Nov 9, 2012

Maximum Halloween 3012, la-su

Nyt vihdoinkin vielä kahdestoista ja kolmastoista leffapäivä, jotka istuin tietysti Night Visionsin Maximum Halloween -tapahtumassa. Kyseessä oli siis festareiden pääyö, jolloin pääsee katsomaan seitsemän leffaa iltaysistä aamupäivään elokuvateatteri Maximissa Helsingissä. Tällä kertaa menin katsomaan vielä yhden leffan ennen varsinaista yötä, joten tässä nyt kahdeksan leffaa kerralla, jotka katselin 17 tunnin istunnolla. Huh (niin istunnolle, kirjoittamiselle kuin niillekin, jotka jaksavat lukea tämän).

Nightbreed - The Cabal Cut (1990)

Clive Barkerin ohjaama ja tämän Cabal-kirjaan perustuva elokuva, Nightbreed kertoo Aaron Boonesta (Craig Sheffer), joka näkee painajaisia erikoisista olennoista Midianissa. Hän kertoo painajaisistaan psykiatrille Deckerille (David Cronenberg), joka alkaakin syyttämään tätä lukuisista lähiseudulla tehdyistä murhista. Boone on hämillään koko tilanteesta ja lopulta tälle alkaa myös valjeta, että ehkei hänen painajaisissaan näkemänsä outo paikka ja sen olennot olekaan pelkkää unta.


Nightbreed tosiaan julkaistiin vuonna 1990, mutta Barker joutui vastahakoisesti muuttamaan elokuvaa hyvinkin ratkaisevasti tekstiin nähden. Kuvattua materiaalia oli kuitenkin rutkasti enemmän ja nyt tämä The Cabal Cut esittelee noin 40 minuuttia "uutta" materiaalia. Näistä tehdyistä muutoksista kertoilemassa näytöksessä oli Russell Cherrington, joka myös on vastuussa tästä uudesta versiosta. Tätä uutta leikkausta oli aika jännä katsella, sillä kaikki tuo lisätty materiaali oli vanhaa vhs-laatua ja se oli välillä niin epäselvää, ettei aina ollut ihan selvillä siitä mitä kankaalla tapahtui. Cherrington kertoili, että ensi vuonna julkaistaville dvd- ja bluray-julkaisulle kuvanlaatu on tarkoitus saada kuntoon ja me eri festivaalien yleisöt olemme olleet ns. testiyleisöä. Cherrington myös painotti sitä, ettei The Cabal Cut ole vain uuden materiaalin lisäilyä vaan myös koko muuta elokuvaa on muokkailtu. Valitettavasti en osaa näiden eroista antaa mitään vertailua, sillä olen nähnyt Nightbreedin vain joskus lapsuudessani, enkä muistanut siitä kuin vähän joidenkin olentojen ulkomuotoa. Nyt kuitenkin osasin arvostaa tätä eri tavalla ja tykkäsin itseasiassa leffasta aika paljonkin. Näyttävä ja mielenkiintoinen fantasiaelokuva! Traileri
______________


Sodan keskellä sijaitsevassa bordellissa pidetään nuoria tyttöjä vangittuna ja huumattuna. Johtaja Viktor (Kevin Howarth) pitää kuitenkin yhtä tytöistä, mykkää Angelia (Rosie Day), muissa tehtävissä. Tyttö muun muassa antaa muille tytöille huumeruiskunsa ja meikkaa nämä vierailevia sotilaita varten. Sotilaat eivät kohtele tyttöjä kovin lempeästi ja eräänä päivänä Angel saakin tarpeekseen.


