Jan 15, 2017

Stuff

Vuorossa vielä vuoden 2016 hankinnoista sekalaiset (leffa)tavarat, jotka ovatkin suurimmaksi osaksi lahjaksi saatuja. Kaikki ei nyt ole ihan niin leffaroinaa, mutta otin ne mukaan kuitenkin. Nämä kuvat saa muuten klikkailtua suuremmaksi tarkempaa tarkastelua varten.


Ensimmäisessä kuvassa on kaksi lahjaksi saatua kirjaa. Sain The Secret History of Twin Peaksin joululahjaksi ja se onkin aika tuore Mark Frostin kirjoittama kirja. En ole vielä ehtinyt tutustua tähän paremmin, mutta se näyttää erittäin hienolta ja kiinnostavalta. Vieressä olevan Noidan käsikirjan sain syksyllä ja aikamoinen riemuhan siitä repesi. Olen nimittäin yrittänyt metsästää tätä kirjaa monia vuosia ihan jokaiselta vastaan tulleelta kirppikseltä ja divarista, mutta ei vaan ole löytynyt. Lainasin tätä lapsena kirjastosta aina vaan uudestaan ja aina se oli vaan yhtä siistiä. Noidan käsikirja taisi olla se juttu, joka minut lopulta vietteli kauhuleffojenkin pariin. Ja vain noin 25 vuotta myöhemmin kirja on minun. (Paras lahja ikinä.)


Toisen kuvan Freddy oli keväinen synttärilahja. Tämä Matchboxin MAXx FX -setti on vuodelta 1989 ja siinä Kenin näköisen tyypin mukana tuli varusteet, joilla saa muokattua tästä taviksesta itse Kruegerin! Löysin kiinnostavan videon, jossa lelun luonut Mel Birnkrant kertoo tarinaa tämän kokonaisen lelusarjan takaa esitellessään niiden prototyyppejä. Mies kertoo, että tämä "Ken" on itseasiassa erikoistehostemies Max Miracle, joka osaa maskeerata itsestään tunnetun hirviön ja samalla saa käyttöönsä kaikki kyseisen hirviön voimat. Homma vaan meni pahasti pieleen siinä vaiheessa, kun hieno idea myytiin Matchboxille, joka meni pilaamaan sen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Lopputuloksena myyntihyllyihin päätyi vain yhtä nukkea (tämä Freddy), joka näytti alkuperäisen idean huonolta halpisversiolta. Jos kiinnostaa, niin kyseinen video on nähtävillä täällä.


Myös tämä toinen Freddy Krueger on saatu lahjaksi. Tämä julkaistiin viime vuonna ja se on New Nightmaresta, kuten tuosta erittäin tyylikkäästä takista voi ehkä huomata. Hieno ja yksityiskohtainen figuuri, eikä hyllyssä voi koskaan olla liikaa Freddyjä!


Neljännessä kuvassa on vähän itse tehtyjä hankintoja, nimittäin Clerks-roinaa! Kolme ensimmäistä on sarjakuvalehtiä, joista ensimmäisenä Clerks. (The Comic Book) ja sen vieressä Clerks. (Holiday Special). Nämä ovat vuoden 1998 lehtiä ja tuossa jouluisessa lehdessä vieläpä komeilee kannessa Jason Mewesin nimmari! Kolmas sarjakuva on Tales from Clerks II, joka on vuodelta 2006. Vieressä vielä mm. Clerks II:sta tutun Mooby'sin hieno aurinkolippa!


Viimeisessä kuvassa vielä lisää sarjakuvia Kevin Smith -teemalla. Jay & Silent Bob -minisarjaa julkaistiin nämä kuvassa näkyvät neljä numeroa vuosina 1998-1999.

4 comments:

  1. Tuo Twin Peak opus onkin ajankohtainen juttu, sillä toukokuussa pärähtää ruutuihin jo pitkään odotetut uuden karheat jaksot. Noidan käsikirja taasen on ajaton klassikko, jonka pariin tulee edelleenkin palatuksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näin on joo, tämän Twin Peaks -kirjan kai pitäisi olla jonkinlainen alkusoitto tuolle sarjan uudelle jatkolle. Pitää siis lukea ennen toukokuuta.

      Delete
  2. Noidan käsikirja löytyy omastakin hyllystä, mahtava opus, etenkin mukulana ensimmäisiä kertoja kahlattuna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli myös melkoisen siistiä saada se nyt monien vuosien jälkeen käsiin uudestaan!

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...