Kill Bill -elokuvien piti alunperin olla vain yksi elokuva, mutta koska leffasta olisi tullut turhan pitkä, päätti Tarantino julkaista ne kahdessa osassa. Näissä kahdessa leffassa on kuitenkin aika erilainen tunnelma, ykkönen on enemmän sitä toimintaa ja veriroisketta, kun taas kakkosessa päästään vähän syvemmälle henkilöhahmoihin ja näiden välisiin suhteisiin. Tämä jako on varsin onnistunut ja molemmat leffat ovat ihan yksinäänkin toimivia, vaikka toki molemmat kaipaavatkin rinnalleen sen toisen osan ja ne täydentävät toinen toisiaan. Näin muuten itse nämä molemmat leffat ensimmäistä kertaa vasta kakkosen ilmestyessä, joten sitä muutaman kuukauden jatko-osan odottelua en joutunut itse kokemaan. Kill Billit kuuluvat myös suosikkeihini Tarantino-leffoista, vaikka näitä tämän leffoja onkin hyvin vaikea laittaa järjestykseen Pulp Fictionin jälkeen. Kill Billeissä näkyy myös hyvin selvästi tekijän jälki ja erityisesti se Tarantinon rakkaus elokuviin. Harva ohjaaja saa tehtyä leffoistaan näin hienoja kunnianosoituksia omille lempileffoilleen! Kill Billeissä on yhdistelty upeasti mustavalkoista kuvaa, piirrettyä, siluetteja ja erilaisia leffatyylejäkin. Nähdään mm. kungfu-leffaa ja perinteistä westerniäkin. Myös värimaailma on todella hieno ja Kill Billit onkin mielestäni erityisesti tyylikkäitä leffoja.
Erona aiempiin Tarantino-pätkiin on ainakin se, että isojen miesgangsteriporukoiden sijaan Kill Billeissä valtaosa näyttelijöistä on naisia. Kyllähän nämä leffat selvästi pyörivät Uma Thurmanin hahmon ympärillä, mutta tämän lisäksi monet muut sivuosissa olevat henkilöt tekevät näyttävän roolisuorituksen. Taistelukohtaukset ovatkin oikeasti tyylikkään näköisiä kaikessa raakuudessaan ja verisyydessään. Kakkososassa on enemmänkin niitä tarantinomaisia pitkiä dialogeja, mutta täytyy sanoa, että parhaimmillaan ne Tarantinon epämääräiset dialogit olivat mielestäni Pulp Fictionissa ja Reservoir Dogsissa. Tarina Kill Billeissä on mielenkiintoinen sekin, mutta lähinnä kerrantatyylinsä vuoksi. Aika tarantinomaisesti tarinassa hypitään välillä menneeseen, eikä edetä muutenkaan ihan aikajärjestyksessä. Mennyttä hetkeä kuvatessa käytetään hyödyksi juuri esim. mustavalkokuvaa tai piirrettyä. Musiikkeja ei tämänkään leffan kohdalla voi jättää mainitsematta - ne toimii jälleen erinomaisesti, Tarantino vaan osaa ajoittaa ja käyttää valitsemiaan musiikkeja juuri oikein. Suosittelen ehdottomasti Kill Bill -elokuvia mikäli tyylikkäät, mutta samalla väkivaltaiset leffat kiinnostavat!
P.S. Katselin nämä ihan oikeasti pääsiäisen pyhinä, kirjoituspuoli on vaan vähän tökkinyt...
Kuvat: listal.com
No comments:
Post a Comment