Tässä leffassa oli ihan hyvä ahdistava ja inhottava tunnelma, erityisesti leffan alkupuoli sai itsellekin vähän ahdistuneen olotilan. Sitten leffa kääntyikin enemmän sellaiseksi takaa-ajoksi, kun tyttö yritti päihittää neljä aseiden kanssa heiluvaa miestä ja tätä osuutta en itse kokenut niin jännittävänä. Mielenkiintoisena puolena tässä kuitenkin oli se, että tyttö osasi liikkua talon ilmastointikanavissa, jonne miehet eivät mahtuneet pujahtamaan. Elokuvan loppupuoli toi muuten hyvin paljon mieleeni Eden Laken ja sitten muistikin lukeneeni jostain, että tämän tekijöillä oli jotain tekemistä myös Eden Laken kanssa. (Jälkikäteen asian tarkistettuani selvisi, että Seasoning Housen ohjaaja Hyett oli Eden Lakessa vain meikkisuunnittelijana, mutta kuitenkin.) Ihan hyvä leffa, tykkäsin suurimmaksi osaksi. Traileri
______________

The Incident (2011)

Muusikkoystävykset työskentelevät bänditouhujensa lisäksi mielisairaalan keittiössä. George (Rupert Evans) vaihtaa joidenkin asukkien kanssa muutamia sanoja tarjoillessaan heille ruokaa ja lääkkeitä lasin läpi, mutta muutoin he eivät ole näiden kanssa tekemisissä. Kunnes eräänä päivänä koko rakennuksesta menee sähköt ja vartija kaipaa kaverusten apua asukkien lukitsemisessa huoneisiinsa. Ovathan he kuitenkin lääkityksellä rauhoitettuja. Arvatenkaan kaikki ei kuitenkaan suju putkeen ja pian sekopäiset asukit hyppivät seinille.


Muistaessani, että tämän elokuvan tapahtumat sijoittuvat mielisairaalaan, nousivat odotukseni korkealle. Odotin leffan olevan edes jollain tapaa pelottava, sillä mielisairaala on ympäristönä aika otollinen juurikin jännittävälle tunnelmalle. Sitä tässä leffassa ei kuitenkaan valitettavasti hyödynnetty ollenkaan ja hitaan alun jälkeen leffa muuttui oikeastaan kidutuskauhuksi, joka on vähän turhan koluttu aihe (eikä jaksa kiinnostaa minua). Näytetään vaan mitä ikävämpiä tapoja tuottaa kipua. Lopun käänne oli kyllä ihan kiva yllätys, mutta pakko myöntää, etten ihan tajunnut sitä tai sitten se oli tarkoituksellaan hyvin avoimeksi kaiken jättävä. Haluaisin katsella uudestaan uusin silmin nyt kun tiedän sen loppuratkaisun. The Incident oli ihan hyvä elokuva, mutta pettymys siinä mielessä, että olisin toivonut sen olevan enemmän pelottava kauhuleffa. Traileri
______________


Kirjailija Tomás Mariño (Gorka Otxoa) lähtee vanhalle kotiseudulleen kirjoittamaan uutta kirjaa lapsuudestaan. Tutut kyläläiset ottavat miehen lämpimästi vastaan ja tälle järjestetään tervetuliaisjuhlat, mutta jostain syystä tämä päätyykin maan alle vangiksi siellä riehuvan pedon kanssa! Kaupungissa on vallallaan ikivanha mustalaiskirous, joka on langetettu Mariñon suvulle, josta kyläläiset haluavat nyt eroon Tomásin kustannuksella.


Aluksi suhtauduin tähän leffaan vähän kankeasti, sen huumori ei vaan naurattanut. Mutta sitten kun leffa lähti kunnolla käyntiin, niin se olikin ihan äärettömän hauska ja pariin otteeseen sai ihan kunnon naurut esimerkiksi irroitetusta sormesta. Leffa oli mielestäni oikein onnistunut kauhukomedia, joka saa lisäpisteitä vielä suloisesta koirasta, jonka puolesta sai koko ajan pelätä, että toivottavasti sille ei käy mitään. Näytöksessä oli paikalla elokuvan ohjaaja/käsikirjoittaja Juan Martínez Moreno, joka mm. kertoili siitä, kuinka hän haluaa tuoda ihmissusiin ja muihin vanhoihin hirviöihin takaisin sitä vanhaa kunnon pelottavuutta. Tämä näkyi siinä, että vaikka nämä tämän leffan ihmissudet ei nyt erityisen pelottavia ollut huumoripuolensa vuoksi, niin niissä ei oltu käytetty mitään tietokonetehosteita. Hauska ja piristävä elokuva. Traileri
______________

