Dec 4, 2016

Maximum Halloween 3016, perjantai

Perjantaina kävin katsomassa Night Visions Maximum Halloween 3016 -festareilla vain yhden elokuvan, mutta se oli tarkkaan valittu. Kyseessä oli nimittäin Kevin Smithin uusin elokuva Yoga Hosers (2016)! Pidin muutama vuosi sitten täällä blogissakin Kevin Smith -putken, linkit arvosteluihin löytyy täältä. Mieheltä on tässä välissä ilmestynyt yksi elokuva, Tusk (2014), josta pitäisikin vielä kirjoittaa jossain välissä. Tämä Yoga Hosers on itseasiassa jonkinlainen jatko-osa Tuskille (tai paremminkin spin-off) ja tästä on tarkoitus tulla trilogia.


Kanadalaiset 15-vuotiaat kaimat Colleen M. (Harley Quinn Smith) ja Colleen C. (Lily-Rose Depp) ovat erittäin koukussa älypuhelimiinsa ja valokuvien ottamiseen niillä. Valitettavasti heidän täytyy kuitenkin puhelimien näpyttelyn lisäksi käydä koulussa ja töissä Colleen C:n isän kaupalla. Eräänä iltana kaupan sisälle nouseekin maan sisältä pahuus pienten natsibraatwurstien muodossa! Tytöt pääsevät käyttämään joogaoppejaan taistellessaan pahuutta vastaan ja saavat myös avukseen legendaarisen ihmismetsästäjä Guy Lapointen (Johnny Depp).


Yoga Hosersia vaivaa hieman sama asia kuin Jersey Girliä. Kevin Smith teki Jersey Girlin rakkaudenosoitukseksi pikkutytölleen Harley Quinnille ja nyt vuosia myöhemmin mies halusi tehdä vähän vanhemmaksi kasvaneelle tytölle ikioman elokuvan - eikä sillä niin väliä kuinka hyvä siitä tulee. Yoga Hosersissa Harley Quinn saa pitää hauskaa parhaan kaverinsa kanssa, he laulavat ja nauravat yhdessä. Onhan tämä myös ihan kunnon perhe-elokuva, siinä on Smithin perheestä isän ja tyttären lisäksi mukana myös äiti Jennifer Schwalbach (ja tietysti myös liki perheeseen kuuluva Jason Mewes). Bestis Lily-Rosen perhe on myös elokuvassa kokonaisuudessaan mukana, isä Deppin lisäksi nähdään äiti Vanessa Paradis sekä veli Jack. Valitettavasti elokuva ei vain missään mielessä ole Kevin Smithin parhaimmistoa. Siinä on omat hyvät puolensa, kuten olen monesti kertonut, pidän Smithin huumorista ja tässä  leffassa on myös hauskoja vitsejä. Suurin osa hahmoista ei vain mielestäni toiminut, pääosissa olevat tytöt vaikuttivat liian paljon olevan ihan vain omia itsejään pitämässä hauskaa, en ole vakuuttunut kummankaan näyttelijäntaidoista. Johnny Depp osaa toki näytellä, mutta tämän hahmo ei toiminut Tuskissa sen paremmin kuin tässäkään. Ja vaikka pidänkin yleensä kaikenlaisesta outoiluista, niin Yoga Hosersin outoilu ei oikein tehnyt vaikutusta. En sanoisi tätä täysin huonoksikaan elokuvaksi, kyllä sen kerran katseli mielenkiinnolla ja oli se ihan viihdyttäväkin. Valitettavasti Yoga Hosers kuitenkin jäi Kevin Smith -asteikoilla ihan sinne häntäpäähän.

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...