Feb 27, 2014

Television! Teacher, mother, secret lover.

Liian kiirettä pitää, eikä blogiin meinaa ehtiä tuottaa sisältöä. Leffojakin olen katsonut vähän vähemmän, sillä olen jumittanut Breaking Badin viimeisessä tuotantokaudessa. Nyt se on koluttu läpi ja vaikka olen hyvin myöhässä mielipiteeni kanssa (aloin katsella koko sarjaa vasta viime vuoden loppupuolella), niin siinäpä vasta erinomainen tv-sarja! Breaking Badista ei ole puuttunut kekseliäisyyttä eikä mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Kerrassaan laadukas ja loppuunhiottu sarja mahtavilla näyttelijöillä ja hahmoilla. Yeah, bitch! Sarjojen parissa on muutenkin vierähtänyt aikaa, sillä myöskin viimeisin katselukierrokseni Buffy the Vampire Slayerista oli jäänyt kesken ja katselin senkin pari viimeistä tuotantokautta loppuun. Siinä onkin toinen erinomainen sarja, mutta sitä nyt olen ennenkin hehkuttanut. Seuraavaksi ajattelin pitkästä aikaa katsella Twin Peaksin alusta loppuun. Senkin sarjan erinomaisuudesta voisi jotain mainita...


Nyt kun päästiin tv-sarjoihin ja on sopivasti torstaikin, niin voisin ottaa tähän pienen koosteen TV Thursdayn menneistä haasteista ja vastata niihin, joihin on jotakin vastattavaa.

TV Thursday #21 - Kehuttu, mutta ei iske
Kaikki muut tuntuvat olevan melkoisen innostuneita kaikista sairaala-, poliisi- ja lakisarjoista, enkä minä välitä mistään niistä. Toki näidenkin joukosta löytyy poikkeuksia, mutta en ole koskaan innostunut mistään Teho-osastoista tai CSI-sarjoista. 

TV Thursday #20 - Lapsuuden sankarini
Ihan ensimmäinen tv-ohjelmasankarini oli varmaankin ihana Lady Lovelylocks! Sillä oli hieno mekko, pitkät vaaleat hiukset ja kaikkea vaaleanpunaista. Ja sitten se aina päihitti ne pahat tyypit ja oli samalla aika kovis ja tietysti aina yhtä lovely.


TV Thursday #15 - Oheistuotteitaaa!!!
Tv-sarjojen oheistuotteita en taida omistaa kuin Simpsoneihin liittyen ja suurin osa niistä on lahjaksi saatuja. Jossakin vaiheessa kaverit kai huomasivat, että helppo onnistunut lahja minulle oli mitä tahansa Simpsoneihin liittyvää, heh. Lahjaksi olen mm. saanut Homer-pehmolelun ja Homerin äänellä puhuvan pullonavaajan sekä pizzaleikkurin. Lempparein omistani on kuitenkin itse hankittu muki, jossa on Homerin ilmeitä Höhtö-jaksosta (miksi uudemmissa suomennoksissa tuo mainio höhtö on vaihdettu hohkaksi?!).

TV Thursday #13 - Paras tiimi
Tähän olisi varmasti monta muutakin vastausta, mutta vastaan nyt Buffyn tiimin erityisesti sarjan ensimmäisiltä kausilta. Eli Buffy, Giles, Willow ja Xander. Tämän tiimin toiminta on vaan erittäin viihdyttävää katseltavaa ja hahmot toimivat hyvin yhteen.

TV Thursday #9 - Rakastuin tähän biisiin tämän sarjan avulla
Olen löytänyt monia biisejä ja bändejäkin tv-sarjojen kautta. Mutta ei tähän nyt voi oikein muuta vastata kuin tämän: 


TV Thursday #8 - Paras "uuden ajan" rikossarja
Kuten sanottu, en ihan hirveästi seuraa rikossarjoja, varsinkaan poliisinäkökulmasta tehtyjä sellaisia. Breaking Badin tyyppiset rikollisiin keskittyvät sarjat sen sijaan saattavat hyvin toimiessaan upota, toinen hieman vastaava kiinnostava sarja on Dexter. Yksi suosikkini on muuten myös rikosten ympärillä pyörivä Näkijä, joka vetoaa lähinnä sen takia, että unet kiehtovat minua erittäin paljon ja sarja pyörii asian ympärillä näppärästi. 

TV Thursday #6 - Paras duo
Koska tämä on tuoreimmin mielessä, niin vastaan sitten sen: Jesse ja Mr. White! Parhaimmillaan tämän Breaking Badin parivaljakon toilailu on ihan äärimmäisen viihdyttävää katseltavaa.

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...