Feb 10, 2020

Oscars 2020

Oscarit on nyt jaettu ja veikkaustaulukkooni on merkitty kaikki voittajat. Omista veikkauksistani oikeaan osui 17/24, joka on toki aika hyvin, mutta jää taas kaverini veikkausten varjoon. Sieltä kun napsahti tulokseksi 20/24! Kumpikaan meistä ei tosin veikannut oikein parhaan elokuvan voittajaa, joka oli siis eteläkorealainen Parasite. Tämä voitto oli aika historiallinen, sillä Parasite on ensimmäinen ei-englanninkielinen elokuva ikinä, joka voitti parhaan elokuvan pystin. Parasite voitti monta muutakin Oscaria, mutta tosiaan parhaan elokuvan myös kansainvälisten elokuvien ehdokkaista (olisikin ollut aika jännä, jos olisi voittanut Oscarin parhaasta elokuvasta, muttei parhaasta kv-elokuvasta). Parasite oli muuten jo syksyllä Night Visionsin avauselokuvana, mutta harmillisesti jäi tuolloin väliin. 


Gaalassa ei tänäkään vuonna ollut juontajaa, vaan vaihtuvat henkilöt kävivät heittämässä vitsiä ja esittelemässä pystien jakajat. Steve Martin ja Chris Rock taisivat saada yhdessä pisimmän puheenvuoron ja olivatkin kommenteissaan ihan osuvia ja hauskoja. Näyttelijöiden palkitsemisissa ei yllätyksiä nähty, pystit menivät juuri niihin oletettuihin osoitteisiin. Tuli ihan hyvä mieli siitä, että Brad Pitt sai vihdoin näyttelemisestä Oscarinsa ja Laura Dern oli kyllä Marriage Storyn parasta antia. Joaquin Phoenix sai onneksi miespääosan Oscarin, se tuli täysin ansaitusti mielettömästi roolisuorituksesta Jokerina. Jännitin etukäteen aika paljon mitä mies tulee "kiitospuheessaan" sanomaan ja olihan se kantaaottava - ja ihan asiaakin. Tajusin jälkikäteen jännittäneeni tuota puhetta vähän samalla tavalla kuin leffaa katsoessa Jokerin esiintymisiä. Toivoen, että se menee hyvin. Renée Zellweger oli vastapainona ihailtavankin hillitty puheessaan. Renéen roolisuoritusta en ole vielä nähnyt, mutta se tulee varmasti katseltua jossain vaiheessa. 


Parhaita hetkiä gaalassa oli ehdottomasti musiikkikooste, jossa käytiin läpi biisejä, jotka yhdistetään vahvasti elokuviin. Siihen oli saatu monia mahtavia biisejä ja hetkiä elokuvista (kuten ihana Almost Famous ja Tiny Dancer). Kiinnitän itse paljon huomioita musiikkeihin elokuvissa ja olen löytänyt monia biisejä ja bändejä leffojen kautta.  Tuo kooste päättyi siihen, että Eminem asteli lavalle esittämään 8 Mile -elokuvasta tutun Lose Yourself -biisin, joka ei kyllä ole omia suosikkejani, mutta toihan se muistoja mieleen. Ja oli hauska katsoa Oscar-yleisön pukumiehiä nyökyttelemässä uskottavasti päätään biisin tahtiin! Toinen hieno hetki oli ihan gaalan lopussa kun yleisö sai yllytettyä valot ja mikit takaisin päälle, jotta parhaan elokuvan Oscarin saaneet pääsivät jatkamaan kiitteilyitään (jotka jälleen tylysti katkaistiin kesken). Yleisesti ottaen tämän vuoden Oscar-gaalassa oli mielestäni hyvä tunnelma ja sitä oli kiva katsella. 

Oscar-yön eväät

2 comments:

  1. Minä myös pidin Reneen puheesta. Pidän hänestä ja tyylistään aina. Mahdottoman elegantti ja arvokas. Siksi ihmettelinkin, miksi monet jälkeenpäin kommentoivat hänen puhettaan liian pitkäksi ja horinaksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuri sellainen arvokkuus hänestä huokui, jota kaipaisinkin lisää Oscareihin. Toisaalta tuntui vähän, että tällä olisi ollut joku rooli päällä, mutta ehkä hän vain on sellainen omana itsenään.

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...