Oct 12, 2017

And don't anyone say "April Fool's" again or I'll rip them apart!

Kolmas kauhuilu oli April Fool's Day (1986). Muffy (Deborah Foreman) on kutsunut yhdeksän opiskelijakaveriaan viettämään aprillipäivän viikonloppua saarella sijaitsevalle kartanolleen. Muffy onkin keksinyt kavereiden kiusaksi pieniä kepposia aprillipäivän kunniaksi niin pierutyynyjen kuin hajoavien tuolien muodossa. Kaverusten hauskanpito muuttuu kuitenkin viikonlopun edetessä todelliseksi kauhuksi, sillä kartanolla heiluu myös murhaaja ja nuorista yksi toisensa jälkeen kokee karun kohtalon. 


April Fool's Daysta on hyvin vaikeaa kirjoittaa spoilaamatta kaikkea. Todettakoon sen verran, että mielestäni tästä leffasta ensimmäiset 85 minuuttia on aika loistavia ja loput viisi minuuttia todellinen lässähdys. Tiedän, että tuo leffan loppu jakaa mielipiteitä, toiset pitävät sitä nerokkaana ja toisten mielestä se on ihan hirveä. Myönnän kyllä, että se loppu on toki muistettava ja omaperäinen, mutta kyllä se vain mielestäni latistaa sen hyvän slasher-meiningin. April Fool's Dayn asetelma on oikein oivallinen, on joukko nuoria aikuisia hengailemassa keskenään saarella vähän pelottavassa kartanossa. Kaikilla on hauskaa, mutta sitten niitä tyyppejä alkaakin kadota ja myöhemmin taas ilmestyä raatoina takaisin mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Ei nyt niin omaperäistä, mutta erittäin toimivaa. Tietyllä tapaa tämä on aika "kiltti" kauhuleffa, siinä ei hirveämmin revitellä millään, verta ja suolenpätkiä ei roiskita, eikä paljasta pintaakaan vilautella juurikaan. Se on kuitenkin jännittävä ja siinä on hyvä tunnelma - ja pakko myös mainita, että tässä on mielestäni kasarikauhuleffaksi oikein hyvät näyttelijätkin. Hahmot ovat oikeastaan jopa aika pidettäviä! April Fool's Day on siis mielestäni suurimmaksi osaksi erittäin viihdyttävä kauhuleffa, jonka loppuosan yrittää vain jokaisella katsomiskerralla unohtaa. 


2 comments:

  1. Hyvä pätkä loppuineen päivineen. Riimeikki taasen ei sitä ole...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo remake on tosiaan minulta kokonaan näkemättä.

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...