Movie Monday #36 - Takaa-ajettu

Tällä viikolla Movie Monday kysyy takaa-ajokohtausten top 5 -listaa.  En ole aiemmin miettinyt mitään parhaimpia takaa-ajokohtia, joten tässä nyt ne mitkä ensimmäiseksi tuli mieleen ja jotain todella hienoja saattoi unohtua joukosta. Tosi yllättävällä genrevalinnalla näemmä mennään.

1. The Shining (1980) 

2. Nightmare on Elm Street (1984)

3. The Texas Chainsaw Massacre (1974) 

4. Suspiria (1977) 

5. Halloween (1978) 

I think there are two ways you can see the world. You either see the sadness that's behind everything or you choose to keep it all out.

The United States of Leland (2003) kertoo teini-ikäisestä Lelandista (Ryan Gosling), joka joutuu vankilaan surmattuaan kehitysvammaisen pojan. Varsinaista syytä tapahtumaan tältä kiltin oloiselta pojalta ei tunnu löytyvän. Vankilassa kuitenkin tämän opettaja Pearl (Don Cheadle) yrittää ymmärtää pojan ajatuksia. Jutellessaan Lelandin kanssa saa Pearl selville mm. huonon isäsuhteen kuuluisaan kirjailijaan (Kevin Spacey) ja muutenkin taustalta löytyy ongelmallisia ihmissuhteita. Mutta mitkä ovat todelliset syyt julmaan tekoon?

Näin United States of Lelandin ensimmäisen kerran vuosia sitten kun vuokrasimme sen kaverin kanssa tietämättä ihmeempiä itse elokuvasta. Olin nähnyt silloin aika hiljattain myös Donnie Darkon ja koin nämä kaksi jollain tapaa hyvin samanlaisiksi leffoiksi. Itseasiassa sekoitin näiden leffojen takia Ryan Goslingin pitkään Jake Gyllenhaalin! Huomasin nytkin tätä leffaa katsoessani miettiväni, että Michelle Williams ja Gosling työskentelivät vielä myöhemmin yhdessä Brokeback Mountainissa. Niin paitsi että sehän oli Jake Gyllenhaal. United States of Leland ja Donnie Darko ovatkin tunnelmaltaan vähän samanlaisia, tosin Lelandista puuttuu se Donnien scifipuoli. Goslingin sekä Gyllenhaalin hahmot ovat molemmat synkän ja vaisun tuntuisia poikia, niin ja molemmat muuten seurustelevat Jena Malonen esittämän tytön kanssa. Itse pidän kuitenkin Donnie Darkoa parempana elokuvana, eivätkä nämä yhteneväisyydet loppujen lopuksi kerro elokuvien samankaltaisuudesta ihan hirveästi.

United States of Leland on mielenkiintoinen leffa, se on sellainen elokuva, jonka sanoma ja tapahtumat jäävät pyörimään mieleen vielä sen päätyttyäkin. Uskoisin, että tämän elokuvan voi katsoa usealla eri tavalla, eri ihmiset kokevat sen ehkä eri tavoin. Samalla kun Leland avaa elämäntarinaansa opettajalleen, hypitään leffassa ahkerasti nykyhetken ja menneen välillä raottaen niin surmaa edeltäviä tapahtumia kuin paljon aikasemmin tapahtuneita juttuja. Mitään kovin pirteää elokuvaa tästä ei kannata odottaa, sillä United States on Leland on sävyltään synkkä ja rauhallinen. Vaikka leffassa yritetäänkin päästä tappajan pään sisälle ja ymmärtää tämän teko, ei tämä mielestäni ole silläkään saralla kovin perinteinen pätkä. Kyseessä ei ole julma sarjamurhaaja, vaan aika tavallisen oloinen mietiskeleväinen poika. Gosling tekeekin onnistuneen näyttelijäsuorituksen ja muutenkin näyttelijät ovat ihan hyviä. Leffassa onkin lukuisia tuttuja näyttelijöitä, tosin näiden kaikkien osuus ei tuntunut tarinan kannalta olennaiselta ja osa hahmoista jäi turhan irrallisiksi. Joka tapauksessa United States of Leland on katsomisen arvoinen elokuva. Suosittelen katsomaan silloin kun ehkä kaipaa vähän pohdiskelevampaa elokuvaa katseluun.