Henge (2011) + The Big Gun (2008)

Keikon (Aki Morita) mies Yoshiaki (Kazunari Aizawa) on alkanut kouristella, nähdä pahoja painajaisia ja tämän kehossakin tapahtuu outoja muutoksia. Pariskunta yrittää saada lääkäriltä apua, mutta tämän keinot eivät auta. Paikalle kutsutaan jopa manaaja, mutta tämäkään ei tepsi. Miehen hirviömäinen käytös alkaa myös näkyä tämän ulkomuodossa.


Henge oli melkoisen outo leffa ja sellainen, etten oikein osannut päättää mitä mieltä olin siitä. Aluksi se vaikutti mielenkiintoiselta, sitten melko tylsältä, sitten taas ihan pidinkin siitä kunnes lopuksi elokuva meni niin älyttömäksi, etten enää tiennyt mitä mieltä olisin. Itseäni myös häiritsi melkoisesti ne todella kökkeröisesti tietokoneella tehnyt veriroiskeet, paremmalta olisi näyttänyt ihan vaikka vanhat kunnon maissisiirappiroiskeet. Eikä ne huonohkot erikoistehosteet siihen jääneet. Pääosan näyttelijä kyllä sitten taas kouristeli ja karjui ihan vakuuttavasti. Henge ei siis ollut suosikkejani, mutta oli tämä kuitenkin ihan katsottava leffa. Ennen Hengeä näytettyä saman ohjaajan, Hajime Ohatan, puolituntista esikoisteosta Big Gunia en sitten taas ymmärtänyt, tajunnut enkä arvostanut, joten ei siitä sen enempiä. Traileri
______________

La noche de Walpurgis / The Werewolf Versus the Vampire Woman (1971)

Ystävykset Elvira (Gaby Fuchs) ja Genevieve (Barbara Capell) lähtevät tutkimusmatkalle maalle, jossa uskotaan sijaitsevan vampyyrikreivitär Wandesan (Patty Shepard) hauta. He törmäävät tuolla ystävälliseen Waldemar Daninskyyn (Paul Naschy), joka tarjoaa naisille yösijan. Kreivittären haudan luona he kuitenkin vahingossa saavat verenhimoisen Wandesan nousemaan haudastaan. Niin ja Waldemarilla sattuu olemaan sellainen salaisuus, että tämä muuttuu sudeksi täydenkuun aikaan.


Heti aluksi sellainen harmitus, että tämä espanjalainen elokuva oli tekstitysten sijaan dubattu englanniksi. Mutta mitään muuta valitettavaa en keksikään tästä elokuvasta, tämä oli itseasiassa yksi yön suosikkileffoistani. Tykkäsin erittäin paljon sen värimaailmasta, tunnelmasta, usvaisuudesta, kauhumusiikeista, äänitehosteista ja vaikka mistä. Vampyyrit liikkuivat aina hidastetusti aavemaisten musiikkien säestämänä ja se oli yllättävän vaikuttavan näköistä. Olihan tässä leffassa oma huvittavuuteensa joidenkin repliikkien ja käänteiden suhteen, mutta sellaiset eivät menoa haitanneet. Pidin leffaa tyylikkään näköisenä, mielenkiintoisena ja ennen kaikkea erittäin viihdyttävänä. Tämän elokuvan jälkeen jäin jälleen miettimään, että miksi aina valitsen festaritarjonnasta enemmän katseluun niitä ihan uusia pätkiä, kun lähes poikkeuksetta pidän eniten näistä vanhoista. Traileri
______________

Wither (2012) 

Porukka nuoria ruotsalaisia lähtee metsän keskelle olevaan taloon juhlimaan. Yksi tytöistä eksyy kuitenkin heti reissun alussa talon kellariin, jonka jälkeen tämä alkaa voida todella huonosti. Verta vuotava tyttö alkaa myös käyttäytyä aggressiivisesti toisia kohtaan ja pian tämä käytös alkaa myös tarttua yksi toisensa jälkeen muihinkin nuoriin.


