Mar 24, 2019

Your new band is gonna be something nobody's ever seen before.

The Dirt (2019) on samannimiseen kirjaan perustuva elokuva maailman pahamaineisimpana bändinä pidetystä Mötley Crüesta. Se kertoo siitä, kuinka bändi perustettiin, nousi maineeseen ja sai aikaan kaaoksen kaikkialla missä kävivät. Los Angelesissa vuonna 1981 rumpali Tommy Lee (Machine Gun Kelly) lähestyy basisti Nikki Sixxiä (Douglas Booth) ja he päättävät perustaa bändin. Pian joukkoon liittyy kitaristi Mick Mars (Iwan Rheon) sekä laulaja Vince Neil (Daniel Webber) ja Mötley Crüe on koossa. 


Kirjoitin vuonna 2009 vanhaan blogiini, että odotan innolla lähivuosina ilmestyvää The Dirt -elokuvaa. Enpä tuolloin arvannut, että kyseistä leffaa saa odotella vielä kymmenen vuotta! Mutta tällä viikolla se sitten vihdoin julkaistiin Netflix-elokuvana ja olihan se heti päästävä näkemään. Taustaksi haluan kertoa sen verran, että löysin Mötley Crüen kunnolla joskus 2000-luvun alkupuolella ja oikeastaan niin, että sitä soitettiin ahkerasti paikallisessa kapakassa, jossa tuli notkuttua juuri täysi-ikäistyttyäni. Luin myös tuolloin tuoreen The Dirt -kirjan ja levyt soivat jatkuvasti soittimessani. Keikoilla kävin aina kun bändi pääsi Suomeen asti - en ole oikeastaan vieläkään ihan varma monta kertaa ehdin bändin näkemään (5?), mutta ainakin kahdesti keikat peruuntuivat. Toisen kerran bändin soittokamat oli väärässä maassa ja toisen kerran festareille iski sellainen myrsky, että lavat hajosi ja ihmisiä loukkaantui (oli muuten aika pelottavaa). Voin siis sanoa olleeni/olevani ainakin jonkin asteinen fani.


Vaikka olin tosiaan odottanut leffaa kymmenen vuotta, niin odotukseni The Dirt - Törkytehdas -leffan suhteen eivät olleet kovin korkealla. Siis Netflix-leffa, eikä ollenkaan teattereihin? Leffa ei ollut huono, mutta ei se oikein päässyt yllättämäänkään. Olen toki lukenut kirjan lukuisia kertoja vuosien varrella, joten siinä mielessä tapahtumissa ei nyt voinut varsinaisia yllätyksiä ollakaan. Kun on kuvitellut mielessään kirjan villejä kuvauksia, niin tapahtumat leffassa olivat aika kesyjä siihen verrattuna. Elokuvan suurin ongelma oli mielestäni sen kesto, parissa tunnissa on vaikeaa kertoa niin iso tarina. Kaikkea ei voinut tietenkään mahduttaa mukaan, mutta jotkin leffaan päätyneetkin asiat kiirehdittiin niin nopeasti läpi, ettei kovin syvälliselle tasolle päästy. Esimerkiksi Razzlen kuolema, Mick Marsin selkärankareuma tai Nikki Sixxin heroiinihelvetti eivät herättäneet elokuvassa kovin suuria tunteita, ne ohitettiin niin kepeästi. En oikein osaa arvioida mitä mieltä tästä on, jos ei tunne entuudestaan bändin tarinaa, eikä näin ollen tiedä miten paljon jäi pois. Uskoisin, että silti asioiden kiirehtiminen paistaa läpi. Elokuvassa muuten tarina loppui ns. kesken, kirjassa jatketaan vielä noin viisi vuotta eteenpäin.


Näyttelijät olivat tässä yllättävänkin asiallisia. Aluksi meinasi pahasti häiritä nämä "väärät naamat", mutta nopeasti niihin sitten tottui. Hyvin olivat opetelleet hahmonsa puhetyyliä, eleitä ja lavamaneereita. Musiikki leffassa oli tietysti erinomaista ja sitä oli onneksi myös reilusti. (Vaikka tietysti voisi myös valittaa siitä, miten moni biisi jätettiin ottamatta mukaan.) Leffan parissa myös viihtyi mainiosti, onhan se Mötley Crüen huippuvuosien sekoilumeininki aika uskomatonta katsottavaa. The Dirt -elokuvasta jäi siis vähän ristiriitaiset tunnelmat, se oli ihan hyvä, mutta se olisi voinut olla niin paljon enemmänkin. Leffan loputtua oli kuitenkin hyvä mieli ja itseasiassa houkuttelisi katsoa se jo nyt uudestaan. Tai oikeastaan, ehkä voisin lukea The Dirtin jälleen kerran...

1 comment:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...