Kuvat: listal.com

Movie Monday #35 - Vain muistoissa jälleen sen luokseni saan

Movie Monday kyselee tällä viikolla nuoruuselokuvia, sellaista leffoja, jotka tuovat nuoruuden jollain tapaa mieleen. Rajaan nyt nuoruuden koskemaan juuri teini-ikää, sillä kuvittelen vieläkin olevani nuori (ei tarvitse palauttaa maan pinnalle...). Nuoruuteni oli pääasiassa tosi kivaa aikaa, meillä oli tiivis kaveriporukka, jonka kanssa tehtiin kaikkea hauskaa. Katselin teininä myös paljon leffoja ja kuuntelin aina musiikkia. Tykkäsinkin tuolloin katsella erityisesti sellaisia leffoja, joissa oli hyvä musiikki isossa osassa ja unelmoin eläväni niiden leffojen kaltaista elämää. Nämä sen aikaiset suosikkileffat tuokin nyt mieleen oman nuoruuteni ja silloiset haaveeni.

Empire Records (1995)

Almost Famous (2001)

The Doors (1991)

Detroit Rock City (1999)

Dazed and Confused (1993)

Rock 'n' Roll High School (1979) 

Singles (1992)

Kuvat: listal.com, tumblr.com

Is the nation ready for two minutes of radio silence?

The King's Speech (2010) on neljän Oscarin voittanut historiallinen elokuva brittiläisestä kuninkaallisesta George VI:sta. Bertie (Colin Firth) on kärsinyt koko ikänsä puheviasta, joka on vaikeuttanut tämän elämään kuningas George V:n poikana. Kun vuonna 1936 kuningas George V  kuolee ja Bertien vanhempi veli yllättäen jättäytyy kuninkaan tehtävistä, kruunataankin Bertie uudeksi kuninkaaksi, George VI:ksi. Änkyttävä uusi kuningas yrittää nyt selvitä tehtävänsä vaatimista julkisista puhumisista vaimonsa Elizabethin (Helena Bonham Carter) tukemana sekä puheterapeutti Lionelin (Geoffrey Rush) avustamana.

Tapananihan on katsella näitä Oscar-voittajaleffoja noin sata vuotta myöhässä, joten on lähes ennätyksellistä, että katselin tämän vuoden sisällä pystin saamisesta! Kuninkaan puhe on kyllä kiinnostanut, mutta en oikein pidä Colin Firthistä, niin sen katsominen on vähän tarkoituksellaankin jäänyt. Colin Firth tuntuu olevan niin monissa rooleissa sellainen samanlainen vaivalloisen oloinen änkyttävä mies, joka vääntelee aina tuskastuneesti naamaansa. Juuri sellainen kun se on Bridget Jonesissa. Tieto siitä, että Firthin rooli Kuninkaan puheessa on jäykistelevä kuningas, joka kärsii änkytyksestä (minulla ei siis todellakaan ole mitään ongelmaa oikeiden puheongelmaisten kohdalla, ärsyynnyn vain Firthin tavasta näytellä), ei varsinaisesti innostanut katselemaan tämän vaikeaa naamaa. Toisaalta taas leffat todellisista kuninkaallisista ja heidän elämästä sekä vaikeuksista sen julkisen kuvan toisella puolella kiinnostavat paljon. Mielenkiinto voitti ja Kuninkaan puhe tuli katseltua!

Kiinnostava tämä leffa olikin ja vaikka se pyörikin hyvin pitkälti Colin Firthin näyttelijäsuorituksen ympärillä, ei sekään häirinnyt - mies oli oikeasti sympaattinen roolissaan. Firthin lisäksi elokuvassa mainiot roolisuoritukset tekee kuninkaan vaimoa Elizabethia esittänyt Bonham Carter sekä Geoffrey Rush puheterapeuttina. Bertien ja terapeutin kohtaamiset toikin aiheeltaan vakavahkoon leffaan lisäksi kevyttä huumoria. Kuninkaan puhe on oikeastaan aika hidastempoinen elokuva, eikä siinä nyt ihan hirveästi edes tapahdu, mutta silti se pysyy koko ajan kiinnostavana. Leffan lopulla on yksi erittäin tuskastuttava kohta, jossa kuningas on juuri aloittamassa puhettaan radiossa. Kohtaus tuntuu hävyttömän pitkältä, siinä näytetään panikoivaa kuningasta ja luetellaan kuinka paljon aikaa vielä on jäljellä lähetyksen alkuun. Tuskastuttavaa kohtauksesta ei tehnyt se, että se olisi ollut tylsä ja pitkäveteinen, vaan se, että se sai itsellenikin katsojana hirmuisen jännityksen päälle! Erittäin onnistunut kohtaus siis. Kuninkaan puhe on muutenkin onnistunut elokuva ja niin, olihan tämä ihan selvä Oscar-leffa.

Kuvat: listal.com