Tiedän, että tässä oli maailman kulunein alkuasetelma kauhuleffalle: nuoret metsän keskellä olevassa oudossa talossa pitämässä hauskaa. Tiedän myös sen, ettei tämä Wither myöskään tuonut oikeastaan mitään uutta tämän tyyppisille elokuville. Siitä huolimatta tämä oli mielestäni ihan viihdyttävää katsottavaa. Sen zombit olivat näyttävän näköisiä, veri lensi ja kyllä se kulunutkin idea toimii. Kaikki sen hahmot olivat tosin aika rasittavia tapauksia, eikä ollut mitään suurta voi kun tuo selviäisi hengissä -tunnetilaa yhtään kenestäkään. Ihan kiva leffa joka tapauksessa ja tykkäsin siitä, ettei tätä oltu vedetty komediaksi. Traileri
______________
 

Irene (Maria Jo) on kyllästynyt avioliittoonsa ja etsii toisen miehen seurasta iloa elämäänsä. Eräänä iltana nainen kuitenki tulee kaapatuksi ja siinä rytinässä vahingossa myös tapetuksi. Aviomies Chau (Phillip Ko) haluaa kostaa niin vaimon tappaneille miehille kuin myös vaimon kuoleman jälkeen paljastuneelle salarakkaalle (Norman Chu). Keinoksi hän ottaa mustan magian, jonka jälkeen kaivetaan esille kuolleen vaimon ruumis ja tämän henki sitten taas käy miesten luona kostoretkillä.


Nämä festareiden viimeiset elokuvat on usein ollut kunnon komediaa (tahallista tai tahatonta), mutta tällä kertaa tämä hongkongilainen päätösleffa oli yllättävän vähän naurattava. Sitäkin oudompi, erikoisempi ja älyttömämpi elokuva tämä oli kyllä. Aluksi tämä oli vähän puuduttavan oloinen, johon toki saattoi myös vaikuttaa oma uupumus ja puutumus, mutta leffa lähti onneksi kunnolla nousuun kun mustat magiat ja ruumiit otettiin peliin. Leffa parani koko ajan loppua kohden, sitä mukaa kun tämä sai niitä erikoisempia piirteitään. Seeding of a Ghost oli sellainen elokuva, jonkalaisia ei ihan joka päivä tule vastaan ja jota en nyt selvästi pysty sanoin kuvailemaan ainakaan spoilaamatta kaikkea. Voisin mainita tämän myös yhdeksi leffayön suosikikseni, erittäin viihdyttävä elokuva kaikessa outoudessaan. Klippi


Night Visions -juttujani luettavissa vuodesta 2011 alkaen täällä ja vuodesta 2007 täällä.

2 comments:

  1. Omaan makuun taas The Werewolf Versus the Vampire Woman kuului niihin suuriin pettymyksiin. Ihan katottava tää oli, mutta en saanut tunnelmasta oikein mitään irti. Vähän sama kävi sitä edeltävän Cut-Throats Ninen kohdallakin, mutta noin muuten pääyö oli ihan miellyttävä ohjelmistonsa puolesta.

    ReplyDelete
  2. Itselleni sen tunnelma kyllä upposi ihan täysillä ja itseasiassa mietin noiden lyhäreiden aikana, että miksi ihmeessä olin valinnut ne Cut-Throats Ninen yli. Heh. Mielenkiinnolla odotan mitä kirjoitat niistä!

    Oli joo ihan miellyttävä ohjelmisto, jäin vaan vähän kaipaamaan jotain todella hyvää uutta elokuvaa, nämä kaikki olivat sellaista keskitasoa. Tosin ne Audience Awardin voittaneet elokuvathan jäivät taas itseltäni näkemättä (paitsi Dreddin kävin katsomassa jälkikäteen).

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...