Dec 19, 2012

100 Movie Facts About Me - Part XIX


Osa 19

91. Alan aina leffaputkien aikana haikailla katseltavaksi joitakin ihan toisenlaisia elokuvia. Esimerkiksi nyt joululeffaillessa nämä jouluiset elokuvat alkaa jo vähän puuduttaa ja olenkin katsonut niiden välissä lukuisia muita elokuvia. Sama iskee halloweeninkin aikoihin kauhun suhteen, vaikka normaalistikin katselen eniten kauhua. Silti tykkään näistä putkista.

92. Minulla on aina iso lista sellaisia elokuvia, joita pitäisi aina seuraavaksi katsella. Sitten ne aina siirtyy vaan eteenpäin ja mitä pidempään ne viihtyy tällä listalla, niin sitä vaikeammaksi niiden katselu tulee (koska ne nimenomaan pitäisi katsoa, ks. myös edellinen kohta). Itseasiassa tämä ei ole mikään konkreettinen lista, mutta tällä hetkellä siinä leijuu mm. ne James Bondit.

93. Kohtaamia kulkuvälineissä elokuvatähtien kanssa: Olen istunut metrossa Michael Imperiolin vieressä ja olen pyytänyt Martti Suosaloa siirtymään istumapaikaltani junassa.

94. Teinileffat ovat ehkä "pahin" guilty pleasureni, viihdyn sellaisten parissa melkoisen hyvin. Koin jonkinlaisen heräämisen tajutessani, että aika suuri osa niistä istuu oikeastaan romanttisten komedioiden kuvaukseen, mutta jostain syystä sellaiset uppoavat minulle huomattavasti paremmin teinileffojen muodossa kuin tylsinä naistenleffoina.

95. Mielestäni paras pituus elokuvalle on noin puolitoista tuntia, usein yli pari tuntia kestävät elokuvat tuntuvat vain turhaan venytetyiltä. Lukuisia poikkeuksia löytyy kyllä!

Osa 18 täällä


Enää yksi osa jäljellä. Jes!

4 comments:

  1. No mitäs Martti? Siirtyikö pois paikaltasi? :D

    ReplyDelete
  2. Siirtyihän se, tosin kyseli minulta hämmästellen, että mihin hän sitten menee istumaan. :D Oli jotenkin kiusallinen tilanne, tämä taisi ensin luulla, että tulin pyytämään nimmaria tai jotain. Istumapaikkani vain halusin!

    ReplyDelete
  3. Minulla käy kanssa usein noiden pitisi seuraavaksi-katsoa elokuvien kanssa samoin, että yht'äkkiä tekeekin mieli katsoa jotain muuta. Joskus ehdin aloittaa elokuvasta kirjoittamisen, vaikka jonkin muistelun muodossa ja sitten fiilis vaihtuukin ja otankin toisen elokuvan katseluun ja nyt koneella (tai oikeastaan edellisessä koneessa) on läjä introja erinäisiin leffa-arvosteluihin jotka pitäisi jossain vaiheessa työstää loppuun saakka. Etenkin juuri leffaputkien aikana saattaa mieli ruveta harhailemaan jotain muuta katsomaan, mikä lienee ymärrettävää kun yhteen teemaan keskittyminen alkaa pidemmässä muodossa tuntumaan hieman toistolta.

    ReplyDelete
  4. No joo, voi niitä bloggerissani olevia lukuisia aloitettuja luonnoksia... Itsekin saatan alkaa kirjoittaa jostakin elokuvasta jo silloin kun se on vasta "seuraavaksi katseltavana", tai ainakin saatan etsiä kuvia ja trailerin valmiiksi. Ja sitten niitä keskeneräisiä kertyykin aikamoinen läjä, mutta ei niitäkään viitsi poistella kun ne elokuvat on yhä vuorossa "seuraavaksi"!

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...