Aug 8, 2018

Back to Basics 2018, perjantai

Keväisen Night Visions -festareiden perjantaipäivä sujui iloisissa tunnelmissa jopa kahden Tommy Wiseau -elokuvan parissa. Ensimmäisenä tuli viskottua muovilusikoita ihmisten niskaan, eli jälleen tuijotettiin valkokankaalta The Room (2003). Siitä nyt olen jauhanut niin monesti jo blogissa, joten katselkaa vaikka festaritunnelmia muutaman vuoden takaa täältä. Hauskaa ja villiä menoa oli tälläkin kertaa. Toisena elokuvana oli kuitenkin aika tuoretta tavaraa, nimittäin Best F(r)iends: Volume 1 (2017)!


Justin MacGregorin ohjaamassa ja Greg Sesteron käsikirjoittamassa Best F(r)iendsissä nähdään Tommy Wiseaun ja Sesteron ensimmäinen yhteinen elokuva sitten The Roomin. Jon Kortina (Sestero) on ajatunut rahattomaksi kulkuriksi Los Angelesin syrjäkujille. Mies kohtaa erikoisen hautausurakoitsija Harvey Lewisin (Wiseau), joka päättää ottaa Jonin apulaisekseen. Miehet ystävystyvät ja pikkuhiljaa ajautuvat yhdessä hämärähommiin suurien rahojen toivossa. Pian kuitenkin ystävyys joutuu koetukselle, kun mukaan astuvat valheet ja juonittelut toisen selän takana.


Best F(r)iendsistä on aika vaikea kirjoittaa mitään kunnollista arvostelua. Elokuvan katsominen vaatii ehdottomasti sen, että tuntee The Roomin ja elokuvan suurin vetovoima onkin Tommy Wiseau. Vaikka elokuvassa onkin jonkun muun tekemä käsikirjoitus, niin kyllähän siinä sai koko ajan jännittää, että mitähän se Wiseau tekee ja sanoo seuraavaksi. Toki käsikirjoittaja onkin Greg Sestero, joka tuntee Wiseaun varsin hyvin. Elokuvassa myös kuului The Roomista tuttuja vuorosanoja ja onhan Best F(r)iendsin kohdeyleisö aika helppoa päätelläkin. Night Visionsin keräämä täysi teatterisali oli sitä parhaimmillaan, välihuuteluja sekä -aplodeja riitti. Elokuvassa oli paljon outoilua (mitä muutakaan voi odottaa) ja erikoisia käänteitä, mikä oli suurimmaksi osaksi hyvä asia. Tämä kuitenkin oli vasta ensimmäinen osa, joten paljon jäi vielä avoimeksi. Arvostelu olisikin varmaan helpompi kirjoittaa vasta kakkosen jälkeen, koska sitten vasta näkee millaiseen loppuratkaisuun on päädytty ja miten paljon kaikkea on päätetty avata. Tuo Volume 2 pitäisi ilmestyä ensi vuoden alkupuolella ja tämä ensimmäinen osa julkaistaan digitaalisena (+ on demand) 25.9.2018. Suosittelen katsomaan, mikäli Wiseau ja The Room jaksavat viihdyttää!


4 comments:

  1. Tuon Best F(r)iendsin olemassa olosta ollutkaan tätä ennen tietoinen. Vaan nyt olen. Pitääpä katsoa se pois, jos tilaisuus siihen joskus avautuu.

    Loppuun pieni pyyntö, eli käväisisitkö ehtiessäsi heittämässä kommenttia kehiin tuolla meikän blogissa. Aika usein kuitenkin tänne kommentoinut, joten vuoroin vieraissa ja silleen. Pakkohan ei toki ole, mutta kovasti siitä ilahtuisin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentistasi!

      Käyn toki kirjoittamassa sinunkin blogisi puolelle kommenttia kunhan sanottavaa on. :) Toivottavasti et pahastu tästä, mutta en osaa keksimällä keksiä mitään kirjoitettavaa ja minulla on viime aikoina ollut haastetta saada aikaiseksi mitään tekstiä omaankaan blogiin (kuten saattaa huomata tästä kahden kuukauden suunnittelemattomasta tauosta). Koetan taas pikkuhiljaa ryhdistäytyä niin omien tekstien kuin kommentoinnin suhteen!

      Delete
  2. Nou hätä. Käyt sitten kun aihetta on. Tosin saa siellä aiheettakin käydä, jos niikseen tulee, heh.

    Kirjoittaminen on omalla kohdallakin tökkinyt viimeaikoina, joten ymmärrän hyvinkin missä menet tällä hetkellä.Koitan tässä itsekin pikkuhiljaa parantaa tahtia oman kirjoittamiseni suhteen, sillä vaikka kirjoitellut väliin olenkin, niin aivan muualle olen niin tehnyt kuin blogiin. Että samassa veneessä tässä siinä suhteessa ollaan, jos niin voi sanoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tätä ongelmaa on tuntunut olevan viime aikoina vähän kaikissa leffablogeissa, toivon kovin että kaikki löytäisivät taas innon tähän puuhaan. Koska tosi kivaahan tämä parhaimmillaan on!

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...