Enter a game that feels more real than reality!

Brainscan (1994) kertoo teini-ikäisestä Michaelista, jota kiinnostavat lähinnä kauhuleffat, kauhupelit ja raskas musiikki. Nyt Michael saa käsiinsä Brainscan-pelin, jossa pelaajan tulee toimia ja ajatella kuin murhaaja. Peli on hyvin todellisen tuntuinen ja Michael havahtuu penkistä hiestä märkänä - peli oli melkoinen kokemus. Pitkään Michael ei kuitenkaan ehdi pelistä riemuita, sillä pian hän saa kuulla, että nuo virtuaalimurhat onkin tapahtunut myös todellisuudessa ja pelissä tapetut ihmiset ovatkin nyt oikeasti kuolleita.

Brainscan esiintyi myös tuossa leffa-arvuuttelussani, jossa oli siis mukana leffoja, joista pidän erityisen paljon. Syyt siihen, miksi pidän Brainscanista, löytyy jo tämän merkinnän ensimmäisestä lauseesta. Ensinnäkin pääosassa oleva henkilö (Edward Furlong) pitää kauhusta ja raskaasta musiikista, joka tarkoittaa tietysti hyvää soundtrackia ja paljon viittauksia kauhuleffoihin. Lisäksi tärkeässä osassa on kauhupeli, joita on tullut itsekin pelattua vuosien varrella muutamia. Niin ja kaikki tämä sijoittuu 90-luvun alkuun! Niin monia hyviä juttuja yhdistettynä yhteen elokuvaan! Tehosteet ovat tosiaan myös sieltä ysäriltä, joka on mielestäni vaan oma kiva lisänsä ja niitä juuri on tottunut katsomaan silloin aikoinaankin. Brainscan ei kuitenkaan ole kaikille, leffa saattaa olla monien mielestä tylsä (onhan se aika hidastempoinen ja yllätyksetön) ja varsinaisesta kauhusta se on oikeastaan aika kaukana. Suosittelen niille, jotka itseni tapaan nauttii leffojen ysäriydestä sekä kauhu- ja pelimaailmasta.

Kuva: internalbleeding.net