea sen alkuperäisteoksen. Yksi tällainen ensin nähty elokuva on lempileffani Unelmien sielunmessu, joka siis perustuu Hubert Selby Jr:n vuonna 1978 julkaisemaan kirjaan. Sain tietää kirjasta vasta elokuvan nähtyäni, mutta aika pian sen jälkeen kirja tulikin lainattua kirjastosta. Kirjan lukemisesta on siis jo yli kymmenen vuotta ja haluaisinkin lukea sen uudestaan, tällä kertaa alkuperäiskielellä. Muita nyt mieleeni tulevia elokuvan kautta löytämiäni kirjoja ovat esim. Jim Carroll: The Basketball Diaries, JT LeRoy: The Heart Is Deceitful Above All Things ja Janet Fitch: White Oleander. (Niin ja kai se on jälleen kerran viitattava siihen Lord of the Rings -kokemukseeni, joka sai lopulta lukemaan myös kirjat.)


No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...