Jun 12, 2011

A Tale of Two Sisters

Katselin jonkun aikaa sitten kauhutrillerin The Uninvited (2009) tietämättä siitä sen enempää. Myöhemmin selvitin, että se on remake korealaisesta elokuvasta nimeltä Janghwa, Hongryeon (2003). Sekin tuli nyt katseltua, mutta valitettavasti tosiaan väärässä järjestyksessä. Molemmat tarinat on hyvin samanlaiset: nuoret siskokset yrittävät tulla toimeen isänsä uuden vaimon kanssa. Äitipuoli on vaikuttaa erittäin ikävältä tapaukselta ja tapahtuu outoja asioita, mikä saa tytöt pelkäämään tätä naista.


Pidin The Uninvitedista paljon, sillä sen loppuratkaisu onnistui yllättämään ihan kunnolla. Leffat jotka onnistuu yllättämään jollakin käänteellä niin paljon, että tekisi mieli katsoa heti uudestaan tarkistaakseen olisiko sitä voinut aavistaa jo aiemmin, on mielestäni ihan äärettömän hyviä. Valitettavasti se yllättävyys ei vaan toimi enää toisilla katsomiskerroilla. Vähän harmitti, kun olin jo "pilannut" yllätyksen remakella ja tiesin jo etukäteen alkuperäisen jujun (tosin se olikin hieman erilainen). Leffat olivat tyyliltään aika erilaiset, The Uninvited oli perinteistä jenkkikauhua jatkuvalla jännityksellä, kun taas Janghwa Hongryeon oli enemmän draamaa ja ihmismieleen sukeltelua. Tosin siinä sitten ne muutamat pelottavat kohtaukset olikin oikeasti astetta pelottavampia. Pidin tästä alkuperäisestä todella paljon, se tietyllä tavalla korjasi juuri ne puutteet, joita huomasi The Uninvitedissa. Alkuperäinen oli kivan erikoinen, hyvä tunnelmaltaan ja onnistui mainiosti niissä hyytävissä kohtauksissa. Jos olisin katsonut leffat toisessa järjestyksessä, en olisi ehkä välittänyt tuosta uudesta versiosta ollenkaan niin paljon, sillä sen paras puoli oli juuri se lopun yllätys. Mutta oli siinä uudessakin ihan hienoja pelottelukohtauksia ja olihan se viihdyttävä.


Vaikka tämä katsomisjärjestykseni antoikin kaksi positiivista leffakokemusta, suosittelisin silti ehdottomasti katsomaan Janghwa Hongryeonin ensin, ettei spoilaa mitään tuolla The Uninvitedilla.


Kuvat: suite101.com

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...