Dec 1, 2013

Marraskuu 2013

Marraskuussa ei oikein ehtinyt katsella leffoja, mutta tässä ne muutamat katsotut:


Cube (1997)
Nerokas elokuva, jonka olin tätä ennen nähnyt vain joskus silloin 90-luvulla, vaikka pidin siitä tuolloinkin erittäin paljon. Kekseliäs, täysin omanlaisensa elokuva ja varsinkin ilmestyessään se oli jotain mitä ei oltu koskaan ennen nähty. Vastaavanlaista ideaa on sen jälkeen hyödynnetty monesti, mutta ei kertaakaan näin onnistuneesti. ****

Lords of Dogtown (2005)
Saako linkittää tosi vanhoihin arvosteluihin? Vuonna 2008 kirjoitettu arvostelu täällä, vaikka siinä ei ihan tarpeeksi tätä hehkutetakaan. *****

Die-ner (Get It?) (2009) 
Arvostelu täällä, aika mahdoton tehtävä antaa tälle tähtiä. Vaikka **

The Host (2013)
En oikein pitänyt tästä, hyvin pitkää kirjaa oli pitänyt tiivistää ihan liikaa parituntiseen elokuvaan, jolloin siitä jäi paljon juttuja pois. Mitkään lisäminuutit eivät olisi kuitenkaan sitä pelastanut, sillä tästä huolimatta elokuva jäi tylsäksi! Kirja oli ihan luettava, mutta se ei vaan näemmä taipunut toimivaksi elokuvaksi. *½

Fear and Loathing in Las Vegas (1998) 
Tämä piti katsella jo ennen Vegasin vierailua, mutta kelpasi se reissun jälkeenkin, onhan se kuitenkin nähty jo monesti aiemminkin. Erittäin onnistunut trippi. ****½
 
Drop Dead Gorgeous (1991) 
Toinen katselemani elokuva siitä hankkimastani kauhuboksista, tosin sen takakanteen tämä oli merkitty nimellä Victim of Beauty. Leffa oli ihan katsottava, mutta ei se kyllä oikein kauhuleffasta mennyt. Toi mieleeni lukuisat tv-jännärit, sellaisia kerran katsottavia viihdyttäjiä. Yllättävän laadukas sellainen kuitenkin. **

Shutter (2004)
Eli ชัตเตอร์ กดติดวิญญาณ. En ainakaan muista aiemmin nähneeni yhtään thai-kauhua, niin tämä kiinnosti. Tässä oli hyvin samankaltaista tunnelmaa ja ideaa kuin japanilaisissa kauhupätkissä, nuori nainen tumma takkutukka silmillään ilmestyy outoihin paikkoihin pelottelemaan. Oli tämä kuitenkin ihan jännittävä ja kekseliäs elokuva. Kekseliäästi tästä on myös tietysti tehty jenkkiversio (jota en ole nähnyt) muutama vuosi myöhemmin. ***
 
21 & Over (2013)
Taas yksi tällainen kaveriporukka sekoilee kännissä vaikka ei pitäisi -leffa ja tämä 21 & Over on itseasiassa Hangoverien tekijöiltä, jonka kyllä huomasi. Tämä leffa oli ihan katsottava ja viihdyttäväkin, mutta ei voi kiistää, etteikö olisi tuntunut siltä, että tämän on nähnyt joskus aiemminkin. Näitä vastaavia on vaan niin monia ja itseasiassa tämä toi hyvin vahvasti mieleeni Harold & Kumar Go to White Castlen. **

Jagten (2012)
Arvostelu täällä ****
 
17 Again (2009)
Tykkään näistä uudemmistakin ikähyppelyleffoista, vaikka Big tekee sen (tietysti) parhaiten. Jokin siinä ideassa kiehtoo ja tekee tästäkin viihdyttävän elokuvan. Vaikka tässä onkin jälleen se komedioiden pakollinen ylityperä sivuhenkilö, joka saa minut aina raivon partaalle! Zac Efronissa näen potentiaalia, kunhan tämä vain eksyisi oikeanlaisiin rooleihin (pois romanttisista komedioista). 17 Again on ihan kiva kevyt elokuva. **½

---

Lähes yllättäen joulukuu on taas alkanut ja joulumielen nostattajana saavat taas kerran toimia jouluelokuvat! Perinteikäs jouluputki alkaa bloginkin puolella jälleen ensi viikolla ja pyritään pitämänä kiinni siitä vähintään kaksi jouleffaa viikossa -tahdista. Aiempien vuosien joululeffailuja luettavissa täällä ja täällä!

2 comments:

  1. Cube on kyllä laadukas pätkä. Jatko-osista en edelleenkään tiedä, kun en ole niitä vieläkään katsastanut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä olen kakkosen joskus katsellut, mutta en yhtään muista mitä mieltä olin siitä!

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...