Oct 11, 2018

The quiet out here can get real loud.

Halloween kauhuputken ensimmäinen elokuva tänä vuonna oli The Open House (2018). Teini-ikäinen Logan (Dylan Minnette) muuttaa äitinsä Naomin (Piercey Dalton) kanssa väliaikaisesti sukulaisten myynnissä olevaan suureen taloon vuorille. Talossa järjestetään usein näyttöjä mahdollisille ostajille ja Logan alkaa epäillä, että joku on jäänyt taloon piileksimään, sillä outoja asioita alkaa tapahtua ympäri taloa. 


Päätin aloittaa putken tänä vuonna jollakin uudella leffalla, josta en ole kuullut mitään etukäteen ja Netflixin valikoimista osui kohdalle tämä The Open House. Valintaan vaikutti se, että Dylan Minnette oli jo entuudestaan tuttu oikein hyvästä 13 Reasons Why -sarjasta ja Netflixin omista leffoista/sarjoista ei ole koskaan osunut kohdalle mitään kovin huonoa katsottavaa. No, kerta se on ensimmäinenkin. Alkuun tämä The Open House vaikutti ihan lupaavalta, näyttelijät olivat asiallisia ja leffassa oli ihan uhkaava tunnelma. Naapuruston väki vaikutti hyvin omituisilta ja talossa tuntui tapahtuvan jotain yliluonnollisia outouksia. Sitten yhtäkkiä se yliluonnollinen puoli katosi kuvioista, eikä niitä kaikkia outoja naapureitakaan muistettu enää. Mielenkiinnolla odotin, että miten tämä kaikki selitetään, mutta mitään selityksiä ei koskaan tullutkaan. Elokuvan loputtua kelasin jopa muutaman minuutin taaksepäin, jotta huomaisin jotakin, mitä olen missannut. Mutta ei, tässä elokuvassa ei vain vaivauduttu selittämään yhtään mitään mistään. Se toi lähinnä mieleen jotkut omat "leffaideani", kun olen keksinyt jonkun hyvän kohtauksen ja jännittävän kuvauspaikan, mutta en sitten mitään varsinaista tarinaa sen ympärille. Siksi en olekaan ideoitani toteuttanut. The Open Housen tekijät toteuttivat. En suosittele.


3 comments:

  1. Tuossa taannoin tulin kirjoittaneeksi muutaman lyhytleffan, johon kävin skouttailemassa muutaman kuvauspaikan. Käytiin niillä paikoilla sitten kuvaamassakin. Vielä yksi reissu pitäisi ensviikolla (toivottavasti) tehdä ja sitten kuvaukset olisi siinä. Voiton puolella ollaan. Ainakin melkein.😁

    ReplyDelete
  2. Toivottavasti niitä pääsee joskus näkemäänkin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä pääsee, mutta mitään en toistaiseksi uskalla luvata. 😀

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...